Luin yhdeltä istumalta Kari Hotakaisen kirjoittaman todella hyvän kirjan Kimistä ja hänen matkastaan huipulle autourheilun kuninkuusluokassa. Kirjan perusteella on helppo nähdä, että ilman isän ja äidin tukea ihan elämän ensimmäisistä vuosista lukien menestys olisi ollut kerta kaikkiaan mahdotonta. Kirja onkin suuri kunnianosoitus Kimin isälle, jonka sydän sykki samassa tahdissa ja samoille asioille kahden poikansa kanssa.
Näin isänpäivän kynnyksellä kirja kirvoitti muistelemaan omaa lapsuutta ensin hiukan kateellisella mielellä. Omat vanhempani eivät olleet kansakoulun toisella luokalla pidettyjen hiihtokilpailujen lisäksi seuraamassa ainoankaan lapsuuden ja nuoruuden intohimoni toteuttamista. Olisi ollut varmaan kiva nähdä omat vanhemmat edes kerran seuraamassa jotain niistä sadoista lentopallokisoista, joihin osallistuin lajiin hurahdettuani. Ajoin muutaman kisan myös rallia autolla, jonka lainaa isäni oli sentään takaamassa. Ei tosin olisi ollut, jos olisi tiennyt, että asennutan siihen tukikaaret jo kuukauden sisällä auton hankinnasta.
Eipä silti, romuahan siitä syntyi jo ensimmäisessä kisassa, jossa johdin omaa luokkaani toiseksi viimeisen pikataipaleen alkaessa. Intoa oli liikaa ja katsojien poistettua turvanauhat vaarallisesta mutkasta, täräytin muutaman edellä ajaneen seuraksi kiviselle pellolle auton pyöriessä kaksi kertaa ympäri nokan ja perän kautta. Kartturini selvisi vammoitta, mutta minut vietiin tajuttomana ambulanssilla sairaalaan. Aivotärähdys oli kova ja kahteen viikkoon en pysynyt ollenkaan tolpillani.
Lyhyen ralliurani jälkeen olen selvinnyt muutamasta varmasta kolarista tarkkaavaisuuden ja nopeiden refleksien ansiosta, jotka väkisin kehittyivät kisatessa. Ei siis ollut lopulta lainkaan huono juttu alkaa ajamaan rallia. Jos isäni olisi ollut enemmän kiinnostunut tekemisistäni, niin enpä tosiaan osaa sanoa, olisiko se millään tavalla parantanut elämäni laatua. Isäni ei muistojeni perusteella tarkasteltuna ollut koskaan oikeasti läsnä elämässäni, mutta ilman hänen taloudellista ja yllättävän luottavaista tukeaan en takuulla olisi tässä onnellisessa tilanteessa nyt monien vaiheiden jälkeen jo osittaiselle eläkkeelle siirryttyäni. Puhumattakaan millaista tukea, turvallisuutta ja lämpöä vanhempani ovat antaneet lapsenlapsilleen. Siitä kiittämiseen eivät mitkään sanat riitä.
En halua edes kuvitella mitään muuta tapaa olla minulle isänä, kuin mitä isäni on ollut. Rakkauden tunteiden ja hellyyden osoittaminen ei ole koskaan ollut hänen vahva lajinsa. En tiedä oliko se Kimin isänkään vahva laji, eikä sillä ole lopulta niin suurta merkitystä. Täytyy hiukan surullisena myöntää, etten ole isänä pudonnut kovin kauas samasta tunteettomuuden puusta. Millään konstilla en ole yhtään enempään pystynyt, vaikka olen aina välillä tilanteeni tiedostanut ja nähnyt toisenlaisia isiä paljon enemmän sydämellä läsnä lasten elämässä.
Isäksi on pelottavan helppoa ja houkuttelevaa tulla, mutta isänä oleminen tai ainakin hyvänä ja arvostettuna osänä oleminen onkin sitten ihan toinen juttu. Se ei ole isän päätettävissä. Vain isäni lapsena voin arvostaa tai olla arvostamatta isääni. Asiaan ei vaikuta yhtään, mitä isä asiasta ajattelee. Jokainen isä on lopulta täydellinen isä vain siksi, että on hetken huumassa tai selkeällä tarkoituksella isäksi tullut. Sen jälkeen ei isänä olemiselle ole paljoa tehtävissä. Se on sitä mitä se on ihmiskunnan pitkän historian ja miljoonien kokemusten tuloksena.
Jollain tavalla haluaisin osoittaa, että arvostan isääni juuri sellaisena kuin hän on alusta saakka ollut ja on tästä eteenpäin. En vain osaa ajatella, miten sen pystyisin osoittamaan tai edes kertomaan. Uskonkin, että riittää kun ihan vilpittömästi vain olen itse sitä mieltä. Mitään enempää en osaisi odottaa enkä odota omilta lapsiltani.
Isänpäivälahjaksi suosittelen uusia mahdollisuuksia avaavaa ja siksi myös jännittävää Auringonpaluu tulkintaa.
Lahjakortin Auringon Paluu- tulkinnan tilaamista varten löydät täältä.
Liity postituslistalleni!