Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Johanna Vilén

Johanna Vilén

7.2.2020

vieraskirjoitus:

Kasvuvaraa

Sunnuntaina 9.2. klo 9:33 on Täysikuu leijonan tulimerkissä. Aurinko on vesimiehen ilmamerkissä. Täydenkuun aikaan taivaanvalot Aurinko ja Kuu ovat vastakkain eli oppositiossa. Ajallisesti tämä on tärkeä tarkistus- ja päivityspiste, mihin kannattaa tietoisesti keskittyä. Etsimme täydentymistä kuka milläkin tavalla. Täysikuu on levotonta aikaa. Levottomuus on parhaimmillaan liikkeellepaneva voima. Marsin ollessa jousimiehen tulimerkissä ja positiivisissa kulmissa Kuuhun että Aurinkoon, kengät saattavat tuntua normaalia ahtaammilta. Alamme heräämään henkiin.

Ihmissuhteet ovat tämän Täydenkuun yksi pääteemoista. Juno on asteroidi mikä liitetään elämää suurempaan rakkauteen sekä parisielu teoriaan. Junon positiiviset kulmat Auringolle sekä Kuulle saavat meidät etsimään korkeampaa sielu yhteyttä ja kohtaamista. Vestan neliöt ovat taas haastekulmia. Vesta on omistautumisen ja valonkantajan asteroidi. Täydestä sydämestä omistautuminen voi olla kiihkeää ja tunteikasta.

Ihmissuhteet ovat yksi isoimpia kasvukohtiamme. Mikä on tarpeeksi? Mitä vaadimme tai odotamme itseltämme? Entä muilta? Huomaamme sokeat pisteemme varsin nopeasti muiden kautta. Joskus tähän riittää vaikkapa uutisten katsominen. Reagointi tapahtuu nopeammin kuin järjellinen ajattelumme tai käyttäytymisemme. Tämä pätee sekä hyviin että haasteellisiin tunteisiin. Miksi koemme toiset ihmiset niin hyvinä? Onko heissä jotain puolia, mitä kaipaisimme itsellemmekin? Voiko olla että meissä on niitä puolia ja että sanoma olisikin antaa näille puolille lisää kasvutilaa? Haasteelliset ihmissuhteet ovat vaikeampi asia. Ne saattavat laukaista aikamoisia puolustusmekanismeja, mitkä eivät aina edes liity suoraan elettävään tilanteeseen, vaan voivat tulla kaukaa menneistä kokemuksista ja muistoista. Tämä on usein niin iso vyyhti, ettei mutkia tulekaan vetää niin vain suoriksi. Tällä tarkoitan sisäistä prosessointia, kuinka purkaa ja jäsentää näitä teemoja.

Kuu heijastaa Auringon valoa. Heijastuspisteet ovat peilejä. Jos ajattelemme että reaktiot ovat alkukantaisia ja puhtaasti tapahtuvia, voimme niiden avulla nähdä asioita mitä emme ehkä muuten haluaisi nähdä. Kimmo Takaselta on juuri ilmestynyt Tunnelukkojen työkirja. Suosittelen tutustumaan kirjaan. Hänen sivuillaan on paljon tietoa ja testejä tunnelukkojen tiimoilta. Tässä on linkki selviytymiskeinojen kartoitustestiin


Siinä missä Aurinko ja Kuu edustavat taivallista pariskuntaa, vastaavasti Venus sekä Mars ovat keskenään parivaljakko. Venus siirtyy kalojen vesimerkistä oinaan tulimerkkiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kalat edustavat kahdettatoista eli viimeistä huonetta. Se on kuin maailmankaikkeuden syli kaikkine mysteereineen. Oinas edustaa ensimmäistä huonetta. Se on aloittava, dynaaminen ja intensiivinen tulivoima. Tämä vaistonvarainen merkki pitää elämänliekin voimissaan. Venus on yhtymässä Khironiin eli haavoittuneen parantajaan. Ceres edustaa ravintoa, tarpeita ja hoivaa. Cereksen sekstiilit Khironille ja Venukselle tukevat feminiinistä puoltamme ja parhaimmillaan auttavat eheytymään kokonaisvaltaisemmin. Haasteena voi olla Marsin neliöt Venukseen sekä Khironiin vaikka ne ovatkin väljänä. Viikonloppu voi leiskua, niin hyvässä kuin haasteessakin.

Merkurius on varjoalueellaan ennen 17.2. alkavaa perääntymistään. Vaikka se on kalojen herkässä merkissä, se saa tukea Pallakselta. Pallas on tiedon, taidon ja luovuuden soturi asteroidi. Pallaksen ja Merkuriuksen sekstiili tukee luovaa ajattelua sekä innovaatioita. Kun Merkurius on positiivisissa kulmissa Kuunsolmuihin, meillä on iso avainnippu kädessä. Tämä heijastuu `menneisyyden ja tulevaisuuden pisteisiin` eli toimii siltana kumpaankin suuntaan. Silta oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä kannattaa pitää aktiivisena vaikkapa luovien menetelmien avulla. Meissä on enemmän tietoa kuin tiedämmekään. Luemme koko aika ympäristön signaaleja. Sisäinen tietopankkimme pitää vain saada avattua ja näin saamme jäsennettyä sitä tietoa, mikä on jo meissä olemassa. Alitajunta kertoo myös unien kautta viestejään.

Meillä on jatkuvasti kasvuvaraa. Kasvamme koko elämämme ajan. Ainakin itselle talvi on ollut erittäin raskas ja uuvuttava. Jälkikäteen on helpompaa havaita kuinka iso osa kasvusta tapahtuu ensin näkymättömillä tasoilla. Silloin kun yö on pimeimmillään. Sen jälkeen on helpompi nähdä mihin se johtaa. Kasvusta voi tulla jopa kevyempää ja nautinnollista!

`Kun virtaava vesi kohtaa tiellään esteen, joka tukkii sen tien, se pysähtyy. Se kokoaa massaansa ja voimaansa, ja nousee pikku hiljaa esteen tasolle, ja lopulta ylittää sen. Älä sinäkään käänny ja pakene, koska takaa et löydä mitään arvokasta. Älä myöskään ryntää suin päin kohti vaaraa. Tee niin kuin virtaava vesi. Pysähdy ja kerää voimiasi kunnes edessä oleva este ei enää tuki tietäsi.`-I. Ching

Lempeää Täydenkuun viikonloppua kaikille!


Haluaisitko saada tulkinnan puhelimitse?
Teen puhelintulkintoja myös ilman ajanvarausta: 0700 92125 (2,28e/min+pvm).
Osoitteessa https://www.astro.fi/tarot/kolmen_kortin oikeasta reunasta näet olenko paikalla vastaamassa.

 

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Johanna Vilén

Löysin astrologian kesäkuussa 1997.

Tämä oli ajankohta mikä muutti elämääni pysyvästi. Tämän jälkeen olen kurssittautunut vuosien varrella runsaasti ja vuodet 2007 - 2011 olin Seppo Tanhuan Astrologiakeskuksessa töissä, kunnes Seppo sanoi että taitaa olla aika luottaa omien siipien voimaan. Huhtikuussa 2011 perustin yritykseni Kuussa ja Maassa Oy:n.

www.kuussajamaassa.com

Johanna Vilén

Ajankohtaista

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI ON AVAUTUNUT!

Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?

ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!

Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.

Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.

Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.

Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!

Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää