Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

9.5.2020

Sukella omaan voimaasi

Tällä viikolla Mars siirtyy Kalojen merkkiin Neptunuksen kaveriksi ja Merkurius siirtyy omaan merkkiinsä Kaksosiin. Heti alkuviikosta myös Saturnus ja Jupiter pysähtyvät ja lähtevät perääntymään. Elämme nyt ratkaisevia hetkiä ihmiskunnan heräämisen ja eri valtioiden tulevaisuuden kannalta. Uskomaton määrä väärinkäytöksiä hallinnon korkeimmissa viroissa on noussut päivänvaloon etenkin USA:ssa, mutta myös Suomessa. Emme kuitenkaan ole nähneet vielä juuri mitään verrattuna siihen, mitä on tulossa. The Great Awekening, Suuri Herääminen on vuosia kestävä prosessi, johon olemme kaikki omalla tavallamme sitoutuneet. Mielestäni olemme nyt vedenjakajalla ennen muutosmyrskyn alkamista ja voimme tällä viikolla tehdä oikeita valintoja pysyäksemme jakolinjan turvallisemmalla puolella.

Marsin tulo Kaloihin samaan aikaan Jupiterin ja Saturnuksen pakille siirtymisen kanssa on mielettömän hieno uutinen jokaiselle astrologiaa harrastavalle ja sitä seuraavalle ihmiselle. Seuraavat pari kuukautta olemme mahdollisimman puhtaan ja herkän intuition ohjauksessa päivittäisiä ratkaisuja tehdessämme. Myös Merkurius Kaksosissa auttaa meitä lukemaan elämän erilaisia merkkejä ja symboleja oivaltavalla tavalla, jolloin uusista tilanteista selviäminen onnistuu tavallista helpommin. Alitajunnan ja intuition varassa tehdyt ratkaisut eivät useimmiten seuraa mitään järkevää kaavaa. Siksi meidän on löydettävä sisältämme se tulevaisuutemme kannalta ratkaiseva korkeampi tietoisuus, johon voimme luottaa kaikissa tilanteissa.


kuvassa: Sami Minkkinen

Itse olen sukeltanut syvälle sisimpääni jo aikoja sitten NLP ja hypnoosikurssien avulla. Yksi suurista innoittajistani ja idoleistani tällä saralla on Sami Minkkinen, joka pyynnöstäni järjestää tähän hetkeen pureutuvan ilmaisen webinaarin kaikille postituslistani jäsenille ja sivujeni seuraajille ensi torstaina klo 19-20.

ELLET OLE VAPAA tuolla hetkellä niin kirjaudu silti heti mukaan tuosta alla olevasta linkistä. Saat tallenteen webinaarista sähköpostiisi vähän myöhemmin ja voit katsella sen itsellesi paremmin sopivana aikana. Itse osallistun livelähetykseen ja mitä enemmän meitä on paikalla, sitä voimallisempi sessio on tiedossa.

Ilmainen webinaari "Valjasta mielesi voimat"  14.5. klo 19:00 - 20:00.

Kirjaudu webinaariin tästä (Linkki uusittu tiistaina klo 8.30)


Minä Sami Minkkinen järjestän sinulle yhteistyössä Astron kanssa ainutlaatuisen ja maksuttoman webinaarin, jonka lopuksi tulet kokemaan hypnoosin voimaa kotoasi käsin. Valjasta mielesi voima -webinaarissa pääset tutustumaan vaikuttaviin keinoihin, joilla voit kirjaimellisesti valjastaa mielesi voiman, kokea enemmän hyvää oloa, onnellisuutta ja stressittömyyttä. Ilta on energisoiva, inspiroiva ja ennen kaikkea elämänmyönteinen ja sopii kaikille.

Mikäli et ehdi mukaan kyseisenä aikana, kannattaa silti rekisteröityä mukaan tästä samasta linkistä, jotta saat webinaarin tallenteen käyttöösi myöhempää katselua varten. Rekisteröinnin voit siis tehdä välittömästi. Saat sähköpostiisi tarkemmat osallistumisohjeet

Kirjaudu webinaariin tästä (Linkki uusittu tiistaina klo 8.30)

Luvassa onkin melkoinen ilta, joten tule mukaan!  t. Sami ja Seppo

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2027 avaa oven avaruusaikaan – oletko valmis astumaan uuteen?

Jotain suurta on jo käynnissä. Vuosi 2026 avasi oven muutokselle – mutta astrologisesti katse kannattaa suunnata jo vuoteen 2027. Olemme siirtymässä aika-avaruudesta avaruusaikaan. Mitä se oikein tarkoittaa, ja miksi juuri seuraavat 12 kuukautta voivat olla niin ratkaisevia? Kirjoitin tästä uuden jutun. Lue ja tunnustele, missä kohtaa muutosta Sinä olet.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua:

Kuinka suuren osan omasta koodistasi todella tunnet? Osa siitä näkyy helposti. Luonteessasi. Valinnoissasi. Tavassasi rakastaa, toimia ja kohdata maailma. Mutta kaikki ei ole pinnalla.

Lue lisää

Vko 38 blogissa Johanna Vilén: Syyspäiväntasaus – tasapainon ja laskeutumisen hetki

Mitä sinussa on nyt valmis muuttumaan? Viikon astrologiset kuviot kutsuvat katsomaan pintaa syvemmälle, kuuntelemaan omaa tahtoa ja tunnistamaan sen, mistä on tullut aika päästää irti.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Näkyykö narsistinen käyttäytyminen syntymäkartalla?

ksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää