Alkuvuoden aikana termit luopuminen ja irtipäästäminen ovat puhutelleet minua paljon. On tapahtunut asioita, joiden edessä ei ole ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin luopua, tietyllä tavalla jopa kokonaan luovuttaa, vaikka sisäinen soturi minussa olisi halunnut jatkaa ja taistella vielä eteenpäin. On pitänyt antautua ja hyväksyä, että tietyt asiat eivät ole millään tavalla minun käsissäni enää. Elämä on ohjannut toisin, ja minun suunnitelmani ovat olleet niin kovin pieniä sen rinnalla, mitä korkeampi kokonaisuus ja oman elämäni polku vaatii ja suunnittelee. On ollut pakko hyväksyä lopputulos, vaikka olen kaikin voimin potkinut sitä vastaan. Mutta kuten astrologiasta tiedämme, tiettyjä voimia ei voi uhmata, vaan saatamme olla niiden edessä aseettomia. Joudumme myöntämään, että kaikki ei ole omassa päätäntävallassamme, että joskus asioita kerta kaikkiaan vaan tapahtuu, vailla suurempaa kykyä ohjata niitä.
Omalla silkalla tahdonvoimalla ei kertakaikkiaan voi herättää henkiin suhdetta, jonka toinen osapuoli haluaa päättää, aivan kuten ei voi herättää henkiin läheistä ihmistä, joka on itse päättänyt riistää oman henkensä. Vaikka kuinka haluaisin toisin, näiden lopullisten asioiden edessä olen ollut voimaton. Joku toinen on päättänyt, miten käy. Minulle itselleni jää jäljelle enää luopuminen, tilanteeseen sopeutuminen, ja lopulta sen hyväksyminen sellaisenaan. Näin vain tapahtui, ja sen kanssa on elettävä. Joskus ainoa asia, mitä voimme tehdä, on surra.
Luopuminen on osa elämän kiertokulkua
Esoteerisen astrologian opettaja Heli Nuotio sanoi luennollaan, että elämä on yhtä jatkuvaa luopumista. Me luovumme koko ajan jostain, jotta voimme vastaanottaa jotain muuta tilalle. Tämä on yksi elämän lakeja ja osa sen syklisyyttä. Meidän on luovuttava lapsuudesta ja nuoruudesta, kun aikuistumme ja keräämme lisää elämänkokemusta. Saatamme joutua luopumaan hyvästä terveydestämme ja jatkamaan toisenlaista elämää sairauden kanssa. Kun muutamme muualle, luovumme entisestä kodista, joskus jopa kotimaasta. Erotessamme luovumme entisistä kumppaneista, ja työpaikkaa vaihtaessa luovumme siinäkin tutuksi tulleesta työyhteisöstä.
Elämän ehtoopuolella vasta alammekin toden teolla luopua, sillä sanomme hyvästit ihmisille, jotka kuolema korjaa viereltämme pois. Luopumista on siis joka puolella, joka päivä. Emme ehkä vain ajattele sitä paljoakaan ennen kuin se kolahtaa kipeästi kohdalle jonkin isomman luopumisprosessin kautta. Koska ihminen mielellään takertuu entiseen ja tuttuun, luopuminen voi olla meille hyvinkin raskas ja koetteleva kokemus. Sitä harjoitellaan ikään kuin koko elämän ajan, jotta viimein osaamme luopua myös itse elämästä.
Henkisen kasvupyrähdyksen paikka
Kirjoitin itselleni ylös joitakin vuosia sitten, että “luopuminen on henkistä kasvua”. Siinä yhteydessä se viittasi lähinnä fengshuihin, kotiin ja tavaroista luopumiseen. On oltava valmis luopumaan jostain, jos haluaa saada elämäänsä jotain uutta tilalle. Kun ihminen raivaa elämäänsä ja kotiinsa tilaa, universumi ikään kuin täyttää sen automaattisesti jollain uudella, yleensä paremmalla vaihtoehdolla. Täyteen ahdettuun elämään ei mahdu enää lisää liikkuvia osia, aivan kuten täyteen ahdettuun asuntoon ei mahdu enää lisää tavaraa. Olemme valintojen ja luopumisen edessä. Joskus nuo valinnat tulevat meiltä itseltämme, joskus ne tehdään meidän puolestamme.
Me teemme luopumisen vaatimaa surutyötä aina suhteessa siihen, miten isosta asiasta on kyse. Kun luovutaan jostain aineellisesta tavarasta, se ei niin paljoa kirpaise. Tiedämme, että materiaa saa aina lisää tilalle. Mutta kun luovumme jostain korvaamattomasta, kuten läheisestä ihmisestä, on suru ja ahdistus sitä raskaampaa. Luopuminen siis pakottaa meidät kasvamaan epämukavuuden äärellä. Mitä isommasta asiasta luovumme, sitä enemmän elämä meitä koulii ja samalla kasvattaa. Kaikesta luopunut onkin kuin Buddha - hän ei pelkää enää luopua mistään. Luopuminen onkin siis jonkin sortin “onnen oikotie” valaistumiseen. Vasta pitkässä juoksussa näemme, miten vapauttavaa luopuminen ja irtipäästäminen on, kun emme väkisin kiinnikään voi pitää.
Aina vain NYT
Jouduttuani kerta toisensa jälkeen luopumisen eteen, olen voimallisesti ymmärtänyt (tai ainakin yrittänyt ymmärtää) mitä se meille opettaa. Kun jotain otetaan äkillisesti pois, se opettaa meitä todellakin elämään hetkessä ja sanomaan toisille ihmisille ne tärkeimmät asiat, ennen kuin on liian myöhäistä niitä sanoa. Nuoren ihmisen hautajaisissa se jotenkin vielä korostuu: kaikki tämä elämä oli edessäpäin, mutta niin äkillisesti se kaikki katosi. Meillä jälkeen jääneillä on melkeinpä velvollisuus elää täysillä, hänenkin edestään. Ainakin me heräämme siihen, että aikamme on rajallinen, vaikka se tuntuukin välillä ikuisuudelta.
Arvostamme yleensä eniten sitä, minkä olemme juuri menettäneet. Saatamme suhtautua huolettomasti jonkun yhteydenottoon, mutta kun tajuamme, että se oli viimeinen laatuaan, sen arvo yhtäkkiä kasvaakin eksponentiaalisesti. On kuitenkin raskasta koko ajan varautua siihen, että tämän kaiken voin kohta menettää, jos en pidä varaani. Eihän elämää sillä tavalla voi elää, pelon ilmapiirissä.
On valitettavan väistämätöntä joutua luopumaan asioista, tavaroista ja ihmisistä tällä elämän polulla. Ketään tai mitään emme voi kahlehtia itseemme. Kun tajuaa, kuinka lyhyt elämä voikaan olla, alkaa ymmärtää, miten meidän on tartuttava jokaiseen hetkeen ja mahdollisuuteen kaksin käsin. Kaikki on tässä ja nyt, joten olethan sanonut elämäsi tärkeille ihmisille, mitä oikeasti heitä kohtaan tunnet, tai mitä heistä ajattelet? Onhan elämässäsi totuudellisia, rehellisiä kohtaamisia? Ja ennen kaikkea, osaathan arvostaa läheistäsi nyt, tällä ohikiitävällä hetkellä, ja elää pelotta nykyhetkeä? Saatamme suunnitella niin paljon jo tulevaa, tai ajatella tilannetta kovinkin pitkällä tähtäimellä, vaikka meillä onkin vain tämä yksi päivä käsillä. Vain tämän yhden päivän ratkaisut täytyy tehdä nyt.
Päästän irti huomisesta
Luopuminen on henkistä kasvua siinäkin mielessä, että kaikkia suunnitelmiamme emme voikaan toteuttaa. Joskus meidän täytyy luopua toiveistamme ja unelmistamme, ja se vasta henkistä kanttia kysyykin. Kuvittelemme, että tämän ihmisen kanssa ehdin vielä sitä ja tätä - kunnes häntä yhtenä päivänä ei enää olekaan. Sama voi koskea terveyttämme - kuvittelemme, että siitä voi pitää huolta sitten joku toinen päivä vähän paremmalla ajalla, kunnes joku päivä emme enää kykenekään siihen, mihin ennen niin helposti pystyimme.
Luopumisen kääntöpuoli on ilo elää täysillä juuri nyt. Kun tietää, että toista samanlaista hetkeä ja päivää ei koskaan enää tule, se herkistää meidät virittäytymään juuri tämän hetken aarteeseen. Salli itsellesi sen aarteen ihaileminen. Sillä juuri tästä hetkestä et koskaan joudu luopumaan. Se sinulla on ikuisesti.
Elämä pakottaa meidät luopumaan asioista ja ihmisistä, joista emme haluaisi millään luopua, mutta jokaisen luopumisen jälkeen avautuva henkinen kasvu on huikeaa huomata. Sisäinen Soturi -tulkinta auttaa sinua oman kasvusi äärelle, sillä se paljastaa, mitä olet sieluna jo kokenut, mitä valmiuksia mukaan kerännyt, ja mitä kenties juuri tässä elämässä vielä harjoittelet. Monesta asiasta pystymme ja joudumme luopumaan, mutta sielumme kokemukset seuraavat meitä elämästä toiseen mukanamme.
Terveisin
Virpi Karjalainen
Liity postituslistalleni!