Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

29.12.2020

vieraskirjoitus:

Korkeampaa ja matalampaa Minää

On se aika vuodesta, jolloin on hyvä hetki rehellisesti katsoa kulunutta vuotta ja tehdä omaa tilikirjanpitoa saavutuksistaan. Tällä kertaa en aio edes mainita tuota kulunutta k-sanaa eikä minua juurikaan kiinnosta tutkia, olenko saavuttanut jotain materiaalista hyvää tai edennyt urallani suunnitelman mukaisesti. Minua kiinnostaa olenko ollut hyvä ihminen. Siksi katson itseäni suoraan silmiin ja kuuntelen mitä sieltä vastataan takaisin.

Tänä vuonna ihmisillä on vihdoin ollut aikaa kuunnella itseään, se sanottiin ihan uutisissakin. Minun sisälläni on ollut kaksi eri ääntä, jotka ovat vuorotellen halunneet, että kuuntelisin niitä herpaantumatta. Toinen ääni on kuulunut matalammalle minälleni, toisin sanoen egolle, jolla on ollut ihan eri jutut kuin Korkeammalla Minälläni, eli sielullani. On oikeastaan mennyt koko vuosi, kun olen yrittänyt erottaa kuka puhuu nyt.

Matalamman minän manaukset

Jos asialla on ollut ego, se on kailottanut kovaa. Se on halunnut, että kuuntelen sitä juuri nyt, ja jätän kaiken muun sikseen. Sillä on usein pelokas, äkkipikainen ja suorastaan raivokas ääni, ja se mielellään tuhahtelee muille. Ego tietää olevansa aina oikeassa, eikä sitä kiinnosta mitä muut ovat mieltä. Se on omituisen negatiivinen tyyppi, ja se löytää aina jotain huomauttamista muiden toimissa. Itse se tuntuu olevan puhdas kuin pulmunen, eikä koskaan tee mitään väärin. Se on itsepintainen, ei lähde vieraisilta pois oikein kulumallakaan, ja olen sangen uupunut kuunneltuani sen juttuja liian kauan.

Korkeamman Minän kirkkaus

Se toimen ääni, joka sisälläni puhuu, jos vain saa puheenvuoron egon pitkiltä monologeilta, on hiljainen, rauhallinen, äärettömän kärsivällinen ja armollinen. Se sädehtii rakkautta ja haluaa aina auttaa, missä suinkin kykenee. Se lohduttaa hädän hetkellä, valvoo vieressä öitä, jos on kurja olo, eikä missään nimessä tee numeroa itsestään, vaikka sankari onkin. Korkeampi Minä on aina sitä mieltä, että teen parhaani, että olen kaunis ihminen tällaisenaan kaikessa epätäydellisyydessäni, enkä millään muulla tapaa voisi olla enää täydellisempi, sillä olen täydellisenä ja rakastettuna sieluna tänne syntynyt. Sen vuoksi se pitää muitakin täydellisinä ja rakastettavina, aivan mahtavina tyyppeinä.

Tänä vuonna olen kuunnellut näitä molempia matkalaisiani, jotka asuvat omissa nahoissani. Olen kieltämättä tehnyt ylilyöntejä, kun ego on ollut äänekkäämpi ja ohjannut päivääni kuin pässiä narussa. Mutta olen myös oppinut tunnistamaan, että siellä taustalla on koko ajan Korkeampi Minä, joka elää totuudessa ja rauhassa. Jos kuuntelen sen puhetta, olen täysin turvassa, joka ikinen hetki.

Sisäinen ääni, puolesta ja vastaan

Olen kuunnellut sisäistä puhetta, syyttäjää ja puolustajaa, tuomaria ja valamiehistöä, ja tullut siihen tulokseen, että olen syytön. Olen syytön ihmisenä tekemiini rikoksiin, ja että oikeastaan en mitään rikosta ole edes tehnyt. Olen vain ihminen, joka välillä eksyy kuuntelemaan väärää ääntä. Omaa sisäistä puhettaan, matalampaa minää. Sielu minussa on aina syytön, kaikkien tuomioiden yläpuolella.

Joulun aikaan olen hiljentynyt entisestään kuuntelemaan Korkeampaa ääntä, sisintä itseäni. Sillä on kauniita ajatuksia ja sen kanssa tulee hyvä olo. Ennen kaikkea se antaa anteeksi kaikki erheet, kaikki inhimilliset kuprut, joita matkan varrelle mahtuu.

Yritän jatkossa ymmärtää egoani paremmin, kun se rääkyy ja vaatii huomiota, eikä ole tyytyväinen mihinkään. Jostain syystä sillä on usein paha mieli, ja se on niin herkkä loukkaantumaan. Jospa laulan sille tuutulaulun kuin pienelle lapselle, ja vaivutan sen pikkuhiljaa suloiseen uneen, jossa kaikki on hyvin. Korkeampi Minäni tuolla jo avaa ääntään jotain taivaallista hymniä varten.

Kuitenkin onnistuimme

On hyvä päättää tämä ääripäitä näyttänyt ja hermoja kiristellyt vuosi tähän ilon lauluun, joka kumpuaa omasta sydämestä. Olemme kaikki tehneet juuri niin hyvin kuin olemme osanneet. Tämä vuosi oli meille kaikille täydellinen onnistuminen, juuri sellainen kuin oli tarkoitettu. Egomme ehkä oli aivan haavi auki ja sydän repaleisena pitkin piennarta, vääryyksistä kirjaa pitäen, mutta Korkeampi Minämme piti kaikesta huolen, viimeistä silausta myöten. Se oli meidän puolellamme, herkeämättä.

Kiitos tästä vuodesta. Kiitos, että selvisimme.

Ennen vuoden vaihdetta on vielä aikaa hyödyntää Astron suuri jouluale, joka loppuu suureen, meidät tästä vuodesta vapauttavaan ilotulitukseen.

Terveisin 

Virpi Karjalainen

 

Viimeisiä viedään! Astrokaupan Joulutarjoukset ovat voimassa vuoden loppuun saakka

Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Ajankohtaista

Vko 36 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Suurten onnistumisten viikko

Syyskuu käynnistyy astrologisesti erittäin mielenkiintoisissa tunnelmissa. Mitä tämä viikko tuo tullessaan ja millaisiin mahdollisuuksiin juuri nyt kannattaa tarttua? Lue uusi viikkokatsaukseni blogista ja katso viikkovideo.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Sami-Samuli Keinonen: Surun rakenne ja mielen vapautuminen – Arjen reaktiosta suoraan näkemiseen

Miksi yksi pieni tapahtuma voi jäädä elämään mieleen tuntikausiksi, päiviksi tai jopa vuosiksi? Itse tapahtuma on ehkä jo ohi, mutta mieli jatkaa sitä muistoissa, syyllisyydessä, pelossa ja itsesäälissä. Entä mitä tapahtuu, jos tätä liikettä ei yritetäkään paeta, selittää tai korjata – vaan se nähdään sellaisena kuin se on? Uudessa blogikirjoituksessa tarkastelen surun rakennetta, pakenemisen mekanismia ja sitä, mitä tarkoittaa suora näkeminen ilman pyrkimystä muuttaa kokemusta.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Virpi Karjalainen: Kartan voimakkain planeetta

Tunnetko syntymäkarttasi oikeasti pintaa syvemmältä? Kartalla saattaa nimittäin olla melkoinen valtataistelu käynnissä. Nousumerkin hallitsija yrittää ottaa ohjat, dominantti planeetta vaatii päästä päättämään suunnasta ja askendentin tuntumassa majaileva planeetta tuo persoonaan vielä oman vahvan sävynsä. Ei siis ihme, että olemme välillä ristiriitaisia jopa itsellemme! Uudessa blogissa sukellan syntymäkartan voimakkaimpiin tekijöihin ja siihen, miksi se kaikkein tutuin puoli sinusta ei välttämättä olekaan koko totuus.

Lue lisää

Karma syntymäkartalla – mitä tuot mukanasi tähän elämään?

Oletko joskus huomannut ajattelevasi: “Miksi olen taas tässä samassa tilanteessa?” Ihmiset vaihtuvat. Vuodet kuluvat. Olosuhteet muuttuvat. Silti jokin tuttu kuvio ilmestyy uudelleen. Astrologisesti juuri tällaiset toistuvat teemat ovat kiinnostavia. Niitä voidaan etsiä syntymäkartan aspekteista ja aspektikuvioista – mutta samalla kartalta löytyvät myös ne valmiudet, jotka ovat sinussa jo vahvoja.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Jumalatar Voimat – mitä karttasi feminiiniset voimat kertovat sinusta?

Oletko koskaan miettinyt, miksi sinussa voi elää samaan aikaan niin erilaisia tarpeita? Entä jos sinussa on voimaa, jota et ole vielä aivan tunnistanut? Astrologisella kartallasi Ceres, Juno, Pallas Athene, Vesta ja Lilith kertovat kukin omaa tarinaansa – rakkaudesta, viisaudesta, omistautumisesta, vapaudesta, hoivasta ja syvistä sisäisistä tarpeista.

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää