Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Lauantaina 27.1 Mars siirtyy jousimiehen merkkiin. Tämä tuo niin toiminta- kuin seikkailuvoimaa mukanaan. Marsin ja Khironin kolmio auttaa löytämään eheyttäviä toimintamalleja ja huomaamaan yhtäaikaisesti mitkä totutuista toimintamalleista eivät enää toimi. Jousimies painotteisuus on luonteeltaan optimistinen ja utelias.
`Jos Kolumbuksella olisi ollut neuvoa antava komitea, hän olisi luultavasti yhä telakalla`. -Arthur Goldberg
Merkurius kommunikoinnin, oivaltamisen ja tiedon sisäistämisen planeetta on viikonloppuna vahvasti esillä. Khironin sekstiili Merkuriukselle on parhaimmillaan parantavaa oivaltamista ja kommunikoimista. Uranuksen neliö helpottaa irtipäästämistä vanhoista malleista, mutta myös auttaa kyseenalaistamaan omia sekä toisten mielipiteitä. Tämän viikon keskiviikkona 24.1 on ollut tarkka Merkuriuksen sekä Pluton yhtymä, mikä tuntuu vielä viikonlopun aikana. Tämä vie esiin nousseet asiat syvemmälle oivaltamisen tasolle. 31.1 oleva Täysikuu ja Kuun pimennys uumoilevat jo tunnelmaltaan. Näitä viikonlopun energioita on hyvä tietoisesti ottaa käyttöön ja näin päästä vahvemmin kiinni `omaan voimaansa`.
Viikonlopussa on sopivasti sielun ja mielen ruokaa, mutta myös toiminnallista ja vapauttavaa voimaa. Nämä tukevat toisiaan varsin harmonisesti. Parhaimmat oivallukset muuttavat tämän hetken lisäksi tulevaisuuttamme. Kreikkalaisen Arkhimedeksen kuuluisa `Heureka`- huudahdus tapahtui hänen astuessaan kylpyyn ja samalla oivaltaneen veden tilavuudesta uusia oivalluksia. Hän oli asiasta niin innostunut, että oli kuuleman mukaan juossut alasti kaupungin halki. Tähän aikaan vuodesta en suosittele alasti juoksemista Suomen leveysasteilla, mutta oivaltamista ja ajattelun herättämistä kylläkin. Onnellista viikonloppua kaikille!
`Älä sure sitä, että maailma muuttuu - jos se pysyisi vakaana, muuttumattomana, olisi todella syytä surra`. – William C. Bryant
Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Tarjous voimassa su 26.10.2025 klo 24. Astrologi Seppo Tanhua: Löydä feminiininen supervoimasi! Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Hengen ja tiedon messut 11.-12.10.2025 juhli 50 vuotista taivaltaan astrologisesti aivan järisyttävän DAAVIDIN TÄHTI kuvion suojeluksessa. Olen koko astrologin historiani aikana päässyt tekemään tulkinnan kolmelle henkilölle, joilla on tällainen kuvio syntymäkartallaan.
Blogissa astrologi Evgenia Nyyssölä: Entä jos juuri kipu on ovi, joka vie sinut kohti omaa voimaasi? Chiron opastaa sinua tunnistamaan, missä olet valmis vapautumaan ja rakentamaan uuden todellisuuden. Sukella blogiin ja löydä Chironin parantava viesti.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Tunnetko sen? Ilmassa on muutos. Puolen vuoden jakso on alkanut ja se kutsuu sinua seisomaan vakaasti omassa voimassasi. Lue juttu ja ymmärrä, miksi juuri nyt on aika astua esiin.
Astrologi Seppo Tanhua: Et ole täällä ensimmäistä kertaa. Olet elänyt lukemattomia elämiä ennen tätä hetkeä. Jokainen niistä on jättänyt jälkiä – ei sattumalta vaan ohjauksessa. Kaikki on johtanut tähän: hetkeen jossa tietoisuutesi voi viimein laajentua uudelle tasolle ja voit nähdä itsesi totuudellisemmin kuin koskaan ennen.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...