Olen jo pidemmän aikaa tiennyt tai jonkun mielestä vain kuvitellut olevani erityisherkkä. Jo lapsena muistan itkeneeni pienimmästäkin syystä, eikä tuo itkuherkkyys ole poistunut vieläkään. Itku ei ollut hyväksyttyä lapsena, eikä se ole sitä vieläkään. Lapsena itkeminen todennäköisesti vain haittasi äitini elämää, mutta nyt aikuisena itkeminen on pakenemista tai huomion hakemista. Itkeminen on hyväksyttyä häissä ja hautajaisissa sekä elokuvaa katsellessa, mutta ei elämän tai kriisien keskellä. Olen oppinut nielemään itkuni ja kovettamaan samalla sydämeni arjen vaikeissa tilanteissa.
Olen saanut kuulla olevani tunteeton ja pelottavalla tavalla tiedän sen olevan totta monissa läheisissä ihmissuhteissa. Jopa täysin tuntemattoman hautajaisissa tai häissä tunnen sitten sitäkin voimakkaammin ja kyynelten pidättäminen on mahdotonta. Myös tulkintoja tehdessäni avautuvat kyynelkanavat hyvin herkästi. Minussa on ihan oikeasti jotakin vialla ja siksi olen päättänyt löytää yhteyden aidoimpaan itseeni ulkopuolisten auttajien avulla. Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla sinuiksi herkkyytensä kanssa ja oppia itkemään silloin kun siltä tuntuu. Uskon, että muutkin tunteet kuten vaikka rakkauden kokeminen vapautuvat samalla. En tiedä riittääkö tämä jäljellä oleva elämä edes osittaiseen paranemiseen, mutta ainakin olen aloittanut.
Neljä vuotta sitten lupauduin vapaaehtoiseksi esimerkkitapaukseksi Ronja Ilonan tekeillä olevaan kirjaan ja kävin hyvin avoimesti läpi elämääni lapsuudesta näihin päiviin saakka. Haastattelun jälkeen en enää ajatellut koko asiaa, mutta muutama kuukausi sitten Ronja Ilona lähetti tuon haastattelun kirjoitettuna versiona luettavakseni. Teksti ei ollut kivaa luettavaa. Ensimmäinen ajatukseni oli perääntyä koko jutusta, mutta joku ihmeellinen voima sisälläni pakotti kohtaamaan sen valtavan pelon ja häpeän, jonka muisteluitteni julkaiseminen aiheutti jo ennen julkaisua ja aiheuttaa edelleen. Tätä blogia en kirjoita ollenkaan kevein sydämin, mutta erääseen aikaisempaan blogiini: "Tell the fucking truth" viitaten uskon rupisen tarinani vapauttavaan voimaan.
Ronja Ilonan kirjoittamassa kirjassa on monta koskettavaa tarinaa ja siitä myös puuttuu muutama vain siksi, että tarinat olivat kertojilleen liian kipeitä ja pelottavia. Jos joku sattuisi tunnistamaan, kenestä on kysymys. Kirjan esipuheessa kerrotaan, että jopa joka viides suomalainen kokee itsensä erityisherkäksi. Luku tuntuu aivan uskomattomalta siihen nähden, kuinka vähäiseksi aikaisemmin kuvittelin kaltaisteni määrän. Kirjan tarinoita lukiessani aloin uskomaan tähän tutkijoiden päätelmään.
Vaikka tällainen herkkyys on äärimmäisen haastavaa ja yksinäistä, on se pohjimmaisena syynä monille elämässään loistavan uran luoneille kirjailijoille, taitelijoille, yrittäjille, urheilijoille ja eri alojen huippuammattilaisille. Tuossa kirjassa kerrotaan, millaisten vaiheitten läpi jokainen kirjan onnistuja on matkallaan joutunut kulkemaan. Reitti ei ole helppo eikä millään muotoa kadehdittava. Menestyksestä on maksettu kova hinta ja sitä maksetaan koko ajan. Kateuteen ei ole pienintäkään syytä. Se selviää tarinoita lukiessa. Kirjan luettuasi olet onnellinen omasta karmastasi ja omista valinnoistasi, sillä muiden housuihin ei tee mieli hypätä.
Katso Ronja Ilonan haastattelu Youtubessa tai alapuolelta.
Nettikirjan (e-kirja) pääset tilaamaan Ronjan kotisivulta 15% alennuksella. Alennuskoodi on astrofi
Paperisena kirjana voit tilata tämän teoksen täältä
Äänikirjana se julkaistaan parin viikon sisällä ja siitä voi jättää ennakkotoiveen Ronjan sähköpostiin siellä kotisivulla.
Liity postituslistalleni!