Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Johanna Vilén

Johanna Vilén

13.9.2019

vieraskirjoitus:

Vapautuminen on irtipäästämistä

Lauantaina 14.9. klo 7:33 on Täysikuu kalojen vesimerkissä. Täydenkuun vetisyyttä lisää kalojen hallitseman Neptunuksen yhtymä Kuulle. Vastapäätä on Aurinko sekä Mars neitsyen maamerkissä. Nämä kaikki edellä mainitut ovat neliössä Jupiteriin, mikä taas on omassa tulimerkissään jousimiehessä. Mielikuvaa käyttäen voisimme ajatella kaksi vastakkaista pistettä. Toisella puolella on feminiininen ja toisella maskuliininen puoli. Feminiininen puoli pitää sisällään Täydenkuun ja Neptunuksen herkkyyden sekä `rajattomuuden`. Maskuliinisella puolella taas on Aurinko sekä Mars käytännöllisen harkitsevina ja `rajallisina`. Jupiterin myötä kumpaankin pisteeseen tulee paineisuutta sekä laajentumisen tarvetta.

Jos ajattelemme nämä kaksi vastakkaista pistettä samalle viivalla, voimme ehkä paremmin sisäistää niiden välistä tasapainottelua. Ei toista ilman toista. Yin ja Yang. Voimme ajatella tämän ärsykkeenä, jolloin toisen puolen huomioitta jättäminen näyttäytyy nopeassa tahdissa. Toisaalta voimme ajatella tämän tukipilarina. Jos unohdamme kiinnittää huomion `pisteiden` väliseen tasapainoon, huomatessamme sen voimme tehdä `oikaisuliikkeen`.  Tämä muutos tukee kokonaisuutta sekä tulevaisuutta. Meillä kaikilla on varjomme.  Täydenkuun aikaan saatamme reagoida niihin herkemmin. Ei ole valoa ilman varjoja. Varjot ovat ääriviivoja, ne rajaavat ja `sulkevat sisäänsä` asioita, mitkä ovat intiimejä.  Niiden kohtaamista tulee kunnioittaa. Meidän tulee kunnioittaa itsessämme olevaa sisäistä lasta, sitä joka pelkää tai häpeää näyttää haavansa. Varjojen kohtaaminen on parhaimmillaan hyväksyvää. Se on kuin lempeä syli, mikä ei arvostele tai määrittele meitä `hyväksi tai pahaksi`. Näiden hetkien kyyneleet parantavat.

`Jotkut kirjaimet alkavat näkyä, kun valoa ei enää ole. `-Virpi Alanen

Aurinko, Mars, Täysikuu sekä Neptunus ovat positiivisissa kulmissa Kuunsolmuihin, Saturnukseen että Plutoon nähden. Muutosvoima on alkukantaista voimaa ja sen kuuluu antaa ohjautua omalla painollaan. Jos yritämme nopeuttaa tai hidastaa tätä muutosta, vaikeutamme vain omaa oloamme. Hyvin usein kun `pinnan alla` olevat alitajuiset tunteet nousevat pintaan, saatamme kokea sen ahdistavaksi tai pelottavaksi. Aina välillä elämä on selviytymislaji. Tällöin suorittamisesta, selviämisestä ja `elämänlangasta kiinni pitämisestä` voi tulla `normaali` olotila. Kaaokseen voi tottua. Vaikka tunneherkkyyskin on uuvuttavaa, se antaa sisäisille kokemuksille äänen. Toivottavaa olisi että antaisimme itsellemme `luvan` särkyä. Tällöin menneisyyden kokemuksien purkautuessa, voimme kokea jotain hyvin puhdistavaa ja helpottavaa. Nämä poistuvat tunteet eivät ole etiäisiä vaan vanhaa `lukkiutunutta tunnekuonaa`. Sen poistuessa meissä vapautuu energiaa tähän hetkeen sekä tulevaisuuteen.

Samaisena Täydenkuun lauantaina Merkurius sekä Venus siirtyvät neitsyen maamerkistä vaa`an ilmamerkkiin. Vestan kolmiot valaisevat tätä siirtymää. Tunnelma muuntuu hyvin erilaiseksi. Vaikka aika on vahvistavaa, ruokkivaa ja hedelmällistä samanaikaisesti se on ailahtelevaa ja `luopuvaa`. Merkuriuksen ja Venuksen ollessa oppositiossa Khironiin saatamme reagoida `kärkevästi`. Myös tunneheittelyt ja haikeus kuuluvat luonnollisena osana viikonlopun melankoliseenkin tunnelmaan. Rajatonta tunnelmointia en suosittele kenellekään. Itkuvirsien myötä saattaa energiamme valua `kankkulan kaivoon`. Tahdoton ja flegmaattinen olo aiheuttaa helposti pettymyksen tunteita, mistä saattaa huomaamatta seurata kierteitä. Se on kuin suo, mistä on vaikea nostaa jalkansa maankamaralle.

Joskus epävarmuus on kaunista. Siinä on herkkyyttä ja haurautta. Se on kuin taskulamppu, mikä valaisee metrin eteenpäin. Joskus voimme jäädä siihen lepäämään. Joskus se herättää uteliaisuutta. Jos se herättää pelkoa tai epämiellyttäviä tunteita, ei niitäkään tule kieltää. Ehkä silloin alamme kuulemaan niiden syvemmän sanoman. 

`Sen, missä olen, ja sen, missä haluan olla, välissä on tyhjä tila.
Opettelen joka päivä sallimaan tämän tilan inspiroida minua eikä kauhistuttaa minua. `
– Tracee Ellis Ross

Lempeää Täydenkuun viikonloppua kaikille!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

VIIKON TUOTE: Tarot - avain ikivanhan viisauden lähteille.

Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Johanna Vilén

Löysin astrologian kesäkuussa 1997.

Tämä oli ajankohta mikä muutti elämääni pysyvästi. Tämän jälkeen olen kurssittautunut vuosien varrella runsaasti ja vuodet 2007 - 2011 olin Seppo Tanhuan Astrologiakeskuksessa töissä, kunnes Seppo sanoi että taitaa olla aika luottaa omien siipien voimaan. Huhtikuussa 2011 perustin yritykseni Kuussa ja Maassa Oy:n.

www.kuussajamaassa.com

Johanna Vilén

Ajankohtaista

Vko 45 blogissa maya-astrologi Esa Hyppönen: Pimeyden keskellä alkaa parantumisen aika

Pimeyden keskellä voi alkaa jotakin uutta. Marraskuu tuo mukanaan Sinisen Lunaarisen Käden energian, joka haastaa pohtimaan omia valintoja, jaksamista ja muutoksen mahdollisuuksia. Mitä tämä aika voi paljastaa sinulle? Lue uusi blogi!

Lue lisää

Vko 44 ASTRO LIVE: Planeetta uutiset marraskuu

Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.

Katso marraskuun Planeetta Uutiset

Vko 44 blogissa astrologi Johanna Vilén: Kun vanha tarina saa uuden merkityksen – perääntyvän Merkuriuksen cazimi

Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi. 

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Uusi 7 vuoden sykli on käynnissä – tiedätkö, mihin Uranus johdattaa Sinua?

Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.

Lue lisää

Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 45 tarot - Tähti alkulähteen voima

Julkaistu 3.11.2026. Viikon 45 tarot kortti on nostettu. Mistä sielusi on tullut? Mitä menneisyys haluaa sinulle paljastaa? Entä uskallatko todella luottaa omien unelmiesi toteutumiseen? Tällä viikolla universumi kutsuu sinua syvälle itseesi. Energia on rauhallista, mutta sen sanoma on voimakas. Tähden kortilla on sinulle tärkeä viesti. Lue koko viikon tulkinta blogista!

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää