Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Lauantaina 28.9. klo 21:26 on Uusikuu vaa`an ilmamerkissä. Uranuksen tarkan kvinkunssin myötä ajassa on tasapainoa hakevan vaaka energian lisäksi myös `terävämpää` ja arvaamattomampaa muutosvoimaa. Nopeat ja yllätykselliset käänteet kuuluvat asiaan. Uusikuu nimensä mukaisesti edustaa uusiutuvaa aikaa. Kuun symboliikka on perusluonteeltaan taas hyvin erilaista. Se edustaa turvallisuutta, alitajuntaa, äitiyttä, lapsuutta, menneisyyttä sekä sielua. Aurinko ja Kuu ovat taivaanvalot. Kuu heijastaa Auringon valoa ja siksi liitetään alkukantaisiin ja mahdollisesti tiedostamattomiin tunteisiin sekä reaktioihin. Uudenkuun aikaan ne ovat `samassa paketissa` valaisten toisiaan. Khiron, haavoittuneena parantajana, on oppositiossa tähän taivaalliseen parivaljakkoon. Nämä ovat sisäiset vanhempamme, Kuun edustaessa äitisuhdetta ja Auringon isäsuhdetta. Yin ja Yang, feminiininen sekä maskuliininen puolemme.
Parhaimmillaan viikonloppu on puhdistavaa aikaa. Jos alitajunnasta nousee haasteellisia tai kipeitä tunteita, niillä on aina sanomansa. Niiden tarkoitus ei ole hankaloittaa elämää, vaan pikemminkin `saada äänensä kuuluviin` ja näin helpottaa sekä keventää oloamme. Meille kaikille kertyy pitkin elämää aina uutta `kuonaa`. Se on normaalia ja kuuluu asiaan. Joskus tämä herättää vanhoja kokemuksia sekä muistoja päivänvaloon. Joskus se liittyy enemmissä määrin tähän hetkeen ja esimerkiksi voimavaroihin. Usein näitä on vaikea ja välillä jopa tarpeetonta erottaa toisistaan, niiden `kulkiessa` limittäin ja lomittain sidoksissa toisiinsa.
Jos ajattelet viikonlopun puhdistuskuurina, mitä se tarkoittaa kohdallasi? Onko painopiste fyysisellä vai emotionaalisella puolella vai ovatko nämä samalla viivalla? Tarvitsetko lepoa vai aktiviteettia? Miten saat energiat virtaamaan, kehosi nesteet liikkeelle ja sydämen pumppaamaan elinvoimaa entisestään? Joskus vapautuminen on myös sitä, että antaa itselleen `luvan` tuntea kaikki esille tulevat tunteet juuri semmoisenaan kuin ne tulevat. Tarkoitus ei ole jäädä niihin kiinni eikä myöskään lietsoa tai analysoida pieniksi palasiksi. Tätä ei myöskään kuulu nopeuttaa eikä suorittaa. Tätä ei myös aina ole hedelmällistä tai edes mahdollista käydä läpi toisten ihmisten kanssa. Tunteiden puhdistaminen vaatii lempeyttä ja kärsivällisyyttä.
`Kun henki on vahva, niin vähäkin työ riittää maailman luomiseen.` - Juice Leskinen, Musta aurinko nousee
Aurinko, Kuu, Venus sekä Merkurius ovat kaikki Vaa´an merkissä. Venus edustaa rakkautta ja arvomaailmaa. Vaa`an merkissä ollessaan se korostaa tasapainon ja kauneuden merkitystä entisestään. Merkurius vaa`assa edustaa taas kommunikointia, diblomatiaa ja luonteeltaan on `yhdistävä sillanrakentaja`. Kuunsolmut, Saturnus sekä Pluto ovat neliössä Venukseen sekä Merkuriukseen. Neptunuksen ja Venuksen välinen kvinkunssi saattaa lisätä alitajuisten pelkojen pintaan nousua. Tämä ei tarkoita että pelot olisivat toteutuvia, vaan pikemminkin päinvastoin. Tämä on tiukkaa tykitystä. Sillan rakentaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Odotukset ja lupaukset näyttävät nopeasti realiteettinsa. Tämä tarkistaa `talon perustan` kestävyyden. Ajattelen sen myös suojana. Jos rakenteet eivät ole vakaita, huomaamme sen ajoissa. Näin hetkellinen suunnan tarkistus tukee kokonaisuutta. Jos emme muista pitää huolta rajoistamme, tämä pysäyttää ja `antaa luvan` vetäytyä kotisohvalle huovan sisään. Nämä tarkistuspisteet ovat usein olennaisia tulevaisuudenkin kannalta.
Jupiterin sekstiilien myötä on hyvä tunnistaa liialliset lupaukset. Vaikka tämä on positiivinen kulma, riskinä on että saatamme hyvässä olossa luulla jaksavamme vaikka mitä.Mars on neitsyen loppuasteissa ja saa tukensa Vestalta ja hieman etäämmällä olevalta Plutolta. Khironin oppositio osoittaa mitkä asiat tukevat eheytymistä. Nyt on hyvä aika voimistaa itseään vaikkapa saunan, takkatulen tai nuotion merkeissä. Sisäisen lämmön vahvistaminen ulkoisillakin tekijöillä olisi suotavaa. Kuuma juotava, kääriytyminen lämpimään vilttiin ja villasukat ovat tämän viikonlopun parasta antia voimistumisen kannalta. Usein jo kynttilänliekin katsominen on rentouttavampaa kuin uskommekaan. Siinä saattaa muu maailma unohtua.
Uusikuu on uusiutumisen kulta-aikaa. Uusiutuminen ei aina ole tekemistä, joskus se on muutoksen seuraamista ja siinä olemista. Se ei aina vaadi ponnisteluja, yllättävän usein `vähemmän on enemmän`.
`Kun virtaava vesi kohtaa tiellään esteen, joka tukkii sen tien, se pysähtyy. Se kokoaa massaansa ja voimaansa, ja nousee pikku hiljaa esteen tasolle, ja lopulta ylittää sen. Älä sinäkään käänny ja pakene, koska takaa et löydä mitään arvokasta. Älä myöskään ryntää suin päin kohti vaaraa. Tee niin kuin virtaava vesi. Pysähdy ja kerää voimiasi kunnes edessä oleva este ei enää tuki tietäsi.`-I. Ching
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
Haluaisitko saada tulkinnan puhelimitse?
Teen puhelintulkintoja myös ilman ajanvarausta: 0700 92125 (2,28e/min+pvm).
Osoitteessa https://www.astro.fi/tarot/kolmen_kortin oikeasta reunasta näet olenko paikalla vastaamassa.
Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Universumi kuiskaa sinulle koko ajan – mutta pysähdytkö kuuntelemaan? Syntymähetkesi ei ollut sattumaa. Jokaisella planeetalla oli oma viestinsä sinulle. Tämä teksti vie sinut matkalle jossa alat nähdä itsesi – ja paikkasi maailmankaikkeudessa – aivan uudessa valossa. Sukella mukaan ja anna astrologian kertoa enemmän.
Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.
Astrologi Seppo Tanhua: Mitä jos saisit jo nyt tietää, missä elämäsi suurimmat mahdollisuudet odottavat vuosina 2026 & 2027? Kaikki vuodet eivät ole samanlaisia. Toiset avaavat ovia, kiihdyttävät muutosta ja tuovat eteen kohtaamisia sekä päätöksiä, jotka voivat muuttaa suunnan täysin. Kun ymmärrät omien vuosiesi energiat etukäteen, et jää vain katsomaan mitä tapahtuu – vaan pystyt tarttumaan oikeisiin hetkiin oikeaan aikaan.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2026 kutsuu sinua pysähtymään, päästämään irti ja valitsemaan uuden suunnan. Tietyt ajankohdat voivat avata ovia, joita et edes tiennyt olevan olemassa. Lue lisää ja ota nämä hetket tietoisesti haltuun.
Julkaistu 28.4.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 18 tarotkortti on nostettu. Sydän edellä vai järki mukana? Viikon energiat voivat tuoda mukanaan ihastuksia, suuria tunteita ja yllättäviä kohtaamisia. Maljojen prinssi johdattaa tämän viikon tunnelmaa yhdessä Skorpionin täydenkuun kanssa. Lue koko tarot-tulkinta blogista!
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...