Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

13.1.2021

Uusikuu ja ja uusi elämä kongien tahdissa

Tänään on aivan mieletömän tärkeä päivä uudenkuun syntyessä Pluton kohdusta. Näin vaikuttavaa aloitussignaalia oli aivan pakko päästä jakamaan kanssasi tämän ylimääräisen blogin muodossa. Tässä päivässä on jäätävää sisäistä muutosvoimaa niin paljon, että riittää ihan varmasti kaikille halukkaille. Värinä sisälläni kertoo, että olemme käsityskykyämme suurempien mahdollisuuksien äärellä juuri nyt. Samanlaisen viestin sain ystävältäni Janilta, joka ehdotti yhteistä meditaatiota tämän hiuksia nostattavan (siis joilla niitä on) energian vastaan ottamiseksi mahdollisimman suurella joukolla.

Teimme päätöksen vasta eilen ja siksi tämä viesti tulee kireällä aikataululla tuota kongimeditaatiota ajatellen, mutta mukaan voi heittäytyä mihin aikaan päivästä tahansa oman meditaation muodossa. Meidän sessiomme alkaa klo 18.00 (linjoille pääsee fiilistelemään jo 17.30 alkaen). Jos meditoit itseksesi, niin visioi itsellesi valoisin ja rakkaudellisin uusi elämä ja uusi maailma. Tämäkin päivä on kansainvälinen meditaatiopäivä ja jengiä on linjoilla aamusta iltaan. Hyvää matkaa!

Meditaatio käynnistyy 18.00 Sepon astrologisella katsauksella alkaneen vuoden sisältämistä tärkeimmistä planeettakuvioista ja tänään toteutuvan uudenkuun täsmäiskusta osallistujien sielunmaisemaan. Astrologinen kuvaus auttaa löytämään luottamuksen omaan intentioon eli sisäisen luovan energian kohdistamiseen niihin asioihin, jotka sitten kongimeditaation aikana nousevat toteuttamaan elämämme pyhintä tarkoitusta tulevan vuoden aikana.

Meitä tulee jälleen olemaan paikalla suuri joukko rauhan ja rakkauden lähettiläitä valmiina ottamaan vastaan kollektiivista tehtävää uuden energian konkreettisina ilmentäjinä. Tiedän kokemuksesta, kuinka valtavan voimalatauksen jokainen osallistuja saa koko muulta ryhmältä Nibiru kongin mielettömän upeassa avaruudellisessa soinnissa. Tuohon äänimaisemaan uppoaminen tapahtuu sellaisessa rauhan ja luottamuksen tilassa, ettei se ole sanoin kuvattavissa.

Viimeksi meitä oli paikalla maksuttomassa tapahtumassa 500. Kiitos kaikille mukaan ehtineille ja pahoitteluni niille, jotka eivät tuolloin mukaan mahtuneet. Tänään tämä uudenkuun kongimeditaatio on maksullinen, mutta hinta on vain 20€. Kuuntele sydäntäsi ja järjestä itsellesi omaa aikaa klo 18-20 väliseksi ajaksi, jos suinkin mahdollista. Tapahtumasta ei tule tallennetta, eli osallistuminen on näiltä osin aikaan sidottu. Tapaamisiin illalla klo 18.00.

Ilmoittaudu tapahtumaan tästä: New Moon Kong Yoga

Huom!. Jos saman ruudun ääressä on useampi osanottaja, on hinta 20€/osanottaja (Lapset voivat osallistua veloituksetta)

 

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Vko 45 blogissa maya-astrologi Esa Hyppönen: Pimeyden keskellä alkaa parantumisen aika

Pimeyden keskellä voi alkaa jotakin uutta. Marraskuu tuo mukanaan Sinisen Lunaarisen Käden energian, joka haastaa pohtimaan omia valintoja, jaksamista ja muutoksen mahdollisuuksia. Mitä tämä aika voi paljastaa sinulle? Lue uusi blogi!

Lue lisää

Vko 44 ASTRO LIVE: Planeetta uutiset marraskuu

Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.

Katso marraskuun Planeetta Uutiset

Vko 44 blogissa astrologi Johanna Vilén: Kun vanha tarina saa uuden merkityksen – perääntyvän Merkuriuksen cazimi

Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi. 

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Uusi 7 vuoden sykli on käynnissä – tiedätkö, mihin Uranus johdattaa Sinua?

Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.

Lue lisää

Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 45 tarot - Tähti alkulähteen voima

Julkaistu 3.11.2026. Viikon 45 tarot kortti on nostettu. Mistä sielusi on tullut? Mitä menneisyys haluaa sinulle paljastaa? Entä uskallatko todella luottaa omien unelmiesi toteutumiseen? Tällä viikolla universumi kutsuu sinua syvälle itseesi. Energia on rauhallista, mutta sen sanoma on voimakas. Tähden kortilla on sinulle tärkeä viesti. Lue koko viikon tulkinta blogista!

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää