Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Tuli ja leimahdus. Viikonlopun tunnelmat liittyvät kommunikointiin, ajatteluun sekä tiedostamiseen ja tarpeiden kohtaamiseen. Merkurius on vaa´an harmoniahakuisessa merkissä ja edelleen neliössä Pluton kanssa. Pluton neliö Auringolle sekä Cerekselle on vahvistumassa, mutta on vahvimmillaan vasta ensi viikolla. Aurinko sekä Ceres kulkevat vierekkäin ja ovat myös vaa`an merkissä. Pluton energia on paineinen, pakottava ja uutta synnyttävä. Siinä on mukana aggressiivinen puolensa. Kun olemme viettäneet aikaa vahvoissa Pluto energioissa jo jonkin aikaa, tunnelma saattaa olla väsynyt. Toisaalta mieleen tulee nurkkaan ajettu eläin, mikä puolustautuessaan voi olla arvaamaton. Tämä aika saattaa nostaa meissä itsessämme olevia yllättäviä puolia esille. Ne saattavat olla yllättäviä jopa meille itsellemme. Jos olemme unohtaneet kiinnittää huomiota voimavaroihin, jaksamiseen sekä tarpeisiin, nyt ne todella tulevat kohdatuiksi. Kommunikoinnin suhteen kannattaa olla tarkka. Jos emme tiedä mitä meissä itsessämme tapahtuu, kommunikointi voi olla sen mukaista. Saatamme päästää suustamme jotain, minkä korjaaminen vaatii paljon aikaa ja työtä.
`Muista ikivanha totuus: vain tyynessä vedessä voi taivas kuvastua.`- Erkki Melartin
Neptunuksen kvinkunssi eli alitajuinen haastekulma sekä Auringolle että Cerekselle saattaa pistää meidät puolustautumaan näkymättömiä uhkia kohtaan. Saatamme pelätä ja olla varuillamme, ilman että tiedämme tarkkaan edes miksi. Tämä Neptunuksen vesittämä haastekulma on siitä vaikea että se tuo pintaan `outoja ja epämääräisiä` oloja, mitkä saattavat tuntua nihkeältä. Antaa tunteiden tulla, mutta näitä tunteita ei kannata yhdistää intuitioon. Kärsivällisyys ja tila ovat viikonloppua ajatellen avainsanat, mitä kannattaa viljellä. Ei kiirettä valmiissa maailmassa.
`Jos sinulla on kiire, älä tee mitään.` - Anton Tsehov
Uranus on sitten se ilma elementti mikä saa leimahduksen aikaan. Uranuksen haastekulmat Kuunsolmuille eli `menneisyyden ja tulevaisuuden` pisteille, saavat sukat pyörimään jaloissa. Jos se on innostavaa energiaa ja olet valmis kääntämään uutta sivua elämässäsi, tämä on hyvä tuki. Jos taas se on levotonta ja ärtyisää energiaa, riski liian nopeisiin päätöksiin on suuri. Saatamme tehdä muutosta vain siksi että jotain tapahtuu ja että pääsisimme levottomuuden tunteesta eroon. Tämä ei ole kannattavaa. Parhaimmillaan nyt kohdatut tunteet ja asiat ovat merkkipaaluja tulevaisuuden suhteen. Kun ovet ovat avoimena moneen suuntaan, voimme laajentaa perspektiiviä. Aivan kuin katsoisimme kiikarilla majakasta käsin. Ensi viikolla Uranuksen neliö Merkuriukselle nostaa esille sen, mitä olemme sitä ennen käsitelleet. Tai luonnollisesti, jos emme ole tarkkoja, myös sen mitä emme ole käsitelleet. Perspektiivin laajentaminen tarkoittaa itsensä suhteuttamista kokonaisuuteen, omaan elämään sekä ympäristöön.
`Luonnosta voisi oppia, että evoluutio ei ole sitä että vahvin voittaa, vaan että se jää eloon joka on tarpeeksi nöyrä oppiakseen mitä merkitsee olla osa ympäristöä.`-Kaj Nyman
Hyvää viikonloppua kaikille!
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?
ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!
Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.
Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.
Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.
Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!
Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...