Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

21.7.2019

Paikoillanne, valmiina, HEP!

Loistavien käynnistymisten viikko   / Viikkokatsausvideo

22.7. alkavalla viikolla tahtipuikkoa heiluttaa iloisesti ja vauhdikkaasti Mars tekemällä Leijonan merkistä tarkkaa kolmiota Jupiterille Jousimiehessä viikon keskivaiheilla. Tällainen kuvio tulimerkeissä kasvattaa siivet kantapäihin suorastaan pakottaa liikkeelle kaikkien omien suunnitelmien kanssa. Ahdistus syntyy nyt vain ja ainoastaan tekemättömyydestä ja paikoilleen jäämisestä. Mikä tahansa askel on parempi kuin pysähtyneisyys.

Tunnen tämän mars-energian polttavan sisuksissani niin voimakkaasti, että päätin tänään sunnuntaina tätä kirjoittaessani tilata Johannan 3-kortin tarotpöydän viimeisten tulkintojen aikana nousseelle idealle yhdistää saman kosmisen latauksen kanssa työskentelevät ihmiset keskenään. Pöytäni näytti tältä: Menneisyys: Sauvojen 8, tämä hetki: Tähti, tulevaisuus: Lanttien Lähetti.   Jos astrologia- tai tarotkurssit kiinnostavat, niin syksyn aikataulu löytyy TÄÄLTÄ

Blogini lopusta voit lukea koko tulkinnan, mutta lyhyesti jo pitkään ja hartaasti kypsymässä ollut idea on lopulta valmis toteutettavaksi juuri nyt. Tähti kuvaa kulta-aikaa liikkeelle lähtemiseksi ja Lanttien lähetti kertoo, että nyt tapahtuva muutos jää pysyväksi osaksi elämääni, koska olen valmis voittamaan pelkoni. Tämä kaikki kolahti niin kovaa kohdalleen, ettei mikään pysty enää pitelemään minua paikoillaan. Ilman näitä kortteja en olisi vielä uskaltanut julkaista kovaa työtä vaativaa ideaani.

Autan Sinua jatkossa löytämään henkilöitä, jotka työstävät samaa elämän kehitysvaihetta kuin Sinä juuri nyt. Saatte mahdollisuuden jakaa kokemuksia keskenänne ja lisäksi lähetän tärkeimmistä planeettakuvioista yksilöllisen videon vain niille, joita tuo kuvio koskettaa. Astrokalenteriin tulee jatkossa (lokakuun alusta lukien) hälytys, kun olet mukana suuremmassa kosmisessa muutostyössä omalta kartaltasi löytyvän planeettaohituksen kanssa. Tällä tavalla pystymme yhdessä vahvistamaan ja tukemaan toisiamme sekä löytämään vertaistuen kautta keinoja tilanteiden ratkaisemiseksi. Alkamassa oleva Kulta-Aika rakentuu tavallisten ihmisten varaan - ei siis päättäjien tai hallitsijoiden.

Koodaustyö tämän ominaisuuden toteuttamiseksi on jo käynnissä ja olettaisin sen ensimmäisen version olevan julkaistavissa lokakuun alkuun mennessä.

Tähän hetkeen suosittelen lämpimästi nostamaan oma kolmen- tai viiden kortin tarotpöytäsi omalle suunnitelmallesi. Päästä Sinäkin alitajuntasi auttamaan tärkeiden askelten ottamisessa nyt, kun aika on sille otollinen.

3-kortin pöytä: 3,99€              5-kortin pöytä 7,99€

Tee oma 3-kortin tarotpöytä tästä

Tee oma 5-kortin tarotpöytä tästä

Tässä minun 3-kortin tarotpöytäni.

Menneisyys: Sauvojen kahdeksan
Sauvojen elementti on tuli. Sauvat edustavat toimintaa, energiaa, luovuutta ja voimaa. Tämän kortin symboliikkaan liittyy dynaaminen toiminta, esteiden voittaminen, rohkeus ja kiireettömyys. Olet yrittänyt ratkaista ongelmia mahdollisimman nopeasti, että saisit ne alta pois. Tai olet päättänyt toimia tarvittaessa vaikka kuinka kovasti, kunhan vain asiat ratkeavat. Muut eivät ehkä ole kokeneet asioita samalla tavoin ja ovat jopa voineet kokea, että olet yrittänyt painostaa heitä. Oletko sinä kokenut että sinua on painostettu? Anna pölyn laskeutua.

Tämä hetki: Tähti
Suurten salaisuuksien toivon kortti. Kortin symboliikkaan kuuluu visionäärisyys, vapaus ja toivo. Tämä on kulta-aikaa löytää elämäntehtävä tästä elämästä ja arjesta. Elämässäsi on paljon asioita, joita voit tehdä. Keskity niihin. Voit kokeilla myös vaikka vapaaehtoistyötä tai jotain, jota voit tehdä yhteisen hyvän eteen. Esimerkiksi tuntemattoman ihmisen hymy oikealla hetkellä voi muuttaa elämää enemmän kuin arvaisikaan. Käyt läpi pienempiä ja suurempia muutoksen askeleita, joista huomaamatta kasvaa pitkiä polkuja. Tässä ajassa on ilmassa taikaa. Anna tähtesi loistaa.

Tulevaisuus: Lanttien lähetti
Lanttien elementti on maa. Lantit edustavat käytäntöä, toimintaa sekä maanläheisyyttä ja materiaa. Tämän kortin symboliikkaan liittyy pelot, itsetunto sekä aikaansaaminen. Muutos on tullut pysyväksi osaksi elämääsi. Sinulla on sekä kykyä että rohkeutta tehdä ratkaisuja, vaikka lopputuloksesta ei ole mitään varmuutta. Saat lisää optimistisuutta ja luottamusta, eivätkä ongelmat ole esteitä, vaan uusia mahdollisuuksia. Uskallat ottaa riskejä ja kyseenalaistaa omat pelkosi. Tiedät, että pelot tuntuvat tunnetasolla tosilta, mutta todellisuutena ne liittyvät menneisyyteen, eivätkä tulevaisuuteen.

Iloista onnistumisten viikkoa Sinulle   t. seppo

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Vko 36 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Suurten onnistumisten viikko

Syyskuu käynnistyy astrologisesti erittäin mielenkiintoisissa tunnelmissa. Mitä tämä viikko tuo tullessaan ja millaisiin mahdollisuuksiin juuri nyt kannattaa tarttua? Lue uusi viikkokatsaukseni blogista ja katso viikkovideo.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Sami-Samuli Keinonen: Surun rakenne ja mielen vapautuminen – Arjen reaktiosta suoraan näkemiseen

Miksi yksi pieni tapahtuma voi jäädä elämään mieleen tuntikausiksi, päiviksi tai jopa vuosiksi? Itse tapahtuma on ehkä jo ohi, mutta mieli jatkaa sitä muistoissa, syyllisyydessä, pelossa ja itsesäälissä. Entä mitä tapahtuu, jos tätä liikettä ei yritetäkään paeta, selittää tai korjata – vaan se nähdään sellaisena kuin se on? Uudessa blogikirjoituksessa tarkastelen surun rakennetta, pakenemisen mekanismia ja sitä, mitä tarkoittaa suora näkeminen ilman pyrkimystä muuttaa kokemusta.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Virpi Karjalainen: Kartan voimakkain planeetta

Tunnetko syntymäkarttasi oikeasti pintaa syvemmältä? Kartalla saattaa nimittäin olla melkoinen valtataistelu käynnissä. Nousumerkin hallitsija yrittää ottaa ohjat, dominantti planeetta vaatii päästä päättämään suunnasta ja askendentin tuntumassa majaileva planeetta tuo persoonaan vielä oman vahvan sävynsä. Ei siis ihme, että olemme välillä ristiriitaisia jopa itsellemme! Uudessa blogissa sukellan syntymäkartan voimakkaimpiin tekijöihin ja siihen, miksi se kaikkein tutuin puoli sinusta ei välttämättä olekaan koko totuus.

Lue lisää

Karma syntymäkartalla – mitä tuot mukanasi tähän elämään?

Oletko joskus huomannut ajattelevasi: “Miksi olen taas tässä samassa tilanteessa?” Ihmiset vaihtuvat. Vuodet kuluvat. Olosuhteet muuttuvat. Silti jokin tuttu kuvio ilmestyy uudelleen. Astrologisesti juuri tällaiset toistuvat teemat ovat kiinnostavia. Niitä voidaan etsiä syntymäkartan aspekteista ja aspektikuvioista – mutta samalla kartalta löytyvät myös ne valmiudet, jotka ovat sinussa jo vahvoja.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Jumalatar Voimat – mitä karttasi feminiiniset voimat kertovat sinusta?

Oletko koskaan miettinyt, miksi sinussa voi elää samaan aikaan niin erilaisia tarpeita? Entä jos sinussa on voimaa, jota et ole vielä aivan tunnistanut? Astrologisella kartallasi Ceres, Juno, Pallas Athene, Vesta ja Lilith kertovat kukin omaa tarinaansa – rakkaudesta, viisaudesta, omistautumisesta, vapaudesta, hoivasta ja syvistä sisäisistä tarpeista.

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa

Facebook kommentit

Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää