Jäähyväiset äidille

Tänään 14.6. Saturnus ja Uranus ovat tarkassa neliössä keskenään. Jotain suurta muuttuu koko ihmiskunnan elämässä odottamattomalla tavalla, mutta tärkeintä on elää täysillä tätä päivää ja ottaa muutokset vastaan sitä mukaa kun niitä tulee. Vaikeimmatkin tilanteet sisältävät jotain suunnattoman kaunista. Siksi kerron tässä blogissa palasen omasta elämästäni juuri nyt.

Isäni soitti minulle viime keskiviikkona 9.6. aamulla puoli kuudelta ja kertoi, että äitini on kuollut. Sitä oli melkein mahdoton käsittää, vaikka hän oli jo päälle 80 ikäinen. Kuitenkin muistia lukuun ottamatta hyvinkin terve ikäisekseen. Korkea 40 asteen kuume nousi nopeasti ja alle vuorokauden sisällä tuli sitten lähtö toiseen ulottuvuuteen. Vaikka tiesin, että äidillä on kaikki nyt hyvin, tuli ensimmäisenä pieneen ilkeään mieleeni syyttää hiljattain otettua toista annosta. Todellista syytä ei selvinnyt, koska ruumiinavausta ei tehty. Luonnollinen kuolema sydämen pysähtyessä jää selitykseksi aikakirjoihin. Se on oikein hyvä selitys.

Nyt kun olemme neljissä miehin käyneet hänet hyvästelemässä ja muistelleet hänen toiveitaan ja kommenttejaan viimeisten viikkojen aikana, voin paremmin ymmärtää, että juuri näin kaiken kuuluikin mennä. Äitini soitti minulle kaksi kertaa vain muutama päivä ennen kuolemaansa ja kertoi mitä hän toivoo minun tekevän, mikäli hän sattuisi kuolemaan. Koskaan aikaisemmin hän ei ollut puhunut tuolla tavalla, mutta tällä kertaa hän oli hädissään. Mitään sairauteen liittyviä ulkoisia merkkejä emme kukaan olleet huomanneet.

Nuo kaksi puhelua ovat nyt muuttaneet elämääni enemmän kuin pystyn vielä kuvittelemaan. Ehkä vielä suurempi vaikutus on puhelulla, jonka sain meedio ystävältäni Lapista seuraavana päivänä. Äitini välitti hänen kauttaan lohdulliset terveisensä sanoilla, joita kukaan muu ei olisi osannut käyttää. Noiden sanojen siivittämänä yhteinen hetkemme veljeni, isäni, poikani ja mummon rakkaimman ihmisen Ninan kanssa avonaisen arkun äärellä sitoi meidät kaikki toisiimme aivan uudella tavalla. Tavalla jota äitini toivoi ja yritti toteuttaa eläessään, mutta sai sen aikaan vasta tuolta toiselta puolelta. Nämä viimeiset päivät hän on ollut jatkuvasti mukana meidän äijien muistoissa ja jutuissa ihanan luonnollisella tavalla: "Näin mummo olisi halunnut sen tehtävän".

Emme olleet äitini kanssa samoilla linjoilla monestakaan asiasta, mutta emme onneksi enää myöskään riidoissa. Olin ottanut riittävästi etäisyyttä puhevälien säilyttämiseksi ja löytänyt siinä suhteessa rauhan itseni kanssa. Äitini taisi löytää oman rauhansa vasta 9.6. aamu viideltä. Hän kantoi koko elämänsä ajan suurta huolta monista läheisistään ajatuksissaan ja usein ihan konkreettisesti toimimalla auttavana puhelimena sisarustensa lapsille ja muille lohtua tarvitseville. Hänen suurin kunniamitalin arvoinen suorituksensa oli kuitenkin mummous lapsenlapsille. Tuon rakkauden ja huolenpidon määrää en pysty edes kuvailemaan, enkä sitä osannut hänelle kertoa edes vähäisessä määrin hänen eläessään. En vain osannut.

Tällä hetkellä olemme kuitenkin löytäneet toisemme uudelleen. Äitini varmasti paljon syvemmin kuin minä tässä maallisessa olemuksessani, mutta kuitenkin. Äidilläni oli yksi toive, jonka hän oli kertonut kaikille läheisilleen: Lähteä tästä elämästä saappaat jalassa ilman pitkää sairastamista tai liikuntakyvyttömyyttä ja ennen isääni. Meidän äijien mielestä toive toteutui liian nopeasti ja odottamatta, mutta milloin olisi mahtanut olla meidän mielestämme se oikea aika. Ei ehkä milloinkaan. Äidilläni oli oma aikataulunsa ja sielun suunnitelmansa, jota kunnioitamme syvällä sydämissämme. Hän oli ja on edelleen maailman paras äiti, puoliso ja mummo, joka hoitaa hommansa loppuun vielä rajan takaakin.

Kiitos että sain jakaa tuntojani kanssasi tämän blogin välityksellä. Liitän tähän loppuun vielä poikani kirjoittaman muistokirjoituksen, jota emme itkemättä pystyneet lukemaan ääneen. Siinä on jotain niin äidille kuuluvaa. Varmaan hän oli auttamassa tuon tekstinkin syntymisessä.

Juoksee valkea ratsu, niittäen viljaa,

ei lautturi voi odottaa, se kuiskaa hiljaa

Tähän asti, vaan ei edemmäs, polkusi johtaa

näin vuorollaan jokaisen ikuisuus kohtaa,

tuonpuoleiseen kulje ja odota sielä,

sillä auringon noustessa, elät muistoissa vielä

Kun viimeinen askel, sen viimeisen hetken verran

löytyy polulta, jota kuljetaan vain kerran.

Terveisin

astrologi Sepppo Tanhua

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Kommentit

lue lisää

- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle

lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle

Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Nimesi Tämä on pakollinen tieto Kommenttisi Tämä on pakollinen tieto

Viestin lähetys onnistui

Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan

Lisää puuttuva tieto

Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.

Odota hetki ...

Kommentoi kirjoitusta