Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

19.11.2019

vieraskirjoitus:

Valon värähtely lisääntyy

Ihmisten mielenrauhaa nakertaa stressi, maailmalla mylläävät konfliktit sekä ilmastonmuutos. Pimeän uutisviidakon keskellä voi olla välillä vaikea löytää sitä omaa tietään ja totuuttaan. Vaikka juuri nyt maapallon kohtalo tuntuisi lohduttomalta, niin asia on oikeastaan päinvastainen. Tulevaisuus on koko ajan kirkastumassa, askel askeleelta. Tälläkin hetkellä monet meistä ovat heräämässä muutokseen, korkeampaan tietoisuuteen, ja astumassa henkisen kehityksen tielle. Alamme ajatella entistä enemmän omilla aivoillamme ulkoa tulevan ohjauksen sijaan. Tai oikeammin, alamme ajatella sydämellämme.

Tätä sydämeen sytytetyn valon ja rakkauden täyteistä aikaa kutsutaan Kulta-ajaksi. Samalla kun odotettiin maailmanloppua ja Maya-kalenterin päättymistä vuonna 2012, siirryimmekin vain uudelle, korkeammalle kierrokselle. Mayat eivät ennustaneet maailmanloppua, vaan Kulta-ajan alkamista. Nykyinen positiivinen kehitys, tämä Kulta-ajan kiihdytyskaista valoon, alkoi juuri silloin. Kuten Diana Cooper kirjassaan 'Siirtyminen kultaiseen aikaan vuonna 2032' kertoo, vuoteen 2032 mennessä tuo Kulta-aika on maapallolla vihdoin täydessä voimassaan. Se merkitsee valtaisaa valaistumista ihmiskunnalle, yhteisten energioiden kohoamista niin korkealle tasolle, ettei pahuus enää pysy muutoksessa mukana. Pimeys väistyy, kun valo on niin kirkas, että se häikäisee koko ihmiskunnan.

Tämä kaikki kieltämättä kuulostaa kovin utopistiselta maailmassa, jossa soditaan, rikotaan toisia vastaan, melskataan oikein Egon ja oman oikeutuksen täydeltä. Mitä hyvää muka on tapahtunut vuoden 2012 ja tämän päivän välillä?

Juuri nyt on aika pitää oman elämänsä suhteen pieni hiljainen retriitti

Kun pohdit asiaa, kuinka sinä itse olet kehittynyt viimeisten seitsemän vuoden aikana? Oletko alkanut menettää kiinnostusta materiaalisiin asioihin ja hakea syvempää henkistä ja fyysistä hyvinvointia? Oletko alkanut arvostaa ihmisten välistä lämpöä ja aitoa kontaktia aiempaa enemmän sekä etsiä tietoa näkymättömistä, meihin voimakkaasti vaikuttavista kosmisista planeettaenergioista? Kyllä, uskon, että tämän sivuston lukijana olet. Astrologian kautta etsimme kaikki omaa kultaista potentiaaliamme. Siihen on koodattu myös ison kollektiivisen muutoksen siemenet.

Juuri ”maailmanlopun vuonna 2012” otin itse ne isoimmat askeleet uuteen aikaan. Elämä toisin sanoen pakotti. Minun oli tarkoituskin siirtyä paremman energian pariin, korkeampaan värähtelyyn. Kehitystä ei voinut tapahtua ennen kuin vanhasta oli päästetty irti. Se repäisy ei heti tuntunut hyvältä, mutta se oli välttämätöntä, jotta uusi aika alkaisi. Nyt meidän täytyy taas kunnolla repäistä, että pääsemme eteenpäin elämässä. Planeettavoimat auttavat tämän kanssa antamalla meille kunnon alkusysäyksen. Jo tammikuussa 2020 tärähtää, eikä entinen energia enää palvele meitä.

Tuleva valon vuosi 2020 on iso harppaus eteenpäin tässä kosmisessa tanssissa, jossa olemme kaikki mukana. Nyt kun tiedämme, että lähtölaskenta Kulta-aikaan on alkanut, tiedämme myös, että edessämme on toivoa paremmasta. Kello tikittää koko ajan kuuluvammin. Moni höristääkin jo korviaan ja alkaa ymmärtää, että iso henkinen murros on tulossa. Tuo muutos aktivoituu suuren suunnitelman, kosmisen kalenterin ja astrologisen aikataulun mukaan, ja tietoisuutemme laajentuminen käynnistyy meissä jokaisessa. Emme voi eksyä tai myöhästyä tästä kosmisesta tapaamisesta, sillä se on merkitty meidän jokaisen kalenteriin jo valmiiksi. Astrologia kertoo milloin on sinun oman henkisen kehityskeskustelusi, tai kosmisen tanssituntisi, aika.

Mitä sitten oikein on tulossa?

Kun värähtelymme on viimein nostettu valon ja rakkauden tasolle, ei ketään enää kiinnosta sotiminen tai pelkkä oma etu. Meitä motivoi tehdä asioita hyvästä sydämestä, lähimmäisen rakkaudella. Kulta-aika onkin oikeastaan sitä, että tee toiselle niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Silloin kaikki haluavat vain toistensa parasta eikä kukaan voi ohittaa omaa intuitiotaan ja syvältä kuiskivaa sydämensä ääntä.

Yhteinen tietoisuutemme kohoaa jatkuvasti ja pääsemme kuin videopelissä koko ajan ylemmille tasoille. Tässä ihmisyyden pelissä tavoitteena on voittaa lisää inhimillisyyttä. 

Sytytin pimeänä ja vetisenä marraskuun päivänä kynttilöitä kodin värähtelyjä nostamaan

Tajusin, että kun tulitikun työntää jo valmiiseen liekkiin, se välähtää ja syttyy kirkkaasti. Meidän tehtävämme onkin tartuttaa jo olemassa oleva valonliekki seuraavaan ihmiseen, ja sytyttää lopulta kaikkien ihmisten oma sisäinen valo palamaan täyteen loistoonsa.

Kulta-ajan tulitikku on jo otettu esille, ja se on valmiina raapaisemaan koko maailman tuleen. Ei enää siihen hävityksen kauhistukseen, vaan sydämen valon energiaan, joka värähtelee korkeammalla taajuudella.

Matkalle kohti kultaisen ajan energiaa tarvitset myös ripauksen lapsenmielisyyttä ja iloa. Lasten ilo värähtelee korkealla, eikä se kanna huolta huomisesta, joten jokaisen on lienee aika kaivaa

se oma sisäinen lapsi mukaan leikkiin ja tanssiin. Tulitikkuleikit on nyt ensimmäistä kertaa sallittu!

Terveisin

Virpi Karjalainen

 

VIIKONTUOTE: Luonteesi Voimat tulkinta - Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta. 

Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Ajankohtaista

UUTUUS: Sinä ja Jumalatarvoimasi lanseeraamis tarjous 33€ / norm. 39,90€

Tarjous voimassa su 26.10.2025 klo 24. Astrologi Seppo Tanhua: Löydä feminiininen supervoimasi! Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Luento Hengen & Tiedon messuilla 2025

Hengen ja tiedon messut 11.-12.10.2025 juhli 50 vuotista taivaltaan astrologisesti aivan järisyttävän DAAVIDIN TÄHTI kuvion suojeluksessa. Olen koko astrologin historiani aikana päässyt tekemään tulkinnan kolmelle henkilölle, joilla on tällainen kuvio syntymäkartallaan.

Katso tallenne

Vko 42: Chiron parantaa sisäisen haavan ja antaa rakennusluvan uudelle todellisuudelle

Blogissa astrologi Evgenia Nyyssölä: Entä jos juuri kipu on ovi, joka vie sinut kohti omaa voimaasi? Chiron opastaa sinua tunnistamaan, missä olet valmis vapautumaan ja rakentamaan uuden todellisuuden. Sukella blogiin ja löydä Chironin parantava viesti.

Lue lisää

Seppo Tanhua Suomen tunnetuin ja suosituin astrologi

Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.

Lue lisää

Nyt on aika astua omaan voimaasi

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnetko sen? Ilmassa on muutos. Puolen vuoden jakso on alkanut ja se kutsuu sinua seisomaan vakaasti omassa voimassasi. Lue juttu ja ymmärrä, miksi juuri nyt on aika astua esiin.

Lue lisää

Tämä elämä on osa suurempaa suunnitelmaa – ja nyt on aika muistaa se

Astrologi Seppo Tanhua: Et ole täällä ensimmäistä kertaa. Olet elänyt lukemattomia elämiä ennen tätä hetkeä. Jokainen niistä on jättänyt jälkiä – ei sattumalta vaan ohjauksessa. Kaikki on johtanut tähän: hetkeen jossa tietoisuutesi voi viimein laajentua uudelle tasolle ja voit nähdä itsesi totuudellisemmin kuin koskaan ennen.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Siirry tästä liveen

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...