Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

18.1.2021

Kaasua komissaario Palmu

Marsin yhtymä Uranukselle osuu jännittävästi päivään, jolloin USA:n tuleva presidentti vihitään virkaansa ennen näkemättömän vahvojen turvatoimien alaisuudessa. Armeijan erikoisjoukot ovat miehittäneet koko Capitolin alueen, eikä ainakaan mitään hallitsematonta rähinää pääse syntymään. Mikä sitten mahtaakaan olla se hallittu rytinä? Sisältyykö virkaanastujaisiin jotain täysin odottamatonta, kuten tästä kuviosta saattaisi päätellä? Sitä pääsemme seuraamaan suorissa lähetyksissä keskiviikkona.

Saturnuksen ja Uranuksen neliö on jo tähän mennessä paljastanut valtion johtajien valtavia korruptio skandaaleja ainakin Virossa, Saksassa, Hollannissa ja Italiassa. Hallitukset natisevat liitoksissaan ja eletään vasta tammikuun puolta väliä. Mitä kaikkea ehtiikään tapahtua koko tulevan vuoden aikana? Uskaltaisin väittää, että sekaisin menevät maailmankirjat moneen kertaan ja pääsemme näkemään mielenkiintoisia näytelmiä noissa isoissa ympyröissä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tämän viikon Mars Uranus yhtymä tuntuu myös jokaisen ihmisen elämässä vähintään odottavana tunnelmana, mutta useammin kuitenkin alitajuisena sisäisenä pakkona muuttaa jotain omassa elämässä radikaalilla tavalla. Kysymyksessä on poikkeuksetta hyvin vapauttava mahdollisuus irrottautua jostakin omaa elämää rajoittavasta tekijästä tai tekijöistä. Turha odottaa mitään kerrasta poikki tunnelmaa, sillä Mars vain laukaisee tapahtumaketjun liikkeelle omalla dynaamisella tavallaan.

Vapauden ja riippumattomuuden tarve kasvaa kollektiivisesti ja saa massat liikkeelle toisistaan tietämättä. Ajatuksen voima on suunnattoman suuri, mutta vielä suurempi on sanan mahti. Vaikka sanoisit jotain ääneen ihan omissa oloissasi, vaikuttaa se asioiden etenemiseen enemmän kuin pelkkä ajattelu. Mieti siis, mikä Sinua juuri tällä viikolla eniten rajoittaa toteuttamasta oman elämäsi syvintä tarkoitusta eli mielekästä, vapaata ja onnellista elämää. Kun tuossa tilanteessa sanoo itselleen, että tämä kurjuus tulee päättymään, niin se todellakin tapahtuu ja yllättävän nopeasti. Tällaisia tapauksia on tulkintoja tehdessäni putkahdellut eteen koko ajan enemmän. Omaa elämää kartan kanssa tutkiessa on helpompi havaita nuo rajoittavat tekijät ja nähdä kuinka paljon parempaa elämä voikaan olla ilman niitä.

Uusia ja täysin odottamattomia mahdollisuuksia avautuu kaikille, jotka uskaltautuvat tekemään niille tilaa. Ja näin tämä nyt menee, että ensin onn tehtävä tilaa ja vasta sen jälkeen avautuvat reitit elämän kultakentille. Arvokkainta tulee olemaan joku muu, kuin rahan muodossa maksettu palkka. Ihana esimerkki on eräs astrologian opiskelija, joka otti kylmästi lopputilin pitkäaikaisesta hoitajan työstä siksi, että työn jatkaminen olisi edellyttänyt jatkuvaa maskin käyttöä. Jo päätöksensä jälkeisenä ensimmäisenä päivänä hän tiesi aivan varmasti tehneensä oikean päätöksen. Ratkaisevaa ei ollut tuo maskipakko vaan se, että jotain paljon antoisampaa on avautumassa. Tiukat rajoitukset avaavat uusia ovia myös niille sadoille sairaanhoitajille, jotka kieltäytyvät rokotteesta ja saavat ehkä lahjaksi lopputilin. Kunnioitus omaa näkemystä ja sisäistä tunnetta kohtaan on aina merkki vahvasta itsetunnosta, jonka kanssa tulee aina löytämään uuden ja paremman mahdollisuuden.

Poikkeuksetta uusien mahdollisuuksien edessä ovat myös ne tuhannet yrittäjät, jotka joutuvat luopumaan yritystoiminnasta sulkutoimien seurauksena. Lappu luukulle on samalla menolippu uuteen ja parempaan elämään, jos sen suostuu sellaisena näkemään. Maailma muuttuu nyt tällä tavalla siksi, että tämän kaiken vain täytyy tapahtua. Alistumisen sijasta kohtaloon voi sopeutua itselleen parhaalta tuntuvalla tavalla pitämällä katseen suunnattuna eteenpäin. Pettymykset ovat menestyjän arvokkain omaisuus. Niistä oppii aina ehdottomasti eniten, kunhan ei anna periksi. Samu Haber on yksi loistava esimerkki pettymysten ammattilaisesta, joka nousi maailmantähdeksi Sunrise Avenue yhtyeensä kanssa. Kannattaa lukea tai kuunnella hänen tarinansa, niin jaksaa paljon paremmin jatkaa matkaa omien pettymysten kanssa kohti sankaruutta.

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Vko 45 blogissa maya-astrologi Esa Hyppönen: Pimeyden keskellä alkaa parantumisen aika

Pimeyden keskellä voi alkaa jotakin uutta. Marraskuu tuo mukanaan Sinisen Lunaarisen Käden energian, joka haastaa pohtimaan omia valintoja, jaksamista ja muutoksen mahdollisuuksia. Mitä tämä aika voi paljastaa sinulle? Lue uusi blogi!

Lue lisää

Vko 44 ASTRO LIVE: Planeetta uutiset marraskuu

Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.

Katso marraskuun Planeetta Uutiset

Vko 44 blogissa astrologi Johanna Vilén: Kun vanha tarina saa uuden merkityksen – perääntyvän Merkuriuksen cazimi

Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi. 

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Uusi 7 vuoden sykli on käynnissä – tiedätkö, mihin Uranus johdattaa Sinua?

Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.

Lue lisää

Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 45 tarot - Tähti alkulähteen voima

Julkaistu 3.11.2026. Viikon 45 tarot kortti on nostettu. Mistä sielusi on tullut? Mitä menneisyys haluaa sinulle paljastaa? Entä uskallatko todella luottaa omien unelmiesi toteutumiseen? Tällä viikolla universumi kutsuu sinua syvälle itseesi. Energia on rauhallista, mutta sen sanoma on voimakas. Tähden kortilla on sinulle tärkeä viesti. Lue koko viikon tulkinta blogista!

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää