Katselin tv:stä, kuinka taiteilija Jukka Rintalalta kysyttiin, uskooko hän menneisiin elämiin. Ei kuulemma uskonut. Astrologiaa harrastavalle katsojalle oli kuitenkin päivänselvää, että hänen huikea lahjakkuutensa oli suoraa jatkumoa jostain muusta elämästä. Rintala toteutti sisäsyntyistä luovuutta ja esteettistä näkemystä täysin luontevasti, tuosta noin vain. Hänellä oli kuitenkin järkevä kommentti jakaa katsojille: jospa keskitytään nyt tähän elämään, kun täällä kerta ollaan.
Luonnonlahjakkuudet erottuvat joukosta jo varhain, kuten Jukka Rintala piirustustaidoillaan. Kaikki me olemme myös kuulleet lääkärisuvuista, joissa stetoskooppi periytyy sukupolvelta toiselle, tai taiteilijasuvuista, joissa laulu, soitto tai maalaustaito solahtaa soluperimässä eteenpäin. Silloin tulee sorruttua ihmisen perimmäiseen heikkouteen, toisiin vertailemiseen. ”Ei meidän suvussa periydy kuin peukalo keskellä kämmentä!”
Oman jutun etsintä
Kaikille oma lahjakkuus tai taipumukset eivät tahdo millään avautua. Joskus on vaikea löytää edes yksi asia, jossa olisimme hyviä, saati sitten muita parempia. Tätä oman jutun etsimistä saattaa kestää koko elämä. Se, että jo nuorena pitäisi päättää, mitä vanhana haluaa tehdä, on myös mahdoton yhtälö. Mieli muuttuu, ja niin muuttuu oma elämänpolku, tuoden yhä uusia yllätyksiä mukanaan. Mutta aivan pienenä lapsena meillä on usein jo varmuus siitä, mikä meitä kiehtoo enemmän kuin mikään muu. Yhteiskunta tai koulujärjestelmä ei ole vielä perannut sitä meistä pois. Kukaan ulkopuolinen ei ole vielä sanoa töksäyttänyt jotain, joka ampuu unelmamme kertarykäyksellä alas. Sisäinen lapsemme on viisas, jos sitä ei mykistetä.
Ehkä pitää kuitenkin zoomata näkökulmaa vähän kauemmas galaksiin, ja tarkastella tätä ihmiselämää sieltä käsin. Me kaikki oikeastaan toteutamme jo elämäntehtäväämme. Meille on annettu tehtäväksi syntyä maapallolle, ihmiseksi, juuri sillä tietyllä syntymäkarttaamme määrätyllä hetkellä. Ja tuo hetki sanelee hyvin pitkälle, mitä kaikkea tulemme kokemaan. Se antaa myös jonkinnäköiset työtumput käteen ja sanoo: tee tuota, panosta tähän. Kartalta löytyvä kuunnoususolmu osoittaa sen huipun, jota kohti kiivetä, vaikka saatammekin kapsahtaa sinne laskusolmun syliin aivan liian helposti.
Meillä kaikilla on jokin intohimo, sisäinen kolotus, joka saa meidät tekemään asioita, vaikkei niistä kukaan mitään palkkaa maksaisikaan. Ja se on se asia, johon meidän pitäisi napata kynsin ja hampain kiinni. Sieltä löytyy elämäntehtävämme. Eikä elämäntehtävä välttämättä tarkoita samaa kuin palkkatyö. Tuo tehtävä voi olla duunia muiden hyväksi, maailman eteen, ilman että siitä saa latin latia. Mutta moni saa ruhtinaallisen korvauksen, kun lähtee toteuttamaan itseään. Jo pelkkä henkinen tyydytys oman sisäisen äänensä seuraamisesta tuntuu palkkiolta. Oman unelmansa toteuttaminen tuppaa myös usein avaamaan uusia, aiemmin visusti kiinni pysyneitä ovia.
Kuuluisa elämästä toiseen?
Emme kuitenkaan synny tasa-arvoisina tänne, eikä meillä ole samoja lähtökohtia menestystä ajatellen. Toiset saavat isomman kummilusikan käteen jo heti syntymässä. Sekin voisi selittyä syntymäkarttaa tarkemmin tutkimalla. Sillä jos olet tässä elämässä superkuuluisa, on hyvin todennäköistä, että olit myös aiemmissa elämissä menestyksen pelikentillä. Se on silloin osa kohtaloa, olla julkisuuden silmässä.
Kieltämättä tämä avautui minulle vasta aivan äskettäin, kun luin Erkki Lehtirannan Astrologia ja hyvinvointi -kirjaa. Meinasin lentää peffalleni, kun siinä esitettiin J. K. Rowlingin olleen aiemmassa elämässään Charles Dickens! Mutta samalla se tuntui äärimmäisen loogiselta, ja selitti suoraan, miksi J. K. Rowlingin kohtalona oli nousta maailmanmaineeseen tässä elämässä, huippulahjakkaana kirjailijana, Harry Potterin äitinä. Hän vain täydensi ja hioi aiemmissa elämissään aloittamaansa tehtävää. Charles Dickens nousi toki aikojen saatossa kaikkien huulille suurena nimenä, mutta mahtoiko hän ansaita kirjoittamisellaan kovinkaan paljon? J. K. Rowling pisti paremmaksi, ja nettosi kirjoillaan saman tien. Tuntuu, että rahat ja maine menivät vihdoin oikeaan osoitteeseen.
Monet meistä ovat myös kuulleet siitä, kuinka Donald Trump olisi Englannin kuninkaan Henrik VIII:n inkarnaatio, ja sekin käy järkeen noiden kahden miehen luonteenpiirteitä vertaillessa. Siitä ei ole enää kovinkaan iso askel myöntää, kuinka Putin olisi hyvinkin voinut olla aiemmassa elämässään itse Katariina Suuri, ja kuinka Steve Jobs ei luonut omenafarmiaan yksin ja tyhjästä, vaan aloitti IT-omenalajikkeen jalostamisen pienestä siemenestä jo paljon aiemmin edellisessä keksijänelämässään.
Ja näin se piiri pieni pyörii. Meille annetaan muutama elämä aikaa, joissa kaikissa on sama teema, sama tehtävä, jota meidän on tarkoitus hioa, parantaa ja viedä eteenpäin. Ensimmäisellä kerralla kaikki ei ehkä mene vielä ihan putkeen, mutta perusta on luotu, alkutyöt tehty. Elämä elämältä tulemme koko ajan paremmiksi omalla alallamme, kunnes tulee se loppufinaali, jolloin tehtävämme on täytetty. Minun on vaikea kuvitella, millä tavalla J. K. Rowling voisi vielä panna paremmaksi. Ehkäpä tämä on hänen kirjailijaelämissään se viimeinen kierros.
Yritystä ja erehdystä
Tuntuu siis siltä, että suorastaan tähtiin on kirjoitettu se, mitä meistä tulee ja mihin meidän tulee kussakin elämässä panostaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että ei kenestäkään tule suurta kirjailijaa – eikä edes pientä – jos ei koskaan kirjoita sanaakaan. Meidän omalle vastuullemme jää aloittaa ja yrittää täyttää oma tehtävämme. Pelkällä haaveilulla on lyhyt tie, joka yleensä johtaa umpikujaan.
Joskus sitä on vain hieman sokea sille, mitä taivaalla oikein lukee sen oman suunnitelman kohdalla. Minäkin mietin vielä ajoittain, mikä minusta tulee isona. Astrologin näkemys elämäntehtävästäni oli, että ”sinulle sopii henkinen työ ja kirjoittaminen”. Kun yritin ehdottaa toisenlaista polkua, sain kuulla, että ”Ei se kiellettyäkään ole.”
Niinpä niin. Ei mikään yrittäminen ja erehdys kiellettyä ole, vaan oikeastaan erittäin sallittua. Sillä me ihmiset olemme kovin erehtyväistä sakkia, emmekä tahdo kerrasta uskoa, mikä on meille hyväksi, tai missä olemme hyviä. Niinpä tänne täytyy syntyä yhä uudelleen ja uudelleen, kierros toisensa jälkeen, ja aloittaa kaikki taas alusta. Siellä solumuistissa on kuitenkin jokin jälki, joka kertoo mihin suuntaan meidän tulisi lähteä. Sitä jälkeä kannattaa lähteä etsimään myös omasta astrologisesta kartasta. Aloittamani karma-astrologian opinnot saavat luvan johdattaa minut sylttytehtaalle, sinne oman elämäntehtävän alkupisteeseen.
Epäilemättä olen tainnut kirjoitella tarinoita jossain toisessakin elämässä, ja kuka tietää, kenties olen astrologisia karttojakin aiemmin tutkinut. Minulla ei vain ole siitä mitään muistikuvaa. Jokin sisäinen palo minussa silti syttyy, kun pääsen kirjoittamaan ja tutkimaan ihmiselämän ihmeitä. Täytyy jatkaa tätä vaikka siellä seuraavassa elämässä, jos nyt ei vielä valmista tule.
Kiehtooko sinuakin se, mitä piileviä taipumuksia sinulla on, suoraan edellisistä elämistä perittynä ja tämän elämän työlistalla? Sisäinen Soturi -tulkinta valottaa näitä nykyhetken kytköksiä omaan ikuiseen sielunpolkuusi.
Terveisin
Virpi Karjalainen
Liity postituslistalleni!