Jossain vaiheessa elämää, siinä parinkymmenen ikävuoden viisaammalla puolella, olin sitä mieltä, että en enää opiskele. Tästä lähtien olen, elän, nautin ja teen töitä. Vapaa-ajalla luen romaaneja, en oppikirjoja; vain omaksi iloksi, en tenttiin. Olin siinä vaiheessa kuluttanut housun takamusta koulunpenkillä jo vähintään sen 20 vuotta, peruskoulun, lukion ja yliopiston seinien sisällä. Janosin vapautta ja oikeaa elämää, en enää tietoa ja teorioita.
Työelämässä kävi kuitenkin selväksi, että koko ajanhan uutta pitää opetella. Aina tuli uusi tietokanta, jota piti opetella käyttämään, aina tuli uusi toimintatapa, joka muutti vanhan, turvallisen ja hyväksi todetun. Aivot sauhusivat uuden äärellä, käämitkin välillä paloivat. Tiedon polulta ei voinutkaan kääntyä pois, vapauteen. Työ tuntui orjuuttavalta. Vaikka nautinkin sen sisällöstä, en nauttinut tavasta, jolla sitä piti tehdä nyky-yhteiskunnan kiireessä ja tehokkuudessa. Olin palanen systeemiä, en ollut yksilö. Se, että kokonaisuus ja systeemi toimi moitteetta, ei välttämättä antanut yksilölle itselleen sisäistä tyydytystä. Mieleen tulee lähinnä Charlie Chaplinin elokuva Nykyaika, jossa ihminen imaistaan koneiston sisään, osaksi liukuhihnaa ja tuotantoketjua.
Sieluni ei ollut kovinkaan tyytyväinen silloisen elämäni sisältöön, ja egoni puolestaan puhisi arvostuksen puutetta. Yhdessä ne junailivat minut työpaikasta ulos, jotta saisin taas olla yksilö ja toteuttaa omaa arvoani.
Mitä tämän yksilön sitten piti tehdä, löytääkseen elämälleen taas jotain sisältöä ja merkitystä? Sen piti opiskella.
Opiskelu antaa merkityksellisyyden tunnetta
En tiedä johtuuko se nousevasta Jousimiehestäni, joka aina tähtää uusiin henkisiin saavutuksiin, vai kiinalaisista Tiikereistäni, joilla on akateeminen johtotähti kiikarissa, mutta mitä pidemmälle tieni vie, sen enemmän janoan uutta tietoa, totuutta, viisautta ja ymmärrystä. En enää tarvitse ”hauki on kala” -ulkolukua tenttejä varten, enkä pyörittele työpaikan koko ajan uudistuvia tietojärjestelmiä, vaan haluan ymmärtää elämän ja ihmisyyden syviä salaisuuksia. Haluan ymmärtää miksi olemme täällä, ja mikä on minun tehtäväni, se perimmäinen tehtävä. On kuin elämänvettä olisi siellä jossain Graalin maljassa odottamassa, ja kun löydän sen, saan hörpätä virvoittavaa tietoa.
Etsintäni on vienyt minua eri paikkoihin. Olen nostellut kiviä ja kursseja, katsellut mitä sieltä alta oikein löytyy. Joskus käteen jää vain vähän, ja olen ymmärtänyt, että ehkä tätä tietä ei kannata pidemmälle edes jatkaa. Joskus taas on otettu vasta pieni askel, kun tajuan jo, että tämä opinpolku on taivallettava niin pitkälle kuin omia eväitä, rahaa ja rahkeita riittää.
Moni opintie on tuskastuttava, varsinkin tämä, jonka nimi on Elämä. Enkö vieläkään ole perillä? Vieläkö on uutta asiaa, jota en ole tajunnut? Vieläkö tämä jatkuu ja jatkuu, eikä helpotusta tuovaa Graalin maljaa näy tiedonjanoiselle? On samalla kirous ja siunaus tajuta, ettei ole perillä ihan lähiaikoina, vaan oma henkinen opinpolku jatkuu muodossa tai toisessa läpi elämän.
Verhottu maailma
Lohdullista on kuitenkin se, että kaikki tieto vie eteenpäin. On kuin meillä olisi verhot silmillämme, ja kun kurkistelemme verhojen raoista, taivaallista tietoa etsien, noita verhoja aletaan ohentaa kerros kerrokselta, ja niitä vedetään silmiemme edestä pikkuhiljaa. Yhden verhon takana voi olla toinen verho, mutta ainakin se on eri värinen ja eri näköinen.
Jossain vaiheessa, kenties vasta aivan elämäntaipaleemme loppusuoralla, meille näytetään maailma kokonaan ilman verhoja, ilman illuusioita. Oletan, että juomme totuuden ja täyttymyksen tiedon maljasta viimeistään rajan toiselle puolelle astuttuamme. Siellä emme ole enää janoisia, vaan kaikki tieto annetaan lahjana, kuin valo ja rakkaus. Siellä viimeistään meillä on, mistä ammentaa, sillä olemmehan itse keränneet kaiken tiedon omien kokemustemme kautta tällä maallisella opintiellä.
Tarotin tarjoama viisauden tie
Tarottien maailma on myös kuin salaisuuksien verhokauppa. Salaisuus kerrallaan voimme tarkastella maailmaa, ja sitä, millaisena se näyttäytyy, kun raotamme verhoa silmiemme edestä. Se ei koskaan kerro koko totuutta kerralla, vaan antaa meille vinkkejä, joiden tarkoitus on nimenomaan saada meidät ajattelemaan itse.
Aloitin oman matkani tarot-tietouteen käymällä Timon ja Sepon kokoaman Lantit-osuuden läpi tarottien elämänpuusta. Yksi kortti kertoo aina pienen osatotuuden, jota meidän on syytä jäädä pohtimaan ja käsittelemään. Tiedämme, että se on osa suurta kokonaisuutta, mutta emme voi hahmottaa kaikkea kerralla. Siksi ihmislapsi on koko ajan opettelemassa uusia askeleita, opettelemassa kävelemään. Mutta aina kun hoksaamisen lamppu syttyy ja tiedonvalo alkaa paistaa sisällämme, se on suuri tyytyväisyyden, ihastuneen jokeltelun ja käsien yhteen taputtamisen hetki. Askeleet voivat vielä huojua, ja polvet notkuilla eestaas, mutta meitä vie eteenpäin löytämisen ilo, joka tuikkii silmissä.
Oivaltamisen ilo on puhdasta iloa
Tarot on parhaimmillaan tuollaista löytämisen ja oivaltamisen iloa. Itse miellän tarotit elämänfilosofiseksi apuriksi, joka ojentaa käden juuri kun olemme kompastumaisillamme, tai kun olemme tien haarassa, kahden vaiheilla. Se on kuin henkiopas, joka kuiskii korvaan ihmistä itseään viisaampana. Kun luen selityksiä korteille, se tuo jonkinlaisen kirkkaan rauhallisen olon, tyytyväisyyden. Olen varma, että siinä jokin ikuisempi osa minua kohtaa totuuden, ja hykertelee minussa, tuota tunnistamaansa totuutta tervehtien.
En silti aio hötkyillen ravata koko Elämänpuun Salaisuudet -tarotkurssia kerralla läpi. Olen jo alkanut ymmärtää, että tarvitsemme aikaa syvälliseen sulatteluun, jotta voimme sulauttaa uudet opit vanhojen perustusten päälle. Se pätee kaikkeen opiskeluun. Se, mitä tiedän jo, on ihan yhtä tärkeää kuin se, mitä nyt uutena omaksun. Yhdessä ne tekevät symbioosin, ja alkavat elää rinnakkain.
Tie on valittu
Kun etenin tarotkurssin ensimmäisessä Lantit-osiossa, aloin pohtia, että mikä näistä kaikista opiskelemistani tarotkorteista kuvaisi omaa tilannettani juuri nyt, eli kuinka monta lanttia minulla itselläni on oikein taskussa. Entä missä kohti elämänpuuta olen tänään menossa, miten korkealle olenkaan ehtinyt kivuta. Kysytäänkö taroteilta?
Katsoin siis itselleni Astron omasta palvelusta Päivän Kortin. En saanut lantteja kouraan, vaikka nöyrästi pyysin, vaan minulle annettiin heti valtikka käteen (taroteissa sauva) ja osoitettiin valtaistuinta kohti. Tänään minusta kruunattiin suoraapäätä Kuningas, Hallitsija:
”Sisälläsi on miehekäs ukkosmyrskyn voima. Olet tiesi valinnut. Pysy sillä. Tilanteesi vaatii voimakasta määrätietoisuutta tai vahvistaa sinua. Kaikki asiaan tai tilanteeseen osalliset tulevat tuntemaan voimasi. Käytä voimaasi puhtaalla ja oikealla tavalla epäitsekkäästi, niin tilanne avautuu oikealla tavalla elämän tahdon mukaan. Valtavasta voimasta huolimatta, kuule sisäisen äänesi viestit. Älä anna periksi. Et voi rajoittaa voimaasi pienentämättä samalla itseäsi. Sitoutuminen asiaan on nyt avainasemassa. Jos kuitenkin annat periksi, ole lempeä itsellesi.”
Enpä taida antaa periksi. Vaan jatkan sekä astrologian että tarottien viitoittamalla ikuisella opinpolulla. Jos sinuakin kiehtoo tarottien mystinen maailma, ja kaipaat osviittaa omalle henkiselle opintiellesi, niin opiskelu ei koskaan valu hukkaan, vaan kasvattaa omaa sisäistä pääomaamme. Myös tästä puhutaan Salaisuuksien Elämänpuu -verkkokurssilla. Pääset tarottien tarjoamaan tarkempaan alkemialliseen tietoon tästä.
Terveisin
Virpi Karjalainen
Liity postituslistalleni!