Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Vankkumattomana Trumpin kannattajana minulta meni muutama päivä pettymyksestä toipumiseen. Ajattelin lapsellisesti, että pelastus ja se Suuri Herääminen tapahtuisi jonkun ulkoisen auktoriteetin toimesta, joka tulisi ja päästäisi meidät pahasta. Heittäydyin edelleen meneillään olevaan näytelmään kuin loistavaan elokuvaan, jonka loppunäytös on täysin odotusteni vastainen. Suurin osa ihmisistä seurasi näytelmää television valtakanavilta ja jotkut itseään valveutuneina pitävät minun laillani ”virallisista Valkoisen Talon lähetyksistä”, tai muista vaihtoehtoisista kanavista. Mitään loppunäytöstä ei lopulta koskaan tapahdu, vaan kaikki muuttuu edelleen koko ajan.
Katselimme ja katselemme edelleen täsmälleen samaa elokuvaa tai näytelmää olettaen tai odottaen sen päättyvän jollain tietyllä tavalla, mutta eihän se pääty. Juuri nyt jotkut ovat onnellisia elokuvan saamasta käänteestä ja jotkut aivan sydän syrjällään toivonsa menettäneinä. En kuitenkaan pahoittele omaa osuuttani toivon tai vastalauseiden herättäjänä, mutta myönnän olleeni lapsen kaltainen karkkia odottaessani ja sitä ennakkoon muille luvatessani ja hyvä niin, sillä sanassa sanotaan: Lapsen kaltaisten on Jumalan valtakunta.
Tarvitsin tämän piinaavan jännitystarinan omalle polulleni osoittamaan astrologille tärkeän totuuden: ”Se mikä on ylhäällä, on myös alhaalla”. Ulkoinen maailma kuvastaa aina täydellisesti sisäistä maailmaa. Toiveeni ulkoisen maailman muuttumisesta on vain ja ainoastaan merkki oman sisäisen maailmani sekasortoisesta tilasta, joka tämän valtameren takaisen näytelmän, Covidin ja ilmastomuutoksen kautta, (muutamia mainitakseni) on tullut näkyväksi. On helpottavaa päästä puhtaampaan sopeutumisen tilaan ja vain seurata, mitä seuraavaksi milläkin alueella tapahtuu. Nyt ei ole enää mitään selkeää odotettavaa, mutta jännittävää seurattavaa senkin edestä. Elokuva tosiaan jatkuu ja pääosan esittäjänä jokainen meistä rakentaa siihen omat juonen käänteensä.
Alkemia, Hermetismi ja niihin pohjautuva astrologia ovat oppi suuresta erehtymättömästä tapahtumien virrasta, joka etenee aina oikeaan suuntaan oikealla vauhdilla. Vuonna 2014 elettiin astrologisesti merkittävää jaksoa, jonka vetäjäksi minun silmissäni osoittautui silloin pelottavalta vaikuttanut Vladimir Putin ja tapahtumana Ukrainan selkkaus. Pian sen jälkeen USA:n presidentiksi nousi tuolloin syvästi inhoamani Donald Trump. Tietenkään en tuntenut kumpaakaan näistä pahiksista sen paremmin, mutta mediaa seuranneena olin muodostanut vankan mielipiteeni, joka on sittemmin muuttunut molempien osalta enemmän myönteiseksi kuin negatiiviseksi. Vielä eilen antipatiani kohdistuivat Bideniin, mutta tänään tätä kirjoittaessani tiedän juuri hänen toteuttavan Suurta Suunnitelmaa, eikä negatiiviseen suhtautumiseen ole pienintäkään perustetta. Negatiivisen kuvan luominen kenestä tahansa on tyhmää, mutta inhimillistä. Olen vain ihminen.
Näytelmä jatkuu ja ainakin hetken aikaa Biden on valokeilassa, joten on syytä toivottaa hänelle onnea ja menestystä oman osuutensa suorittamisessa. Joku merkittävä käänne tapahtui virkaanastujaisissa, mutta miten se vaikuttaa vanhojen rakenteiden murtumiseen, selvinnee melko pitkälle tämän vuoden kuluessa. Jotain mielenkiintoista säpinää mahtuu vielä loppukuulle ja helmikuun puoliväliin saakka sekä USA:ssa että Euroopassa. Omalta osaltani seuraan tapahtumia suurella mielenkiinnolla ilman odotuksia, jolloin saan nukuttua yöni rauhallisemmin ja pystyn keskittymään omaan tekemiseeni. Monia yllätyksiä on edelleen luvassa ihan lähitulevaisuudessa joten nautitaan jännityksestä edelleen.
Näkemykseni asioiden kulusta eivät ole muuttuneet miksikään ja tulen myös jatkossa sovittamaan elämän ilmiöitä ja tapahtumia astrologiseen viitekehykseen, sillä ilman elämän ilmiöitä astrologialla ei ole kenellekään mitään sanottavaa. Pelkkien aspektikuvioiden luetteleminen ilman niiden sitomista konkreettiseen elämään ja tunnettuihin henkilöihin, valtioihin tai yrityksiin, on toivottoman tylsää luettavaa. Jokainen astrologi katselee maailmaa omalta näkökulmaltaan ja sovittaa tulkinnat sen mukaisiksi. Tästä syystä kaikkien astrologien ja tietysti myös minun kirjoituksiini tulee suhtautua terveen kriittisesti ja suodattaa pois itselle sopimaton osa.
Kaksi lehden toimittajaa, kaksi lääkäriä tai kaksi astrologia saattavat nähdä saman asian aivan vastakkaisina totuuksina omista lähtökohdistaan johtuen. Tälle tosiasialle ei kukaan voi tehdä yhtään mitään. Lääkäreillä on ehkä tiukin tilanne: Toinen pelastaa potilaansa ja toinen tappaa omansa, vaikka molemmat hoitoa aloittaessaan kokevat olevansa oikeassa. Arviointi virheet ovat osa jokapäiväistä elämää, ja niitä tekee ihan jokainen päivittäin. Virheet eivät ole väärin tekemistä, vaan oppimisprosessi. Tässäkin työssä on koko ajan paljon opittavaa. Olen tehnyt valtavan määrän virheitä elämässäni ja työssäni astrologina. Kyllä niistä melkoinen kakku onkin napsahtanut kärsittäväksi, mutta ainuttakaan virhettä en haluaisi poistaa menneisyydestäni, sillä olen kiitollinen elämästäni ja kaikista kokemuksistani. Olen kiitollinen jokaisesta saamastani ja sydäntäni satuttaneesta vihaisesta kommentista, jokaisesta tilinsä peruuttaneesta asiakkaasta, sillä juuri ne pakottavat miettimään asioita uudelleen. Positiiviset palautteet auttavat jaksamaan ja vastavuoroisesti luottamaan omaan tekemiseen. Näiden kahden välistä suuntaan eteenpäin kohti uusia virheitä ja uutta oppimista.
Hooponopono Olen pahoillani, anna minulle anteeksi, rakastan sinua, kiitos
Terveisin

astrologi Seppo Tanhua
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Universumi kuiskaa sinulle koko ajan – mutta pysähdytkö kuuntelemaan? Syntymähetkesi ei ollut sattumaa. Jokaisella planeetalla oli oma viestinsä sinulle. Tämä teksti vie sinut matkalle jossa alat nähdä itsesi – ja paikkasi maailmankaikkeudessa – aivan uudessa valossa. Sukella mukaan ja anna astrologian kertoa enemmän.
Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.
Astrologi Seppo Tanhua: Mitä jos saisit jo nyt tietää, missä elämäsi suurimmat mahdollisuudet odottavat vuosina 2026 & 2027? Kaikki vuodet eivät ole samanlaisia. Toiset avaavat ovia, kiihdyttävät muutosta ja tuovat eteen kohtaamisia sekä päätöksiä, jotka voivat muuttaa suunnan täysin. Kun ymmärrät omien vuosiesi energiat etukäteen, et jää vain katsomaan mitä tapahtuu – vaan pystyt tarttumaan oikeisiin hetkiin oikeaan aikaan.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2026 kutsuu sinua pysähtymään, päästämään irti ja valitsemaan uuden suunnan. Tietyt ajankohdat voivat avata ovia, joita et edes tiennyt olevan olemassa. Lue lisää ja ota nämä hetket tietoisesti haltuun.
Julkaistu 28.4.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 18 tarotkortti on nostettu. Sydän edellä vai järki mukana? Viikon energiat voivat tuoda mukanaan ihastuksia, suuria tunteita ja yllättäviä kohtaamisia. Maljojen prinssi johdattaa tämän viikon tunnelmaa yhdessä Skorpionin täydenkuun kanssa. Lue koko tarot-tulkinta blogista!
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...