Pieni lapsi ei osaa teeskennellä, vaan syntyy aitona, paljaana tähän maailmaan. Kun katsomme lasta, näemme vilahduksen täällä jo aiemmin käyneestä sielusta, joka tuli taas oppimaan vähän uutta, tai oikeammin opettamaan muita ihmisiä olemaan aidompia. Lapsen astrologinen kartta kertoo jo suuntaviivat elämälle. Minäkin haluan tutkia sitä lasta, joka olin alunperin.
Tänään avasin aikaikkunan lapsuuteen. Otin Valon Lapsi -tulkinnan luettavaksi, avasin makuuhuoneen ikkunan ja tein itselleni mukavat oltavat sängyllä. Avoinna olevasta ikkunasta alkoi heti kuulua pikkulasten ääniä läheisestä metsiköstä. Se alleviivasi sitä, että nyt on aika kurkistaa omaan lapsuuteen, jo vähän unohtuneeseen, pinnan alle painuneeseen.
Mitäköhän sieltä mahtaa löytyä?
Mielestäni lapsuus on outoa aikaa. Sanotaan, että kaikki on mahdollista, kun elämä on aluillaan, mutta eihän se niin ole. Koko ajan sinua määräillään, toiset tietävät sinua paremmin, joudut muokkautumaan muiden malliin. Oma tahto, sitä pitää joskus oikein osoittaa. Oma uhma on vedettävä päälle, muuten eivät ota sinua tosissaan, pientä ihmistä.
Lapsena on toisaalta niin epävarma kaikesta, ettei tiedä miten pitää menetellä. On ujo, tuntee, että nyt nolaan itseni, ja voi kauheata, kaikille paljastuu se mitä haluan salassa pitää. Toisaalta olet kaikentietävä pikkuaikuinen, jolle on turha tulla selittämään miten asiat menevät. Kyllä minä tiedän. Teet oman pääsi mukaan, vaikka siihen tulisikin kuhmu.
Kun lukee Valon Lapsi -tulkintaa, tulkitsee samalla omaa lapsuuttaan uudelleen
Olinko silloin vain pienempi versio itsestäni nyt? Olinko pohjimmiltani jo aivan samanlainen? Onko mitään olennaista muutosta tapahtunut? Onko erona vain vaipat, tutti ja heikompi itsemääräämisoikeus, se, ettei itse vielä osannut pyyhkiä eikä muodostaa pitkiä lauseita? Enpä arvannut nyt syksyisenä maanantaiaamuna miettiväni tällaista asiaa.
Monet asiat meissä pysyvät samoina kuin syntyessämme tänne, onhan meillä käsissämme valmis tähtikartta, opas omaan elämään. Luonne istuu tiukassa, elämänkokemukset vain liimaavat sen paremmin paikoilleen. Opimme myös väistämättä pettymään, jäämään elämänkoulussa välillä luokallemme. Se opettaa, mutta oppimaanhan tänne on tultu.
Olin ajatellut olevani nyt aikuisena aivan eri ihminen kuin polvenkorkuisena taaperona, olenhan niin paljon viisastunut ja monissa kuravelleissä keitetty. Mutta kun luin Valon Lapsi -tulkinnan ja kävin mieleen tulvahtavia lapsuusmuistoja ja tunteita läpi, niin päädyin hämmästyttävään lopputulokseen. Olen se sama ihminen. Juuri mikään minussa ei olekaan muuttunut. Samat epävarmuudet, samat pelot, samat ylpeydenaiheet ja onnistumisen tunteet, samanlainen tapa reagoida tilanteisiin. Sieltä ne puskevat esiin.
Lapsena nautin yksinolosta ja tiesin tarkalleen mistä pidän ja mistä en. Sama pätee vieläkin. Edelleen skannaan muiden tunteita ja yritän sovittaa omani niihin sointuvaksi, ennemmin miellyttää kuin suututtaa ketään. Olen vieläkin kiltti pikkutyttö ja pelkään, että nolot salaisuuteni paljastuvat, ja minut tuomitaan, etten kelpaakaan sellaisena kuin olen. Edelleen minulla on sapeli kalisteltavana maailman kanssa, joka yrittää vääntää minua eri muottiin kuin tahdon, määrätä puolestani. Sillä täällähän määrään vain minä!
Lapsena piti osoittaa itselleen, ja muille mielellään myös, että minä osaan, minä pärjään, minä olen hyvä, parempi, paras. Aikuisena tekee ihan sitä samaa. Se mitä teit koulussa, sitä teet nyt töissä. Vain kaverit ympärillä ovat vaihtuneet.
Tänään en muista lapsuutta ikuisena onnelana, hymyilevänä mielikuvitusleikkinä, vaan totisena kouluntienä. Opettelin ottamaan vastuuta itsestäni ja tunteistani, oli pidettävä paketti kasassa, tuli mitä tuli. Elämä on ollut pärjäämistä, ei pelkästään ulkoisten olosuhteiden, vaan oman luonteen kanssa selviytymistä. Kun katsot peiliin, se on kova kovaa vastaan. Saatat olla kova sieltä, mistä haluaisit olla pehmeä, ja pehmeä sieltä mistä haluaisit olla kova. Enkä puhu nyt kehosta, vaan omista ajatus- ja käytösmalleista.
Iskipä melkein lapsuusangsti, kun omaa tulkintaani luin!
Loppua kohti piristyin, kun kerrottiin, että viestinnässäni on luonnollista viehätysvoimaa. Venus kolmannessa huoneessa ”tekee kaikesta vuorovaikutuksesta taidetta, joka on ihmeellisen koskettavaa niin puheena kuin tekstinäkin.” Kiitos, yritän parhaani. Sillä sitä astrologinen karttani ja syntymässä saatu luonteeni vaatii.
Oma valaistunut lapseni tulee tulkinnan mukaan löytämään vapautensa ja ainutlaatuisuutensa uraan ja ammattiin liittyvien valintojen kautta. Nuo valinnat ovat kuljettaneet minua kuin kaarnalaivaa korkeilla mainingeilla. En ole aina tiennyt, missä on järkeä ja missä ei. Jokin ääni sisällä on silti ohjannut. Ehkä se ei olekaan aikuisen vaativa ääni, joka on käskenyt eteenpäin. Ehkä se onkin se sisäinen lapsi, joka tietää aina paremmin. On tullut aika kuunnella tuota lasta tarkemmin.
Joko sinä tiedät mitä Valon Lapsi -tulkinta kertoo sinusta itsestäsi?
Terveisin
Virpi Karjalainen
Liity postituslistalleni!