Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
`Usko minua; mikään ei ole niin vaarallista kuin sisässä istuminen. Silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita, selitti Hemuli.`- Tove Jansson, Taikatalvi
Olen ollut käsileikkauksessa ja oikea käteni on kipsissä. Tarvitsen kaikkeen tekemiseeni normaalia enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Siitä olisi vaikea selvitä ilman huumoria. Vasemmalla kädellä imurointi on helpompaa kuin banaanin kuoriminen. Sinällään tämä hidastaminen on tullut astrologisesti hyvään aikaan. Aika itsessään on ollut takkuista, eikä mitenkään mutkatonta. Asiat eivät edelleenkään etene pelkällä tahdonvoimalla, vaan tarvitsemme joustavuutta.
Nyt on hyvä hetki ottaa enemmän aikaa ihan vain ajattelemiselle. Auringon ja Pluton neliö on haastekulma, missä kaksi vahvaa `auktoriteetti` planeettaa ottavat mittaa toisistaan. Sota ei ratkea sotimalla. Ei mikään sota. Silloin kun meissä itsessämme on asioita, mitkä ovat keskenään epätasapainossa, on ratkaistava kuin toimia. Kohdistammeko energian ulos- vai sisäänpäin? Jos kohdistamme sen ulospäin, tervettä toimintaa voisi olla ulkoileminen, kuntoilu tai vaikkapa nyrkkeilysäkki. Jos kohdistamme sen toisiin ihmisiin tai vaikkapa `ei toimiviin asioihin`, energia palaa takaisin meihin. Ajassa oleva aggressio on hyvä saada liikkeelle, mutta oikealla tavalla. Sisäiset aggressiot ovat myös iso riski. Saatamme olla pettyneitä itseemme, elämäämme tai toimintaamme. Tällöin on hyvä ottaa tilaa, jotta voimme nähdä asiat eri perspektiivistä käsin ja näin ymmärtää että kaikella on aikansa. Muutoksessa on aina kyse matkasta ja sen erivaiheista.
Aikaa ajattelulle harvemmin tulee, jos emme tietoisesti ota sitä. Maailma ja sen vaatimukset ovat usein hektisiä. Ajallisesti Khiron, Merkurius, Aurinko ja Uranus ovat oinaan tulimerkissä. Auringon lähestyessä Uranusta, vauhti kiihtyy entisestään. Saturnus, Vesta, Mars ja Pluto ovat kauriin maamerkissä. Kaurispainotteisuuteen saattaa liittyä vahva sisäinen vaatimustaso ja luonnollisesti vaatii enemmän tarkkaavaisuutta kuinka valjastaa tämä voima oikealla tavalla. Kyse on enemmänkin hiljentämisestä kuin vauhdin lisäämisestä. Aurinko lähenee pikku hiljaa Plutoa. Näiden välinen yhtymä vaatii suurennuslasilla tarkkailua, koska niin meissä itsessämme, kuin myös yleisessä ilmapiirissä on `räjähdys herkkyys`.
Venuksen ja Marsin kolmio auttaa etsimään tasapainoa. Kummatkin ovat maamerkeissä, Venus härän merkissä ja Mars kauriin merkissä. Neptunukselta tulee kummallekin positiivinen sekstiili aspekti. Voimme miettiä Venus-Mars teemaa vastakkaisuuksien kautta. Esimerkiksi feminiininen-maskuliininen, sisäinen-ulkoinen ja vaikkapa rakkauden kokeminen ja rakkauden teot. Nyt kun tasapainon etsimiselle tulee tätä kautta tukea, on hyvä miettiä mitä se tarkoittaa meidän omassa elämässämme. Onko meillä tilaa ja aikaa tarpeillemme? Mitä voimme tehdä, että elämämme olisi enemmän harmoniassa? Tämä aika oikein käytettynä antaa meille avaimia pitkälläkin tähtäimellä. Siksi tähän kannattaa keskittyä. Eniten elämää muuttavat asiat, mitkä tapahtuvat konkreettisessa maailmassa SEKÄ oivallukset, mitkä tapahtuvat sisäisessä maailmassamme. Niin usein oivalluksia tulee ja menee, mutta nyt olisi hyvä pysähtyä niiden äärelle. Venuksen ja Marsin kolmion myötä toivotan Eijalle ja Sepolle ihanaa (jo ollutta) 18-vuotis hääpäivää ja olevaa sekä tulevaa Rakkauden tietä!
Maanantaina on Uusikuu oinaan merkissä tarkalleen klo 04:57. Uranuksen yhtymä ja Pluton neliö vaikuttavat synnytys supistuksia lisäämällä tähän Uudenkuun aikaan. Aika on edelleen ristiriitaista. Toisaalta se on nopeaa ja uusiutuvaa ja toisaalta hidasta sekä tunnustelevaa. Merkuriuksen perääntymisen aikana on hyvä saattaa asioita päätökseen ja sisäisen voiman oivaltaminen on tätäkin kautta tapetilla. Silloin kun ulkoiset asiat eivät toimi odotetulla tavalla, avaimet ovat vielä enemmän sisäisen `vastuulla`. Perääntyminen päättyy sunnuntaina 15.4. mutta on hyvä ottaa aikaa sen siirtymävaiheeseen. Khironin eli haavoittuneen parantajan ja Merkuriuksen yhtymä voi auttaa oivaltamaan olennaisia asioita, mitä muuttamalla voi muuttaa elämänsä suuntaa lempeästi ja hyväksyvästi paremmaksi. Onnellista oivaltamisen aikaa kaikille!
`Katso ylös tähtiin, älä jalkoihisi. Yritä ymmärtää näkemäsi ja ihmettele
mikä saa universumin olemaan olemassa. Ole utelias.`-Stephen Hawking
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Katso tallenne Hevosen vuosi on täällä - Kiinalainen uusi vuosi 2026. Astrologinen energia vaihtuu vauhdikkaampaan rytmiin, kun Hevosen vuosi alkaa 17.2.2026. Ilmassa tuntuu liike, rohkeus ja halu edetä – nyt on aika tarttua tilaisuuksiin, joita elämä tarjoaa. Tämä vuosi suosii aloitteellisuutta, näkyväksi astumista ja sydämen äänen seuraamista.
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Vko 8 blogissa astrologi Johanna Vilén: Oletko huomannut viime aikoina outoa väsymystä, suunnan katoamista tai tunnetta, että jokin vanha elämässäsi on päättymässä? Et ehkä kuvittele sitä. Taivaalla tapahtuu nyt harvinainen kohtaaminen, joka liittyy identiteettiin, unelmiin ja siihen kuka olemme ilman vanhoja rooleja.
Astrologi Seppo Tanhua: Astrologisesti harvinainen vuosi on alkanut. Mitkä hetket vuonna 2026 muuttavat suuntaa – ja miksi niillä on merkitystä juuri nyt? Lue koko juttu.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Mitä yhteistä on psykologialla ja astrologialla? Psykoanalyytikko Carl Jung ei nähnyt maailmaa sattumien ketjuna, vaan merkityksellisenä kokonaisuutena, jossa mieli ja kosmos heijastavat toisiaan. Tässä jutussa sukellat Jungin ajatuksiin synkronisiteetista, kollektiivisesta alitajunnasta ja arkkityypeistä – ja siihen, miten ne kietoutuvat astrologian symboleihin planeetoista varjoon ja jumalalliseen lapseen.
Tässä jaksossa pureudumme vuoden 2026 astro-sääennusteeseen, pohdimme mitä vuosi 2025 opetti ja mihin on hyvä suunnata fokus tänä vuonna!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...