Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Heinäkuussa oli rankkaa, kun mies jätti. Niin oli myös elokuussa, kun tajusin, että tässä saa kaiken toivon todellakin heittää. Rankkaa oli myös syyskuussa, kun kohtasin uuden Amorin nuolten virittelijän, mutta lokakuussa vasta rankkaa olikin, kun se kaikki hyytyi alkutekijöihinsä.
Dieselin sankka katku peitti näkökentän, kone alkoi yskiä. Perhana, jättääkö se tielle kokonaan? Jo toistamiseen. Entä voiko tätä kovan onnen koslaa korjata, vai pitääkö vaan lähteä romantiikan romuttamoa kohti.
En tiennyt olinko rakkauden pikatiellä tulossa vai menossa, sillä minulla ei ollut vastauksia niihin kaikkein polttavimpiin kysymyksiin. Siksi otinkin katseen kohti tarot-korttien maailmaa. Löytyisikö sieltä vastauksia?

Niinpä minäkin katsoin ensin yhden tarot-pöydän, sitten toisen ja sitä rataa. Lopulta en oikein muuta osannut tehdäkään. Levoton sieluni ei kyennyt mihinkään järkevään toimintaan, tässä kun oltiin yhden jättämiä ja toisen ottamia – no, melkein. Olin lopulta myötätuntoinen itselleni ja annoin periksi. Saat maata sohvalla. Saat katsoa tarot-videoita. Joskus jopa molempia yhtä aikaa.
Taroteista tuli keino selviytyä. Joka päivä uudet johtolangat. Olisiko tilanne yön aikana muuttunut? Eikö yhtään? Milloin oikein alkaa tapahtua? Koska rytisee, koska kaatuu tornit, koska viestinviejät lähtevät hurjaan laukkaan? Koska kohtalonpyörä kääntyy? Milloin kunkku ja kuningatar saavat toisensa, milloin isketään pöytään 10 kuppia täynnä kultaa, mirhamia ja ikuista onnea?
Jäin koukkuun, sillä tuntui kuin lähes jokaisen kortin viesti koski juuri minun tilannettani. Viesti sai joka kerta vahvistusta. "Sinun on turvallista rakastaa", minulle povattiin kerta toisensa jälkeen. Pakko kai sen noin on sitten olla.
Ne näkivät sydänsurun ja selkäänpuukottamisen, vaikean jakson elämässä, jota alkaa valaista uusi rakkaus. Tämä uusi kumppanuus voi nousta millaisiin korkeuksiin tahansa ja olla sitä ihka oikeaa, mutta helpolla se ei kyllä tule. Täytyy käydä Mordorin pimeillä perukoilla asti heittämässä entiset sormukset ikuiseen tuleen ennen kuin uusi alku voi sarastaa. Kukapa sellaista kevyesti ottaa.
Erakkokortti kertoo odotuksesta, asioiden kypsymisestä ja tilan tarpeesta. Korttien sanoma oli, että on tarpeen selvittää omat tunteensa, viettää unettomia öitä ja pelata ajatuspalloilla ikuista pingistä. Kyllä, ei, kyllä, ei. Täytyy antaa aikaa, täytyy keskittyä omaan hyvinvointiin. Odottavan aika on pitkä, kun ei tiedä milloin alkaa tapahtua, milloin alkaa kirkastua.
Kaikilla on omat tapansa selviytyä elämän kovista kouluista. Minä turvauduin tarotteihin, joiden avulla sain apua kaikkina niinä epävarmuuden ja toivottomuuden hetkinä. Tarot-korttien avulla kykenin tuntemaan toiveikkuutta ja mielen rauhaa tapahtumien keskellä. Vaikka raahasin kivirekeä sydämessäni niin pystyin kääntämään sen silti joka päivä kevyiksi balettiaskeliksi. En olisi pystynyt siihen ilman tarotkorttien apua.

Opin, että kaikella on oikea ajoituksensa. Kun aika ei ole vielä kypsä, et mitenkään saa asioita tapahtumaan pelkällä tahdonvoimalla. Opin myös, että kuuntelemalla sisäistä ääntä et mene vikaan. Tarot -kortit opettavat lukijaansa kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään. Jos sinun pitää viheltää peli poikki ja ottaa aikalisä, niin se on vain tehtävä. Tärkeintä on olla itselleen armollinen, sillä kriisin keskellä kukaan meistä ei pysty siihen mihin normaalisti pystyisi. Vaiston varassa ja omaa itseään kuuntelemalla onnistuu paremmin kuin väkisin vääntämällä.
Kaikki tarot-kortit on ladattu pöytään, kaikki ennusmerkit on nyt katsottu. Ja juuri tällä hetkellä näyttääkin hyvin lupaavalta! Tällä viikolla Aurinko, Jupiter ja Merkurius pitävät silmäpeliä keskenään ja sellaista on minullakin meneillään.
Elämä voi yllättää. Ehkä olet jo melkein luopunut toivosta, kun hän tuleekin suoraan sinun luoksesi. Ja siitähän voi syntyä vaikka mitä. Ei sitä ole kiveen kaiverrettu. Keskityn siis vaihteeksi oikeaan elämään ja pelaan niillä korteilla, jotka siinä on jaettu. Jos sinullakin on vastauksia vaativa tilanne juuri nyt päällä, ota ihmeessä taroteista tukea!
Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Jotain suurta on jo käynnissä. Vuosi 2026 avasi oven muutokselle – mutta astrologisesti katse kannattaa suunnata jo vuoteen 2027. Olemme siirtymässä aika-avaruudesta avaruusaikaan. Mitä se oikein tarkoittaa, ja miksi juuri seuraavat 12 kuukautta voivat olla niin ratkaisevia? Kirjoitin tästä uuden jutun. Lue ja tunnustele, missä kohtaa muutosta Sinä olet.
Johanna Vilén
0700-92125
(2,31e/min)
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Kuinka suuren osan omasta koodistasi todella tunnet? Osa siitä näkyy helposti. Luonteessasi. Valinnoissasi. Tavassasi rakastaa, toimia ja kohdata maailma. Mutta kaikki ei ole pinnalla.
Mitä sinussa on nyt valmis muuttumaan? Viikon astrologiset kuviot kutsuvat katsomaan pintaa syvemmälle, kuuntelemaan omaa tahtoa ja tunnistamaan sen, mistä on tullut aika päästää irti.
Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.
Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.
ksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...