Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Keskiviikkona 30.1. on ollut Merkuriuksen sekä Auringon tarkka yhtymä vesimiehen merkissä. Mielemme kiemurat ovat näin nousseet enemmän tai vähemmän päivänvaloon sekä tietoisuuden tasolle. Parhaimmillaan tämä yhteys auttaa saamaan otteen pitkään pinnan alla olleista tunnelmista. Sen haastepuolena saattaa olla että pistämme asiat `poikki ja pinoon` muidenkin ihmisten suhteen. Se ei ole aina niin yksinkertaista. Totuuksia on vähintään yhtä monta kuin ihmistäkin. Oman totuuden selvittäminen suhteessa muihin eli ole niin selkeää, kuin mitä mielessämme saatamme kuvitella tai toivoa.
Maanantaina 4.2. klo 23:03 on Uusikuu vesimiehen merkissä. Tämä jatkaa sopivasti tätä alkanutta selkeyttämisen teemaa. Uudenkuun kartalla on Kuun, Auringon sekä Merkuriuksen yhtymä. Jupiter on sekstiilissä edellä mainittuihin. Tämä on ajallinen onnenkantamoinen. Samaisena päivänä Venus siirtyy kauriin merkkiin. Khironin neliö Venukselle voi nostaa ihmissuhde, arvomaailma sekä ylipäätään elämästä nauttimiseen liittyvät asiat esille. Haastekulman parasta antia on siitä oivaltaminen ja vapautuminen. Koska kaikki asiat ovat `kerroksissa` tai `vuosirenkaissa`, limittäin ja lomittain, se tarkoittaa, ettei ole mahdollista eikä tarkoituskaan ratkaista tai vapautua kaikesta kerralla. Voisi ajatella että pikemminkin siivoamme huoneen tai kerroksen kerrallaan ja sekin on asteittaista. Usein kun aika on otollinen, voimme kokea paineita osaammeko käyttää sen oikein. Se on mielestäni tarpeetonta. Esille tulevat asiat nousevat esiin, kun osaamme antaa niille niiden vaatiman tilan ja ajan. Uranuksen kolmio Venukselle voi saada sukat pyörimään jaloissa ja aiheuttaa levottomuutta. Uranus on vesimiehen hallitsema planeetta ja näin vesimies teemat ovat ajassa vahvana.
`Meidän täytyy olla halukkaita hankkiutumaan eroon suunnitellusta elämästä, jotta voimme elää sitä
elämää, joka odottaa meitä.`-Joseph Campbell
Mars on oinaan merkissä ja lähenemässä Uranusta. Tuli ja ilma kohtaavat ja tästä voi seurata monenlaisia arvaamattomiakin tekijöitä. Jupiterin kolmio Marsille on luonteeltaan aktiivinen sekä toiminnallinen. Tämäkin lisää ajallista levottomuutta. Sitten tuleekin ajallisen rajoitteen vuoro. Marsin sekä Saturnuksen neliön väljentyessä on Marsin sekä Pluton neliön vuoro. Saturnus on jarruttanut vauhtia sekä voimavaroja jo jonkin aikaa. Levottomuuden kanssa yhdistettynä se on hankala parivaljakko. Siinä missä Saturnus on aiheuttanut turhautumista, Pluto tuo ehdottomuuden kautta totaalisia äärireaktioita tullessaan. Jos olemme olleet nyt paikoin uupuneita, nyt saatamme vertauskuvaannollisesti tipahtaa suorilta jaloilta. Tarkoitus ei ole pelotella tai herättää epävarmuutta, vaan pikemminkin hyväksyntää, silloin jos rahkeet eivät vain riitä. Jupiterin ja Neptunuksen neliö saattaa antaa tunteen kuinka kaikki on mahdollista, vaikka näin ei käytännössä olekaan. Karu paluu arkeen ei tarkoita epäonnistumista, vaan malttia ja kärsivällisyyttä edetä levollisemmin askel kerrallaan. Jos tuntuu, ettei mikään muutu, on hyvä katsoa asioita taaksepäin isossa mittasuhteessa. Se ettei muutos tapahdu toivottuun tahtiin, ei tarkoita ettei se tapahdu ollenkaan.
`Perhonen voi syntyä vain koteloitumisvaiheen kautta. Koteloitumisvaihe on väistämätön, sen yli ei voi hypätä, sillä kaikki avautuu ja paljastuu hitaasti, vaihe vaiheelta, omalla ajallaan, eikä sitä voi pakottaa.` -Ram Dass
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?
ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!
Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.
Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.
Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.
Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!
Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...