Helatorstaita vietetään neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisestä laskien ja silloin muistellaan Kristuksen taivaaseenastumista.
Mutta sanaa hela ( pyhä ) tässä kesän korvalla on käytetty jo ennen kristinuskonaikaa merkitsemään kasvunajan ja kylvökauden alkamista.
Kun miettii varhaisia aikoja ja niihin liittyneitä ’uskontoja’ niin ne ovat aina kiinteästi liittyneet luontoon, maahan ja ravintoon.
Filosofi William James on määritellyt, että pyhyyden pitäisi pitää sisällään seuraavat asiat:
- tunteen avarammasta elämästä ja varmuuden ideaalisen voiman olemassaolosta
- tunteen ihanteellisen voiman lempeästä vaikutuksesta elämään
- äärettömän haltioituneen vapauden tunteen
- tunnekeskuksen siirtymisen rakastavan ja sopusointuisen kiintymyksen suuntaan
Eikö vain tällaisia tuntemuksia koetakin yleensä luonnon keskellä - kimalteleva vedenpinta, myrskyävä meri, humiseva metsä, helskyvä linnunlaulu, hiljainen hiihtolatu ja lista jatkuu …
Uskoisin, että meillä jokaisella on varmasti joku voimakas kokemus ’pyhyydestä’.
Entisaikain ihminen koki pyhyyden varmasti myös asettuessaan aterioimaan. Tuohon Jamesin viimeiseen kohtaan näen liittyvän myös kunnioituksen. Eli kunnioitamme pyhänä pitämäämme asiaa.
Mitä minä kunnioitan tänä päivänä? Mikä minulle on pyhää? Kuinka usein kunnioitan vaikkapa syömääni ruokaa ja onko se sellaista, että sitä edes voisikaan kunnioittaa, eli onko se minulle hyväksi?
Onko kaikki niin itsestään selvää, että unohdamme ihailla, kiittää ja kunnioittaa? Onko meille mikään enää pyhää?
Kun ihminen vieraantuu luonnosta, sen ihmettelemisestä ja huomioimisesta, siis myös oman luontomme, niin alamme pitää pyhinä asioita, jotka vievät meitä kauemmas onnellisuudesta ja tasapainosta.
Minun ja Sinun on syytä aina välillä pysähtyä ja kysyä itseltämme, mikä minulle on todella tärkeätä, mikä on minulle pyhää.
Pyhää Helatorstaita
toivoo Seppo
Liity postituslistalleni!