Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Pahoinvointi näyttää lisääntyvän joka puolella sellaisella vauhdilla, ettei kenellekään voi jäädä epäilystä jopa ilmaston lämpenemistä suuremman muutosaallon käynnistymisestä ihmisten keskuudessa. Venus ja Merkurius laukaisivat tyytymättömyyden arvaamattoman nopean kasvun jo toissa viikolla ja tällä viikolla Mars saapuu samaan asemaan varmistamaan, että homma viedään loppuun saakka. On valitettavaa, että pahoinvointi purkautuu jopa kuolemaa kylvävänä väkivaltana, mutta maailman tapahtumia ja historiaa tarkemmin tutkiessa se on erittäin ymmärrettävää.
Mitä kaikkea mahtaakaan olla kasvavan ahdistuksen takana? Kymmenet eri lähteet viittaavat hyvin erikoisen aikajakson alkaneen vuosien 2012-2014 aikoihin. Kerron näistä osittain tutuista ja osittain varmaan hyvin oudoista tähän ajankohtaan viittaavista tapahtumista tämän viikon blogivideossani, joka on nauhoitettu Hengen ja Tiedon messuilla Helsingissä noin viikko sitten. Varoituksen sana herkemmille astrologian ystäville. Videolla on tietoa mikä saattaa järkyttää mieltä ja tietoisuuttasi.

Videolla selviää miten valon ja pimeyden energiat kietoutuvat toisiinsa salakavalalla tavalla, mutta tärkein sanoma niin videolla kuin tulevissa blogeissa ja videoissa on oman valovoiman päälle kytkeminen myös sekasorron keskellä.
Valtapeli - tai ehkä ihmiskunnan valtaosan näkökulmasta Nälkäpeli - on mennyt niin pitkälle, ettei sen jatkuminen ole enää mahdollista. Espanjassa halu omavaraiseen ja itsenäiseen elämään on nostanut hurjan kansannousun ja Kreikassa hallituksen säästöohjelmaa kritisoiva mielenosoitus roihahti tulipalloksi nuoren mielenosoittajan menehdyttyä poliisin luotiin. Vähäosaisia ja velkavankeudessa eläviä alkaa yksinkertaisesti olla liian paljon millään keinolla hallittaviksi.
Ne ovat vain osa suureen muutokseen pakottavaa tapahtumaketjua, jota emme voi voittaa sotimalla emmekä minkäänlaisella väkivallalla, vaikka se monessa tilanteessa tuntuisi vähintään oikeutetulta. Näemme syyllisinä hallituksen, oikeuslaitoksen, tuomarit ja pankinjohtajat, mutta todelliset voimat ovat niin korkealla ja tavoittamattomissa, ettei niihin pääse kukaan käsiksi. Näennäiset johtajat ovat tahdottomia ja useimmiten onnettomasta tilanteestaan tietämättömiä sätkynukkeja, joiden on asemansa säilyttääkseen tehtävä epäinhimillisiä ratkaisuja. Kansan keskuudessa tunnetuimpia ja täysin korruptoituneita sätkynukkeja ovat vakuutusyhtiöiden (jopa lakisääteisten vakuutuslaitosten, kuten Kelan) lääkärit.
He kaikki kuitenkin tekevät ammattinsa edellyttämää työtä ilman pienintäkään mahdollisuutta toimia todellisen tiedon tai oman todellisen näkemyksensä perusteella. Korvausten epäämissäännöt tulevat korkeammalta ja ne on hyväksyttävä ennen tuottoisan työpaikan avautumista. Muiden asiantuntijalääkäreiden lausunnot eivät paina yhtään mitään vakuutus- eläke tai työkyvyttömyyspäätöstä tehtäessä. Tämä on vain pieni osa elämisen mielekkyyttä nakertavista elementeistä, jotka piakkoin ovat häviämässä historiaan.

Omaa kohtaloa on usein vaikea hyväksyä, eikä toki pidäkään. Mitään todellisia taisteluvälineitä ei kerta kaikkiaan ole olemassa ja siksi on valittava kokonaan toinen tie, jota kulkemalla vahvistamme ihmiskunnan elämää parantavaa värähtelyä. Valtaosa ihmiskunnasta kärsii nyt vääryyttä ja ainoa tapa muuttaa tilannetta on auttaa toinen toisiamme luottamaan itseemme, kestämään iskuja, selviämään seuraavasta päivästä, vapautumaan katkeruudesta ja aiheettomasta syyllisyydestä sekä elämään olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvää ja mielekästä elämää.
Valtio ei heitä tule auttamaan, mutta me voimme auttaa jokainen omalla pienellä panoksella ja kasvattaa sillä tavalla valotietoisuutta, jonka varaan alkamassa oleva Kulta-Aika rakentuu. Valtavasti omistamista suurempi tyydytys ja onnen tunne syntyy, kun voi auttaa toista ihmistä ihan millä tavalla tahansa. Tärkein lenkki tässä muutoksen ajassa olet SINÄ.
Kommentteihin toivoisin auttamistarinoita sekä auttajilta että apua saaneilta. Niiden avulla moni rohkaistuu sekä antamaan että ottamaan apua vastaan. Molemmat ovat yhtä tärkeitä Kulta-Ajan työkaluja.
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?
ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!
Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.
Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.
Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.
Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!
Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...