Astrologia kesäleiri Naissaaressa oli hurja matka omille miinakentille Arton, Timon, Sepon ja Sisäisen Soturin ohjauksessa. Jokaisen osanottajan elämää, allekirjoittanut mukaan lukien hallitsi tai ainakin oli hallinnut käsittämätön pelko jotain toista ihmistä kohtaan. Poikkeuksetta kysymyksessä oli joku läheinen: puoliso, x-puoliso, isä, äiti, sisko, veli, oma lapsi tai läheinen ystävä.
Oli hämmästyttävää todeta, kuinka paljon tuo pelon varjossa eläminen verotti elämänvoimaa ja kuinka lujassa se istui ja istuu monessa tapauksessa edelleen. Suurin osa osallistujista alkoi kyllä sahaamaan kahleitaan ja tulee toivottavasti vapautumaan peloistaan tämän elämän aikana. Kun tuo pelottava "mörkö" on oma 95 vuotias äiti, tai yli 80 vuotias isä, niin voi ymmärtää, ettei pelolla ole mitään konkreettista pohjaa. Täsmälleen yhtä hölmöä on pelätä yhtään ketään.
Ulkopuolelta on helppo nähdä pelkojen aiheettomuus, mutta omana kokemuksena ne ovat uskomattoman todellisia kaikesta hölmöydestään huolimatta. Leirin vetäjänä totesin kiehuvani täsmälleen samassa sopassa muiden kanssa. Alitajunnan porttien avautuessa tajusin pelkääväni omaa isääni enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Pelon taustat ovat kaukana menneisyyden likaisten verhojen takana, kauempana kuin tähänastinen elämäni. Lapsuuteni traumat selittävät jotain, mutta paljon enemmän syitä lymyilee sukupolvien takaisissa tapahtumissa, joita emme voi muistaa. Täytin juuri 63 vuotta ja synttärilahjakseni sain oivalluksen omasta täysin absurdista ja aiheettomasta pelostani. KIITOS!
Pelon voittaminen lähtee sen tiedostamisesta ja rehellisestä kohdistamisesta. Kun ymmärtää oman ahdistuksen ja tuskan johtuvan mistä tahansa pelosta, on tuhat kertaa helpompaa alkaa elämään enemmän omaa elämää eli sahaamaan kahleitaan poikki. Äiti tai isä ei voi hylätä lastaan, eikä lapsi voi hylätä vanhempiaan. Teiden eroamiselle on aina joku suuri tarkoitus kaikille osapuolille. Jokainen ihminen on kokenut tulleensa hylätyksi useampia kertoja elämänsä aikana. Hylätyksi tulemisen kokemus on osa jokapäiväistä elämää, joka sitten kuitenkin jatkuu tuota kokemusta rikkaampana. Ei sitä pitäisi pelätä.
MITÄ SINÄ TEKISIT, ellei tällä hetkellä suurinta pelkoasi olisi olemassa? Minä päätin uskaltaa mennä KOTIIN pitkästä aikaa ja pienintäkään syyllisyyttä tuntematta. Tuskin kukaan tätä lukevista voi ymmärtää kuinka iso juttu on kysymyksessä.
Kommentteihin toivoisin kertomuksia omien pelkojen kohtaamisista ja niitä seuranneista tapahtumista vertaistukena samassa tilanteessa oleville kommenttien lukijoille. Vielä hurjempi saavutus on avata omaa elämää tällä hetkellä varjostava pelko omassa kommentissa. Siitä käynnistyy omista kahleista vapautuminen.
Liity postituslistalleni!