Vesi liittyy meillä voimakkaasti tunteisiin, niin astrologisesti kuin kehomme toiminnoissa. Kaloista, Ravuista ja Skorpioneista sanotaan, että niillä on syviä tunteita ja herkkyyttä olla omaan tunnekehoon yhteydessä. Totesin, että tämä piti täsmälleen paikkansa, kun elin 2,5 vuotta Ravun aikaa progekuun merkeissä. Otin silloin todellakin yhteyttä kaikkiin omiin tunteisiini, ehkä jopa itselleni epätyypilliseen tapaan. Kun tuo veden aika astrologisesti koitti, oli mentävä virran mukana, halusin sitä tai en. Logiikka jäi rannalle huutelemaan, sillä oli aika tutkia tunneilmastoni kaikki sääennusteet.
Samoja kokemuksia minulla on ollut myös silloin, kun täysikuu osuu Kaloihin tai Skorpioniin. Silloin tapahtuu jotain yllättävän syvää omassa tunnemaailmassa, mikä ei ole tietoisesti hallittavissa. Olemme siis tahtomattamme oman karttamme astrologisten tapahtumien vietävänä, vaikka kova kontrollin tunne ja tarve muuten ohjaisi elämää. Ehkä tuota virtausta nimenomaan tarvitaan elämässä, jotta ajautuisimme välillä ihan eri suuntiin, kuin mitä itse olemme vakaasti vasemmalla aivopuoliskolla päättäneet.
Kirkas kokemus
Olen pohtinut näin kesän koitettua vettä, tunteita ja elämänvirtausta muutenkin, etenkin itse vedessä uiden ja sen varassa kelluen, taivaan pilviä tarkkaillen.
Uima-altaassa vesi tuntuu turvalliselta, kirkkaalta ja lämpimältä. Jalat melkein yltävät pohjaan, ainakin lähempänä lastenallasta, eikä aikuisten syvä pääty niin kovin syvä ole, että sinne vallan uppoaisi. Matkat altaassa ovat lyhyitä, ja niitä voi jaksottaa oman kunnon mukaan. Uimaradan vierellä on puomi, joka ohjaa omaa uintisuuntaa, ja helpottavaa on myös tieto siitä, että uimavalvoja löytyy rannalta. Joku siis seuraa sinuakin tarkkaavaisena, ettet vain vahingossa uppoa veden alle.
Tällaisesta vedestä tulee tunne, että asiat ovat minulla hallinnassa, että näen kirkkaasti omien tunteideni ja tuntemusteni pohjiin asti, ja että voin itse päättää, milloin saan tarpeeksi, ja voin taas nousta altaasta ylös, vetisestä tunneilmastosta takaisin kuivan maan logiikan pariin.
Seisovaa vettä
On aivan erilaista katsella lenkkipolun varrella virtaavaa puroa tai jokea. Se on sameampaa luonnonvettä, joten pohjaa ei näy. Jotain on piilossa, tunnetasolla ehkä myös itseltäkin. Siellä missä virtausta ei juurikaan ole, vesi on erityisen sameaa, pysähtynyttä, jopa haisevaa. Kaiken maailman roskat kertyvät pinnalle lillumaan. Siltä tuntuu, kun oma elämä junnaa paikoillaan. Mikään ei tunnu muuttuvan, ja olemme lopen kyllästyneitä, kun asiat ovat jämähtäneet haisevaksi kasaksi päämme päälle. Saattaa jopa olla lamaantunut, vähän tunteeton ja kyyninen olo, jossa olemme jo luovuttaneet, että mikään voisi muuttua. Voi olla, että niin kestää kauankin, mutta sitten, yhtä varmasti kuin astrologiset transiitit seuraavat toinen toisiaan, elämäänkin tulee jokin uusi tuulenvire, joka alkaa vähän sekoittaa pysähtyneitä vesiä ja luoda sinne pyörteitä, uudenlaisia kuvioita veden pintaan.
Puropahaseen tulee liikettä, ja vesi siirtyy eteenpäin. Se alkaa virrata reippaammin ja veden pinnalla olevat heinät, roskat ja ruskeat lehdet jäävät taaksepäin. Tulee optimistista nostetta, hei nyt jotain tapahtuu. Pysähtyneen, haisevan lammikon aika päättyy. Olemme tulleet siihen pisteeseen, jossa muutosvoimat alkavat toimia.
Kosken kuhina
Kun tunteita symboloiva vesi on kerran lähtenyt liikkeelle, sen tahti vain kiihtyy. Nyt se syöksyy kohti pientä koskenpoikasta, jossa se pisaroina ja pyörteinä pompahtaa kiveltä toiselle, ja solisee iloisesti. Niin mekin olemme täynnä nostetta ja pulisemme iloisesti toisille ihmisille omista suunnitelmistamme ja haaveistamme. Todennäköisesti olemme myös tutustuneet uusiin ihmisiin, ja sitä kautta saaneet kosketusta itsessämme uusiin, tuoreisiin tunteisiin.
Kun virtaus voimistuu, voi alkaa tuntua, että tässä koskenlaskussa olisi ollut hyvä olla kypärä mukana. Pelastusliivit, ovathan ne päällä? Veden seassa piilevä kivikko kasvattaa yllättäen kokoaan, vauhti kiihtyy, töyssyt pahenevat, ja meitä alkaa hurja meno hirvittää. Tuntuu, että virtaus heittää holtittomasti korkealle ilmaan, eikä yhtään tiedä, kuinka pahasti seuraavaksi kolahtaa, kun iskeydytään taas alas. Joudumme välillä käymään umpisukkeluksissa, ja voi olla, että koskenlaskijan polvi nirhautuu ikävästi kovaan kiveen. Tulee haavoja ja ruhjeita. Eihän niitä elämässä voi estää.
Kun tämä elämän virtaus on voimakkaimmillaan, tulee tunne, että emme olekaan enää kontrollissa. Nyt virta vie ja lujaa, ja voimme vain pitää laidoista tukevasti, rystyset valkoisina kiinni. Tylsää hetkeä ei ainakaan tule. Hyvä kun hengissä pysyy.
Selvisin ”ehjänä”
Kun olemme aikamme olleet tässä hurlumheissä, todennäköisesti uusien ihmisten, yllättävien tapahtumien ja kovienkin tunnemyrskyjen keskellä, tapahtuu pientä tasoittumista. Tunnemyrskyt alkavat vähitellen laantua, mutta huh huh, olipa kyllä kovaa kyytiä. Tasaamme hengitystä, tutkimme sisäisesti sitä, mitä kaikkea tapahtuikaan, ja otamme väkisinkin opiksemme. Tunnustelemme mihin kohti tuli mustelmia.
Se muutosvirtaus, mikä meidät vei mukanaan, käy ajan myötä aina vain helpommaksi hanskata. Pian emme enää tee kanootilla (jos sellainen alla edes on) täyssukelluksia pinnan alle, vaan osaamme pysyä pää pinnalla ja selkä suorana, melaa ja tasapainolihaksia kätevästi käyttäen. Olemme selviytyneet tunnemyrskystä ja muutosten riepottelevista tuulista. Koski on laskettu ja se on nyt selkeästi takanapäin. Vaikka kilometrejä ei ehkä montaakaan tullut otettua tällä jokiuomalla ja koskenlaskupaikalla, niin sisäinen matka oli silti pitkä, syvä ja voimallinen. Jotain on kokemuksen kautta opittu, sillä elämänvirtaus tuli opettajaksi.
Taas tasaista
Kivikkoisten karien ja voimallisten pyörteiden jälkeen elämämme taas tasaantuu. Virtaus tuntuu nyt mukavalta, korvantaustatkin ovat kuivuneet, ja olemme tästä kosteasta kokemuksesta hyvinkin virkistyneet. Ai että, tämä se on elämää, sitä huomaa ajattelevansa. Emme todellakaan ole enää rutikuivan maan viljelijöitä, tai pysähtyneen haisevan veden vankeja, vaan olemme monta kokemusta rikkaampia. Toki nuo kokemukset ovat voineet jättää polveen ikävännäköisiä arpia, mutta viereen on ehkä löytynyt joku, joka oikein mielellään paikkaa haavojasi ideaalisiteellä ja puhaltaa pipiin hellästi. Se voit aivan hyvin olla sinä itse, koska kovien koskikyytien jälkeen osaat arvostaa omaa mielenrauhaa kaiken myllerryksen keskellä. Itsesi helliminen on sinulle aivan yhtä tärkeää, ellei jopa paljon tärkeämpää, kuin jonkun muun osoittama hellyys.
Virta saattaa taas pidemmällä aikavälillä hiljakseen pyörteillen pysähtyä, mutta sinussa on silti uutta pohjavärettä, joka pitää veden viileänä ja raikkaana. Tiedät, että selviät millaisista koskista ja vesiputouksista tahansa, sillä olet opetellut käytännön elämässä oman tasapainosi säilyttämistä. Olet vetänyt vatsaa sisään, jännittänyt pakaroita, käyttänyt ahkerasti käsivarsia kieli keskellä suuta, ja ottanut lopulta kaikki selviytymistaidot käyttöön. Myös taskussa olleet tulitikut ovat kuivuneet, ja taas valmiina käyttöön.
Pohjavesi puhdistui
Joskus tämä meidän sisäinen sankarimme siis liikkuu vesiteitse, ei pelkästään kuivalla maalla ja kivisillä, pölyisillä kinttupoluilla. Sen on otettava syvä tuntuma omiin sisuksiinsa, omiin vetisiin ja syviin tunteisiinsa, eikä siitä matkasta kyllä nuttu kuivana selviydy. Onneksi kyyneleet kuitenkin huuhtoutuvat virtaavaan veteen, ja lämmin kesätuuli kuivaa ne niin, ettei kukaan edes välttämättä huomaa, kuinka kovilla olitkaan, siellä ihan yksin veden varassa.
Sellainen olo minulla nyt on. Että olen käynyt tutkimassa kaikki jokipohjan kivet ja niljakkaat pohjat, sekä upottavan mutakerroksen mahdollisine inhoine iilimatoineen. Vaikka välillä aina kaaduin uudestaan liukkaalla pinnalla takaisin veden alle, ja satutin takaraivon niin, että ärräpäät pääsivät suusta, niin onhan tässä ihan tuulettamisen arvoinen sankarifiilis.
Sillä vaikka tiedän, että minussa on niin paljon kerrostumia, etten omaan pohjaani aina näekään, niin pysähtynyttä vettä minussa ei enää ole. Pohjaveteni on suodattunut juomakelpoiseksi, kirkkaaksi ja syväksi lähdevedeksi, josta saan hengissä pitävää juomaa. Pintavesissä minussa taas kuplii kevyitä, kuin kristallisia sadepisaroita järven pinnalla, jotka pomppaavat ilolla ilmaan ja heijastavat kaikkia sateenkaaren herkkiä värejä.
Olen oppinut virtaamaan
Sisäinen Soturi -tulkinta auttaa syväluotaamaan oman elämäsi vesiä ja virtauksia. Paikallaan pysyminen ei auta, vaan on aina matkattava syvemmälle omaan itseen. Ja matka jatkuu.
Kesä terveisin
Virpi Karjalainen
Liity postituslistalleni!