Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Kesäkuu käynnistyy pääasiassa menestyksellisissä ja onnistumisia lupaavissa merkeissä Marsin tehdessä yhtymää Jupiterille ja perääntyvän Merkuriuksen tehdessä kolmiota Plutolle. Joudumme kaikki kuitenkin olemaan tarkkana omien motiiviemme kanssa, sillä kartalle piirtyvä puoliympyrä vaatii tässä ajassa aivan huikeaa keskittymistä siihen kaikkein tärkeimpään juttuusi samalla kun ne monet muut asiat jäävät joko kokonaan tekemättä tai ainakin viivästyvät selvästi. Tällainen kuvio luo painetta myös maailmanpoliittisiin tilanteisiin ja yleiseen tunnelmaan. Hermot saattavat olla nyt pinnalla vähän siellä sun täällä, eikä ketään pidä mennä ehdoin tahdoin ärsyttämään.

Siihen itseäsi eniten innostavaan juttuun kannattaa laittaa aivan erityistä latausta, sillä energian tarkka keskittäminen olennaiseen on menestymisen salaisuus. Kesäkuun edetessä pidemmälle paranevat astrotaivaan kuviot entisestään. Merkurius lopettaa perääntymisen ja muut persoonalliset planeetat tekevät suotuisia kulmia hitaille planeetoille kesäkuun puolivälistä eteenpäin. On siis oletettavaa, että tällä nyt alkavalla viikolla tehdyt käynnistämiset ja keskittymiset tuottavat näkyvää tulosta kesäkuun edetessä.
Ellet ole ihan läsnä ja kunnolla motivoitunut hommiisi, saattaa perääntyvän Merkuriuksen neliö Saturnukselle näyttää karulla tavalla, missä olisi kirveelle töitä. Aivan käsittämättömiä harmillisia sattumuksia kasaantuu alueille, joilla et enää koe oloasi mukavaksi tai jotka olisi syytä jättää tässä vaiheessa vähemmälle huomiolle. Jos tällaisia häiriöitä esiintyy, ole valmis katsomaan peiliin ja ainakin miettimään tekemistesi mielekkyyttä. Kysymys ei välttämättä ole isoista asioista, vaan oikeasta ajoituksesta - kaikella kun on oma aikansa.
Kesän kuumin tapahtuma ILON KARNEVAALIT 29.6 - 2.7. on nyt saanut loppusilauksen ja voit tutustua neljän päivän ohjelmaan alta löytyvästä ohjelmasta. Vapaalippujen arvonta on suoritettu ja voittajille on ilmoitettu sähköpostilla. Viime maanantain blogiin kommentoineista voitti kommentti: ""Mi lienee ilo merellä, mikä laulu lainehilla,
ilo entistä parempi, laulu muita laatuisampi?" Nimimerkillä P ja äitee. Faceen kommentoineista lipun nappasi Leena Laurell. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta. Tässä alla siis ohjelma kaikille päiville ja ilmoittautua voi tästä: https://ilonkarnevaalit.vapausfestit.fi/
Teen Ilon karnevaaleilla tulkintoja. Aikavaraukset tästä linkistä. https://slotti.fi/booking/astrofyoy/#?service=10


JÄÄVUORI SEMINAARISSA 11-12.6. Temppeliherrojen salaisuudet ja paljon muuta mielenkiintoista. Videolla Thomas ja
Alexander kertovat sisällöstä tarkemmin. Jäävuoriseminaari 11.-12.6.2022
Terveisin
astrologi Seppo Tanhua
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.
Oletko koskaan tunnistanut itsessäsi piirteitä, joita et oikein osaa selittää? Jungin mukaan meissä kaikissa vaikuttavat syvät, yhteiset mallit – ja ehkä astrologia heijastaa juuri niitä. Tule lukemaan ja katso, tunnistatko rivien välistä jotain itsestäsi.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2026 kutsuu sinua pysähtymään, päästämään irti ja valitsemaan uuden suunnan. Tietyt ajankohdat voivat avata ovia, joita et edes tiennyt olevan olemassa. Lue lisää ja ota nämä hetket tietoisesti haltuun.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...