Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Sydän ohjaa meitä, meistä jokaista. Se ohittaa aivot, se ohittaa mielen myllerryksen. Mitään emme voi tehdä, mitä sydän ei olisi jo puolestamme päättänyt. Tämä oli Sepon luennon sanoma, jota kävin viime viikonloppuna kuuntelemassa. Minun oli helppo nyökytellä, olenhan ollut täysin sydämeni vietävissä koko kuluneen vuoden.
Sydän päätti, että pitkä suhteemme loppuu. Mieheni sydän. Sydän päätti, että tarvitsen elämääni uuden rakkauden. Minun sydämeni sen päätti. Ja sen toisen, ihan puskista tulleen uuden miehen, sydän. Hänen sydämensä alkoi puhua minulle enkä osannut olla kuuntelematta. Aivot jäivät narikkaan.
Yhdessä ajauduimme päättömältä tuntuvaan raastavaan rakkauteen, kaksoisliekkiin. Olimme jo ennestään tuttuja. Sielumme, yhteinen, on aikojen alussa jakautunut kahteen eri ihmiseen. Yhdestä elämästä toiseen olemme tanssineet piirileikkiä, toistemme puoleen kurkotellen, sitten taas vetäytyen.
Kohta jo vuoden ajan olen tarvinnut joka aamu tujauksen uskoa, toivoa ja rakkautta tarotkorttien kautta, sillä omasta takaa minulla ei aina ole ollut niitä riittävästi. Olen halunnut antaa universumille mahdollisuuden ohjata minua, kun oma ohjaus on ollut kadoksissa.
Samat kortit tulivat esille kerta toisensa jälkeen. Oli pakko uskoa, että ne on minulle tarkoitettu.
Välillä tuskastuin, miksi aina tätä samaa? Miksi joka kerta minulle tulee kortti, joka muistuttaa kärsivällisyydestä? Miksi aina pitää odottaa ennen kuin rakkauden padot ja muurit aukeaa? Miksi tornikortti sortuu päälleni kerta kerran jälkeen, mutta mitään uutta ei rakennu tilalle? Miksi tarvitaan erakkokortin osoittama pimeä ja yksinäinen matka vuorten yli, vain pienen lyhdyn valossa?

Ei niin pimeää ole koskaan ollut, etteikö valo olisi jostain päässyt läpi, etteikö päivänkajo olisi jo näkynyt kaukaisuudessa. Mutta matkalla pimeydestä valoon tarvitaan hämärän hetki.
Minun hämärän hetkeni on kestänyt kauan, vuoden jo ainakin. Sillä en minä kysele taroteilta terveydestä, urasta tai raha-asioista. Minua kiinnostaa vain rakkaus, aito sellainen. On vain ollut niin hämärää, etten ole tahtonut nähdä totuutta.
Kun avasin summamutikassa Mikko Heikkilän Tarot ja rakkaus -kirjan, se avautui juuri tästä kohtaa:
”Miehen ja naisen välinen rakkaussuhde on olemassaolon haastavin asia. On helpompaa tehdä hullun lailla töitä, hankkia lapsia, rakentaa talo, perustaa ravintola- tai kauppaketju kuin saada rakkaus pysymään virtaavana miehen ja naisen välillä. Jotta rakkaus saadaan pysymään tuoreena, virtaavana ja elossa, tarvitaan useita eri aineksia. Ensimmäinen on rehellisyys. Rehellinen rakkaus on se, mitä tarvitset. Jos rakkaus ei ole rehellistä, se on epärehellistä. Epärehellinen rakkaus aiheuttaa valtavasti kipua.”
Tämä tarotkirjan viesti pysäytti minut täysin, se oli juuri minulle tarkoitettu, kuten suuret viestit yleensä ovat. Juuri tästä on kyse. Olen kokenut valtavasti kipua, koska rakastan. Minun rakkauteni on ollut rehellistä, mutta se on pitänyt piilottaa. Myös tuskan olen piilottanut, siitä, että rakkauteni kohde ei ole vapaa rakastamaan minua. Olemme rakastaneet toisiamme kaukaa, saman kaupungin eri laidoilta. Emme ole silti tavanneet, välillämme on ollut taivaallinen este. Se on ollut kuin tuo tarotkorttien kivitorni, joka on kaatunut päälle, ja estänyt liikkumisen. Oikeammin kaksi tornia, toinen minun päälleni, toinen hänen päälleen kaatunut. Kaksoistornit... ja kaksoisliekki.

Tiesi on pitkä ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Anteeksiantoa tarvitaan, itsensä rakastamista ja kunnioittamista tarvitaan. Täytyy myös heittäytyä kohtalon armoille. Se vasta vaikeaa onkin, ehkä vaikeinta kaikesta. Sillä minä en voi määrätä, miten tässä käy. Voin ainoastaan tehdä parhaani ja olla rehellinen. Niin rehellinen, että kirjoitin tästä suuresta rakkaudesta kirjan. Kohta se, mikä oli tähän asti piilossa, ei ole enää salaisuus.
Ilman tarotteja en olisi tässä. Ilman tarotteja minulla ei olisi ollut rohkeutta myöntää, että kaksoisliekkirakkaus on ajanut minut epätoivon partaalle, ja sitten taas takaisin kaiken ytimeen. Rakkauteen.
Sillä mielestäni ei ole olemassa rehellistä tai epärehellistä rakkautta. On olemassa pelkkää rakkautta, joka vie meidät vielä sinne valoon.
Ystävällisin terveisin

Virpi Karjalainen
VIIKON TUOTTEET: Tarot 5 korttia ja Tarot 3 korttia
Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?
ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!
Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.
Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.
Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.
Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!
Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...