Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

24.6.2019

Vedetään vähän henkeä välillä

Kesäkuun viimeinen viikko antaa mahdollisuuden rauhoittaa tahtia ja hengähtää Marsin etääntyessä oppositiosta Plutoon. Paineen tunne helpottaa yleisellä tasolla ja voimme paremmin nauttia, ellei lomatunnelmista, niin kesätunnelmista kuitenkin. Luonto on nyt parhaimmillaan ja sen helmaan olisi syytä heittäytyä aina kun suinkin mahdollista.

Merkurius tulee tällä viikolla Leijonan merkkiin ja tuo kaikkeen kommunikaatioon paljon lisää valoa ja energiaa. Aurinko, lämpö ja kauniit rantamaisemat herättävät uusia oivalluksia, joille tulisi antaa mahdollisuus kehittyä konkretian tasolle saakka tämän viikon kuluessa. Ensi viikolla Merkurius aloittaa perääntymisen ja silloin ehtii loistavasti korjailla kaikkea sellaista, mitä ei innostuksen huumassa ehdi ottaa huomioon. Tällä viikolla olisi lyötävä hyväksymisleimaa uusille ideoille ilman tiukkaa kontrollia.

Saturnus Kuun laskusolmulla vaatimalla vaatii pitämään huolta omasta jaksamisesta ja siirtymään rennompaan vaiheeseen elämässä. Kaikenlaiset oireet on syytä noteerata korkealle ja olla valmis helpottamaan omaa oloa sitä enemmän, mitä voimakkaammin kehoa reagoi. Nyt ei ole varaa venyttää kropan sietokykyä yhtä pitkälle kuin aikaisemmin.

Perääntyvän Jupiterin ja Neptunuksen neliö pitää yritykset, valtiot ja ihmiset edelleen varpaillaan. Mikään ei ole nyt varmaa mihinkään suuntaan. Aikaisemmin toimineet jutut voivat osoittautua täysiksi fiaskoiksi ja toisaalta ihmeellisiä onnistumisia tapahtuu aivan odottamattomilla tavoilla. Elämä on äärimmäisen herkässä kehitysvaiheessa ja kaikki merkittävä tapahtuu tässä hetkessä, ei tulevaisuudessa. On tärkeää reagoida nopeasti ja fiiliksellä kaikkiin kohdalle tuleviin juttuihin.

Kyllä sen tietää, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei!

ASTRON SUURI KESÄALE voimassa vain tämän viikon eli 30.6.2019 klo 24.00 saakka. Siirry kesäalen pariin tästä.

 

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää