Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Johanna Vilén

Johanna Vilén

21.6.2018

vieraskirjoitus:

Valon juhlaa

Juhannus on keskikesän ja valon juhla. Alun perin juhannusta vietettiin Kesäpäivänseisauksen aikaan, mutta katolinen kirkko siirsi juhlan kesäkuun 24. päivään, jotta se olisi puoli vuotta ennen joulua. Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä. Juhannusta vietettiin Suomessa alun perin Ukon juhlana sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Suomalaisiin perinteisiin kuului myös suursiivous. Vuoden pisimpiä päiviä on kutsuttu pesäpäiviksi, koska Aurinko on silloin `pesässä`. Sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdallaan, ikään kuin maailmanpuun oksalla. Juhannuskokon polttaminen sekä meluaminen olivat osa rituaalia, millä karkotettiin pahoja henkiä. Juhannussauna on ollut osa puhdistusrituaalia.

`Teatteri on tärkein asia maailmassa, sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla ja millaisia he ovat.`-Tove Jansson, Teatterirotta Emma, Vaarallinen juhannus

Torstaina 21.6. on Kesäpäivän seisaus ja Aurinko siirtyy ravun merkkiin. Venus ja Kuunnoususolmu ovat yhtymässä leijonan merkissä sekä oppositiossa Kuunlaskusolmuun sekä Marsiin, näiden ollessa vesimiehen merkissä. Toiveet sekä menneistä kokemuksista `vapautuminen` ovat siis hyvin tapetilla. Khiron haavoittuneena parantajana tekee Noususolmulle sekä Venukselle kolmion ja Laskusolmulle sekä Marsille sekstiilin. Kummatkin `ääripäät` ovat tätä kauttapositiivisissa kulmissa. Sitä vastoin sekä Jupiter että Uranus ovat vastaavasti suhteessa edellä mainittuihin neliöissä eli haastekulmissa. Tämä voi joko aiheuttaa `hyvää painetta`, jolloin aika tukee uusiutumista. Haastepuolena voi olla levottomuus, jolloin höyryjen päästäminen voi olla hallitsematonta. Se mitä meissä on, nousee pintaan. Tämä voi tuoda muistiin myös toteutuneita tai toteutumattomia unelmia. Niitä on hyvä käyttää voimavaroina. Niiden avulla voi rakentaa tulevaisuutta. Feminiininen sekä maskuliininen tasapaino ja rakkauteen liittyvät asiat pinnassa. Aika voi olla hyvin intohimoinen.

`Täytyykö meidän mennä taivaaseen? Ja kuinka sieltä tullaan pois? `-Tove Jansson, Pikku Myy, Vaarallinen juhannus

Merkuriuksen sekä Pallaksen yhtymä ravun merkissä on parhaimmillaan henkisen yhteyden ja tunne-älyn indikaattori. Kun mukaan otetaan edellä mainittujen kolmiot sekä Jupiterin että Neptunuksen kanssa, tästä muodostuu kultainen vesikolmio. Yhteys itseen sekä muihin voi olla äärimmäisen kaunista. `Portit ovat auki` ja pääsy tietopankkiin on mahdollista, kun vain pidämme mielemme kirkkaana. Pluton sekä Merkuriuksen oppositio saattaa aiheuttaa paineisuuden tunnetta ja kommunikoinnissa syyttelyt tai haasteet voivat nousta pintaan. Haastekulmissa on aina avaimet. Samaan aikaan voi miettiä, mikä sanoma tunteilla on. Mitä ne yrittävät viestittää?

Aurinko, taivaan valona, on oppositiossa Saturnuksen eli rakenteiden sekä Vestan eli `sydämen valon tai liekin` kanssa. Khiron on neliössä näihin kaikkiin eli tästä muodostuu T-risti kuvio. Yöttömän yön aikaan valo ja tuli roihuavat ja olisi toivottavaa puhdistaa ylimääräisiä painolasteja hartioilta. Vaikka emme voi muuttaa kaikkia asioita, voimme uusia energiaamme ja päästää hartiamme lepo asentoon. Uranuksen sekstiili Auringolle `puhaltaa uusia tuulia` ja näin voimme päästä hyvään vireeseen. Hetkellinenkin lepo on parempi kuin ei lepoa lainkaan. Jos tuntuu, ettei mieli rentoudu, sauna, uiminen ja luonto ovat täydellisiä voimapaikkoja. Niitä voi käyttää mielikuvienkin kautta, jos ei muuten ole mahdollista.

`Elämä on puhdas liekki, ja me elämme sisässämme olevan näkymättömän auringon mukaan.` - Sir Thomas Browne

Onnellista yöttömän yön ja valon juhlaa kaikille!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

 

Katso Astrokaupan aurinkoiset KESÄHINNAT tästä

(Kesähinnat voimassa 15.6 - 15.7)

Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Johanna Vilén

Löysin astrologian kesäkuussa 1997.

Tämä oli ajankohta mikä muutti elämääni pysyvästi. Tämän jälkeen olen kurssittautunut vuosien varrella runsaasti ja vuodet 2007 - 2011 olin Seppo Tanhuan Astrologiakeskuksessa töissä, kunnes Seppo sanoi että taitaa olla aika luottaa omien siipien voimaan. Huhtikuussa 2011 perustin yritykseni Kuussa ja Maassa Oy:n.

www.kuussajamaassa.com

Johanna Vilén

Ajankohtaista

Vko 43 blogissa astrologi Virpi Karjalainen: Paluu Venus-linjalle

Kahdeksan vuotta erossa. Tuhansia kilometrejä välissä. Ja yksi rakkaus, joka ei koskaan sammunut. Sitten Venus alkoi perääntyä, ja universumi järjesti jälleennäkemisen, jota olin odottanut vuosia. Mitä tapahtui, kun menneisyys seisoi yhtäkkiä edessäni italialaisella kadunkulmalla?

Lue lisää

Vko 44 ASTRO LIVE: Planeetta uutiset marraskuu

Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.

Katso marraskuun Planeetta Uutiset

Vko 44 blogissa astrologi Johanna Vilén: Kun vanha tarina saa uuden merkityksen – perääntyvän Merkuriuksen cazimi

Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi. 

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää