Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Nyt se lopulta on totta pitkän työrupeaman jälkeen ja olen ylpeä lopputuloksesta. Astrologian opiskelu ei ole vaikeaa, mutta se vaatii aikaa, innostusta ja sitoutumista Sinulle sopivaan rytmiin. Kurssi itsessään ei ole aikaan sidottu. Sitä voit käydä täysin itsellesi sopivalla rytmillä ja aikataululla. Kurssin sisältö vastaa kahden päivän viikonloppukurssia ja oikeastaan paljon enemmän, koska kurssiin sisältyy live-zoom kurssit joka toinen keskiviikko klo 19.00 alkaen.
Yksi parhaista jutuista tässä kurssissa on, että sen pääsee aloittamaan ilmaiseksi. Kurssin ensimmäinen osa antaa jo valtavan määrän tietoa astrologiasta ja ennen kaikkea omasta astrologisesta kartastasi, jonka pääset itse piirtämään tai voit laiskana opiskelijana pyytää tietokonetta piirtämään sen puolestasi palanen kerrallaan siten, että näet karttasi piirtyvän alusta alkaen ja samalla selittäen, mitä kyseinen osa kartasta tarkoittaa. Jo nämä perustiedot antavat kokonaan uuden näkökulman kaikkiin tilaamiisi astrologisiin tulkintoihin.
Kun viikonloppukurssin hinta on materiaaleineen 240€, maksat tästä laajasta ja perusteellisesta peruskurssista avajais tarjouksessa vain 39€, jos tilaat sen kahden viikon kuluessa eli 11.11.2021 klo 11.11 mennessä. Sen jälkeen kurssin hinta on edelleen älyttömän edullinen eli 59€.
Kurssiin tutustuminen ja sen aloittaminen on tosiaan ilmaista ja onnistuu tuota alla olevaa linkkiä klikkaamalla.
Illalla nähdään!
Terveisin

astrologi Seppo Tanhua
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?
ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!
Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.
Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.
Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.
Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!
Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...