Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

31.8.2021

vieraskirjoitus:

Päivänavaus taroteilla

Olen viime kuukausina avannut päiväni taroteilla. Nostan yhden sattumanvaraisen kortin (vaikka tiedämme, ettei sellaista sattumanvaraisuutta ole edes olemassakaan) ja tutkin kortin viestin. Saatan etsiä kortille syvempää merkitystä useammasta lähteestä, sillä kaipaan erilaisia näkökulmia. Yksi tulkitsija saattaa sanoa sitä, toinen tätä, aivan kuten Astron omalla Elämänpuun salaisuudet -tarotkurssilla Timolla ja Sepolla voi olla hieman eri lähtökohta saman kortin tulkitsemiseen. Molemmat ovat tietysti oikeassa, mutta minun täytyy löytää se tulkinta, joka resonoi juuri minulle. Yhdistelemällä useampaa tulkintaa saan nostamaani korttiin runsautta, aivan kuin pituutta, leveyttä ja syvyyttä. Usein päivän kortti soi minussa kirkkaasti, mutta on myös päiviä, jolloin en saa kortin sanomaan otetta. Silloin on annettava vain olla, ja palattava seuraavana päivänä uudestaan. Vaihtoehtoisesti aluksi epäselviltä tuntuville korteille voi esittää jatkokysymyksiä, eli ottaa kolmen tai viiden kortin tarotpöydän, jolloin saa laajemman kuvan kokonaisuudesta.

On ollut hämmästyttävää huomata, kuinka tämä päivänavaus taroteilla on toiminut. Miten se yksi kortti voikaan tietää, tunnistaa ja ilmaista täsmälleen sen, mitä juuri sillä hetkellä käyn elämässäni läpi? Yleensä herätessäni minulla on jo fiilis siitä, missä mennään. Olen työstänyt jotain tunnetilaa tai asiaa yön yli. Silläkin on merkitystä, millä mielellä olen mennyt nukkumaan. Olenko painanut pääni tyynyyn voipuneena ja täysin maani menettäneenä, vai olenko ollut niin innoissani, että tuskin olen saanut unta? Niitä molempia moodeja olen käynyt läpi, vuorotellen kuin vuoksi ja luode, välillä aaltoja rantaan iloisesti liplattaen, sitten taas poispäin hitaasti ja melankolisesti vetäytyen.

On otettava aikaa eheytymiselle

Tarot kertoo ennen kaikkea sen hetkisestä henkisestä ja sisäisestä tilastasi. Tuo sisäinen tila heijastuu meistä ulospäin kaikkina ulkoisina tilanteina.

Hyvä esimerkki siitä, miten omat tunnetilat, ja niitä peilaavat tarottien viestit, voivat vaihdella aallonpohjasta aallonharjalle, ovat nostamani eilisen ja tämän päivän kortit. Eilen, kun päiväni alkoi jähmeistä pohjamudista, sain päivän kortiksi Miekkojen Kolmosen. Olin lähes ällistynyt, miten osuva se siihen hetkeen oli. Crowleyn pakassa kortin syvempi merkitys ja nimitys onkin Suru. Minussa oli surua, menneen ja eletyn elämän, menneiden rakkauksien ja menetettyjen mahdollisuuksien surua. Sitä ei voinut painaa alas ja piiloon, vaan se nousi korttina silmieni eteen aamukahvipöydässä. Tiesin kuitenkin, että kosmos on tässä kohtalossa kanssani. Sieltähän se kortti eteeni heitettiin, kuin myötätunnon osoituksena. Tiedämme, että sinulla on surua. Ota tämä päivä aikaa suremiseen.

Miekkojen kolmonen, Sepon tulkinta:

”Surun pyörre on saanut sinut valtaansa. Olet surullinen joko tietoisesti tai siten, että suru kytee sisälläsi ja ohjaa sinua, vaikka et sitä vielä olisi huomannut. Suru aiheuttaa kipua. Tämän kivun tarkoitus on tuoda sinut tietoiseksi niistä seikoista itsessäsi ja muissa, jotka johtivat sinut tähän surua aiheuttavaan tilanteeseen. Miekkojen kolmonen kuvaa usein myös kolmea ihmistä, kolmea asiaa tai erilaisten tunteiden ja ajatusten ristiriitaa. Nyt on aika selvittää ristiriidan syyt ja kokea siihen liittyvät tunteet. Hyväksymällä ristiriidan ja sen aiheuttamat tunteet olet jo voiton puolella.”

Paluu tasapainoon

Kun antoi yhden päivän mennä vähän kehnosti, omia murheitaan ikävien ajatusten ajatushautomossa oikein kunnolla hautoen, sitä tiedosti jo itsekin, että tästä on jotenkin noustava ylöspäin, ensiksi edes polvilleen. Mielen mustuuteen ei ole tarkoitus jäädä ikiajoiksi jumiin, vaan käsitellä ja hyväksyä mahdolliset kaunat ja pelon tunteet sekä niiden takana väijyvä surumielisyys.

Seuraavana aamuna minulle nimittäin tarjoiltiin aivan erilaista tarotkattausta. Aamupalapöydästäni löytyi nyt yhdeksän maljaa täynnä toivon nektaria. Luin taas merkitykset kortille useammasta lähteestä. Otan jokaisen päivän kortin ja viestin uutena, uusin silmin, en itsestäänselvyytenä. Tarotin äärellä on hetki pysähdyttävä ja huokaistava, ei kiiruhdettava jo toiseen tarinaan. Minun orastava päiväni uuden auringonnousun koitettua olikin nyt tällainen:

Maljojen yhdeksän, Sepon tulkinta:

”Olet tilanteen herra. Istut tuolillasi vakaasti ja määrätietoisesti. Itseluottamuksesi on voimissaan. Täyttymys on lähellä, jos ei jo aivan käsillä. Periksiantamattomuutesi on palkittu. Joitakin asioita saattaa vielä tulla kohdattavaksi, mutta vakaa pohja, jolle olet rakentanut, on vankkumaton. Selkeys palaa jälleen, sillä täyttymyksen voimassa ollessasi pystyt lähettämään kutsumattomat vieraat menemään. Olivat nämä kutsumattomat vieraat sitten omia negatiivisia ajatuksiasi tai tunteitasi tai ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Olet vakaa ja selkeä. Nauti siitä.”

Koin vahvasti, että näissä nostamissani tarotkorteissa sekä niihin liittyvissä tunteissa ja selityksissä oli kyse juuri tästä. Kutsumattomat vieraat olivat omia negatiivisia ajatuksiani. Suru ja negatiiviset skenaariot olivat mieleni sisällä, ja myös keinot käsitellä ne, ja nousta niistä ylös, olivat oman mieleni sisällä. Oli siis tahtojen taistelu nousta taas ”elävien kirjoihin”. Se taistelu minun oli kuitenkin käytävä vain itseni kanssa, miekoilla ja maljoilla.

Korkeammassa ohjauksessa

Minulle tarotit ovatkin siis keino katsoa tarkkaan sisimpääni ja siihen, missä kulloinkin menen. Kun olen ottanut niistä nyt säännöllisen tavan, tuntuu, että ne myös ohjaavat minua tarkemmin. Olen hiljentynyt niiden äärelle. Yksittäinen tarotkortti tai sitten laajempi tulkinta heti aamulla on siis kuin päivän horoskooppi, se kertoo mitä on luvassa, mitä myötätuntoista työtä ja työstämistä oma sielu nyt eniten kaipaa.

Ehkä tärkeintä on ollut ymmärtää, että tarottien kanssa elän vain tässä hetkessä. En voi tietää, mitä minulle luvataan kuukauden päähän, tai ensi vuodeksi, ja tulisiko se edes toteutumaan. Ainoa varma asia on vain tämä hetki, ja juuri tähän hetkeen tarot antaa ohjausta.

Tällä hetkellä elän siis yhden tarotkortin kanssa yhden päivän ajan. Se näyttää minulle suuntaa, ja se todellakin heijastaa omia tuntemuksiani. Seuraavaksi haluan kokeilla erilaisia tarotpöytiä. Kolme korttia kertoo yksinkertaisesti menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta, kun taas viiden kortin pöytä heittää mukaan myös karmalliset olosuhteet ja pelot, joiden parissa painiskelet.

Itselleni tämän hetken lohdullisin kortti on Maailma:

”Olet saattamassa loppuun jotakin tärkeää asiaa. Kaikki ei vielä ole loksahtanut paikalleen eikä uusi ole saapunut tilalle, ainakaan sellaisessa muodossa kuin odotit. On asettumisen aika. Olet tietoinen niistä monista voimakkaista sisäisistä ja ulkoisista energioista, jotka tahtoisivat nyt vaikuttaa päätöksiisi. Pysy kuitenkin lujana, vaikka sinusta tuntuu vanhan ja uuden rajamaastossa siltä kuin leijuisit tyhjän päällä. Valitse suuntasi vasta, kun jalkasi ovat lujasti maan pinnalla ja tiedät oikean suunnan elämällesi.

Luota siihen, että sekavuus menee aikanaan ohitse.”

Tämän tarotkortin voimalla olen nyt suunnistanut sisäisessä Maailmassani. Vanha ei ole vielä täysin ohi, eikä uusi ole vielä täysin saapunut. Niiden väliin jää sekava elämänvaihe, joka tuntuu jatkuvan ikuisuuksiin. Kuten Maailma-kortti niin viisaasti sanoo, sekavuus menee kuitenkin aikanaan ohitse, ja alkaa uusi, iloisempi kierros elämän tivolissa. Siihen voin täysillä luottaa. Tarotkortit antavat aina viisaita vastauksia ja lohdullista ohjausta, jos minä vain osaan kuunnella.

Kun kaipaat selkeyttä omaan tilanteeseesi, Tarot 3 korttia tai Tarot 5 korttia -pöytä pureutuu meditatiivisesti ongelman juureen. Kun kysyt rauhassa ja vilpittömästi, saat juuri ne kortit ja juuri sen opastuksen, joka sinulle tähän hetkeen kuuluu.

Terveisin

Virpi Karjalainen

Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Ajankohtaista

Vko 37: Valon ja omistautumisen viikko

Blogissa astrologi Seppo Tanhua: Valovoimien mullistava viikko käynnistää suurten muutosten syksyn. Lue blogista miten voit hyödyntää tämän viikon energiat ja miksi juuri nyt on täydellinen hetki vahvistaa sisäistä liekkiäsi.

Lue lisää

Vapauta Sisäinen Voimasi Nyt

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, millaista elämäsi olisi, jos vapauttaisit sisäisen voimasi? Se voima ei ole jotain ulkopuolelta haettavaa, vaan se sykkii jo nyt sinussa – odottaen, että huomaat sen. Sisälläsi on enemmän rohkeutta, viisautta ja rakkautta kuin koskaan olet uskaltanut nähdä. Nyt on aika astua lähemmäs itseäsi ja nähdä itsesi uudessa valossa – kirkkaampana, vahvempana ja kokonaisempana kuin ennen. Astutko tämän askeleen kohti todellista itseäsi?

Lue lisää

Uranus käynnisti uuden 7 vuoden vaiheen – tiedätkö mihin se Sinut johdattaa?

Uranus on juuri astunut Kaksosiin ja käynnistänyt uuden seitsemän vuoden syklin – mihin tämä tuo sinut? Astrologiassa tämä on hetki, jolloin vanha jää taakse ja uusi alkaa hahmottua. Onko sinulla tunne, että elämässäsi tapahtuu jotain suurta muutosta? Lue, mitä tämä kosminen siirtymä voi tarkoittaa juuri sinulle!

Lue lisää

Vko 36:Täysikuu ja Kuunpimennys kalojen merkissä

Blogissa Johanna Vilén: Kuunpimennys on kuin kosminen portti joka paljastaa sen mikä on ollut piilossa – tunteet, muistot ja kaavat, joista on aika päästää irti. Vain katsomalla varjoon voit löytää voiman joka vie eteenpäin. Blogissa syvennyn Jungin varjotyöhön ja pimennyksen viesteihin.

Lue lisää

Seppo Tanhua Suomen tunnetuin ja suosituin astrologi

Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.

Lue lisää

Vko 36: Kuun- ja auringonpimennykset tuovat elämään äksöniä

Blogissa Virpi Karjalainen: Tuntuuko, että elämä on pysähtynyt paikoilleen – kuin käsijarru päällä? Ehkä syy löytyykin taivaalta! Uusimmassa blogissani pohdin pimennysten voimaa ja sitä, milloin kosminen käänne voi todella ravistella arkea uusille raiteille. Mitä pimennykset kertovat sinun kartallesi tulevista vuosista – ja miksi joskus on ihan hyväkin, ettei tapahdu mitään? Lue koko kirjoitus täältä ja ota pimennykset haltuun!

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...