Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

4.2.2019

Sikamaisen kiinalainen vuosi alkaa nyt

Otsikon tarkoitus oli provosoida mahdollisimman moni lukemaan tätä juttua. Ei siksi, että tiedossa olisi erityisiä hankaluuksia, vaan siksi että Sian vuosi on yksi kiinalaisen astrologian onnekkaimmista jaksoista. Tässä pari maistiaista Sian vuodesta. Paljon tarkemmat kuvaukset löytyvät täältä: Kiinalainen Sian vuosi kaikille merkeille

"Veden pinnan alla muhii syvää viisautta, henkistä kasvua ja sisäisen tiedon jalostumista kirkkaaksi timantiksi. Uskonnollisten kuppikuntien tiukat ja suvaitsemattomat rajatkin saattavat alkaa pikkuhiljaa sulaa, jolloin ihmisille syntyy syvä uskonnollisuuden ja henkisyyden sisäinen tarve, jossa ei enää erotella mihin uskontoon toinen kuuluu ja millaista pientä pränttiä kukin on tottunut tavaamaan, ja minkänäköisestä kirjasta. Tämä koko maailmaa auttava henkinen kehitys vaatii tietenkin aikansa, mutta se alkaa nyt Maa-Sian vuonna, meidän kaikkien onneksi."

"Veteen liittyvät innovaatiot, uudet teknologiat ja keksinnöt, salaisuudet ja viestintäskandaalit voivat kuplia pinnan alla ennen kuin pulpahtavat pintajännitteen läpi ja aiheuttavat suuren aallon, joka pyyhkäisee kaikkien yli. Yin Maa ohjaa vesienergiaa kuitenkin oikeaan suuntaan, jolloin potentiaali suuriin kehitysaskeliin on mahdollinen esimerkiksi avaruusteknologian parissa ja viestintäteknologian alalla. Mikä someilmiö meidät vielä villitsee, sitä voimme kansan parissa nyt vasta arvailla, mutta jotain uutta meidän päämme menoksi jo parhaillaan keksitään. Se voikin olla sitten se seuraava iso juttu, kuten Facebook tai Instagram aikoinaan. Avaruuteen pyritään taas uudella innolla ja välineistöllä ja tuodaan uutta tietoa tuliaisina takaisin. Ihminen haluaa laajentaa reviiriään tähtipölyä päin ja tutkia avaruuden rajattomia salaisuuksia." Tesla vapautti kaikki patenttinsa juuri nyt Sian vuoden alkaessa yhteisen hyvän nimissä. Toim huom. Kannattaa lukea koko tarina tulevan vuoden tunnelmista.

Jokaiselle kiinalaiselle horoskooppimerkille löytyvät loistavat ohjeet menestyksekkään Sian vuoden varmistamiseksi. Meikä Apinalle luvattiin mm. tällaista: "Maa-Sian vuonna Apinalle paistaa päivä puolikirkkaalta taivaalta ja saattaa olla korkea aika päivittää aurinkolasit uusiin, joissa on häikäisynestosuoja ja kovapinnoite. Nyt nimittäin menee lujaa. Etenkin työelämässä Apina tuntee oikeat ihmiset ja saa apua juuri silloin kun sitä tarvitseekin. Muista vaan avata suusi ja mainita, mistä nyt kenkä puristaa, ja pian sinulla onkin jo uusi entistä ehompi kenkäpari vanhojen tilalla! Taitaa olla oikein italialaista käsityötä ja nappanahkaa."

NYT JUHLITAAN KIINALAISTA UUTTA VUOTTA!

Käy lukemassa omat menestysevääsi täältä: Kiinalainen Sian vuosi kaikille merkeille

P.S. Kannattaa tutustua tulkintasi lopussa mainittuun UUTUUS: Bazi-tulkintaan. Se on upea ja todella kattava paketti eri luonteenpiirteistä kiinalaisten merkkien valossa.

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI ON AVAUTUNUT!

Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?

ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!

Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.

Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.

Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.

Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!

Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää