Tarina äidistä ja kahdesta lapsesta
Vietin pari lomaviikkoa Espanjan Fuengirolassa. Eräänä iltana lähellä puolta yötä olin yksin vuokra-asunnossani Pyhän Isabellan kadulla. Minua melko usein vaivaava levottomuus pakotti laittamaan vaatteet päälle ja lähtemään ulos. Lähdin kävelemään hiljaista katua alaspäin kohti rantaa. Bussikatua edeltävässä risteyksessä näin mustaan yöpaitaan pukeutuneen vanhemman naisen, joka näytti hätääntyneeltä ja yritti sanoa jotakin.
Hänen puheensa oli pelkkiä äännähdyksiä ja huudahduksia. Se ei ollut mitään kieltä. Nainen viittoi minulle ja juoksi risteyksen yli. Silloin näin suojatiemerkin tolpan ympärille sikiöasentoon jähmettyneen hahmon, jonka lähemmäksi päästyäni tunnistin nuoreksi tytöksi. Nainen otti minua hihasta kiinni ja näytti, että minun pitäisi nostaa tyttö istumaan.
Tytöllä oli ohut avonainen paita ja hihaton toppaliivi yllään. Nainen, joka mitä ilmeisemmin oli tytön äiti, kaivoi toppaliivin taskusta pillerirasian ja soikeita pieniä pillereitä. Hän antoi rasian minulle ja kaivoi irrallaan olevia pillereitä ja pari jauhepussia toppaliivin molemmista taskuista minun käteeni ja ynähteli äänekkäästi sitä tehdessään. Tyttö tuntui olevan melkein tajuton ja yritin pyytää äitiä kutsumaan ambulanssin, mutta se synnytti äidissä sellaisen paniikin, että pidin jatkossa suuni kiinni. Laitoin pillerit rasiaan ja rasian taskuuni.
Saimme yhdessä tytön osittain jaloilleen väliimme ja lähdimme taluttamaan ilmeisesti kotia kohti. Silloin tyttökin avasi silmänsä ja ynähteli äänekkäästi äitinsä tavoin. Hän yritti heikosti vapautua välistämme, vaikka ei millään olisi pysynyt pystyssä itsekseen. Kompastelimme kolmisin noin parisataa metriä katua eteenpäin ja tulimme ovelle, jota tuskin erotti seinästä. Tytön katse oli vuoroin tyhjä ja vuoroin apuapyytävä äidin repiessä toppaliivin kokonaan päältä pois ja heittäessä sen sitten läheiseen roskikseen.
Pitkältä tuntuneen lukon avaamisprosessin jälkeen äiti sai oven auki ja autoimme tytön sisälle pimeään ja ummehtuneelta haisevaan noin 8 neliön asuntoon, jossa ei ollut muita huonekaluja kuin kaksi samalla seinällä olevaa sänkyä. Ei tuoleja, ei pöytää, ei keittiötä, ei lamppua katossa. Vain kaksi sänkyä, joista ensimmäisen päädyssä kyyristeli noin kaksivuotias poika selvästi peloissaan. Saimme tytön toiselle sängylle ja äiti lähti päästämään minua ulos. Hän oli jo ehtinyt lukita oven sisäpuolelta.
Tytärkin hoippui peräämme ja siihen he jäivät ovelle ”keskustelemaan” lähtiessäni kävelemään takaisin asunnolleni. Voimattomuuden ja avuttomuuden tunne jäivät vieraikseni usean päivän ajaksi. Olisin halunnut auttaa, mutta vieraana vieraassa maassa siinä hetkessä en voinut tehdä enempää. Heitin lääkepurkin ja kaksi pientä jauhepussia kadun alle sijoitettuun roskakuiluun.
Avuttomuuden kyyneleet nousevat silmiini tätä kirjoittaessani. Uskon, että nuo kolme Jumalan lasta esittäytyivät minulle siksi, että voisin jakaa tämän surullisen tarinan äidistä ja kahdesta lapsesta keskellä Fuengirolan lomaparatiisia. Tietämättä, teinkö oikein vai väärin, välitin tiedon tapauksesta paikallisen suomalaisen median avulla Fuengirolan sosiaaliviranomaisille.
Jokaisella tätä juttua lukevalla ovat asiat paljon paremmin ja aivan varmasti jokainen haluaisi jollain tavalla auttaa. Paras yhteinen eleemme tälle perheelle on ottaa vastaan tämän tositarinan herättämä kiitollisuus omista vanhemmista ja omasta lapsuudesta sekä siitä kaikesta, mitä meillä itse kullakin juuri nyt on omassa elämässämme.
Voimme yhdessä lähettää valoa, toivoa ja iloa rukouksen muodossa tälle sattuman kautta tietoisuuteemme tulleelle perheelle. Uskon vakaasti, että näkymätön apumme menee perille ja heidän elämässään muuttuu moni asia paremmaksi.
Liity postituslistalleni!