Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Tänä viikonloppuna on kolme varsin merkittävää astrologista aspektia. Jupiterin yhtymä Marsin kanssa skorpionin merkissä on näistä yksi. Jupiter on astrologinen Hannu Hanhi ja Mars edustaa toiminnallista puolta. Ajallisesti voimme löytää kultaiset avaimet elämäämme, mutta meidän tarvitsee herätä havaitsemaan mitä se tarkoittaa meidän elämämme suhteen. Jupiterin haasteisiin liittyy joko laiskuus tai se, että pyörimme innoissamme ympyrää, mutta emme saa mitään oikeasti aikaan. Kukaan ei tuo lottokuponkia käteemme eikä tee päätöksi puolestamme. Myös skorpionin merkissä varsinkin `puolustus tai hyökkäys` omaa itseämme tai toisia kohtaan on mahdollista. Sitten ne hyvät puolet. Kun löydämme mihin kohdistamme energiamme, tämä voi olla erittäin voimallista tai jopa intohimoista aikaa. Voima, mitä viikonloppuna tankkaamme, voi viedä varsin pitkälle. Vaikka emme vielä näe määränpäätä, se ei estä matkalle lähtemistä.
Toinen merkittävä tekijä on Venuksen ja Auringon sekä Pluton yhtymä kauriin merkissä. Tämä kuvion sekstiilissä eli positiivisessa kulmassa edellä mainittuun Jupiterin sekä Marsin yhtymään. Venus liittyy arvomaailmaan ja rakkauteen. Se pistää meidät kysymään elämmekö omannäköistä elämäämme. Aurinko taas on kuin aurinko taivaalla. Se mahdollistaa elämän, puhaltaa voimansa elämään ja täynnä elämän sekä tietoisuuden voimaa. Pluton merkitys liittyy uusiutumiseen sekä transformaatioon. Kaurispainotteisuus saattaa olla ankara ja toimia esimerkiksi niin että vaadimme itseltämme aivan liikoja. Vastuu ja vastuuttomuus liittyvät saman kolikon eri puoliin. Jos teemme kaikkemme ja vielä enemmän, se on liikaa, ei meillä ole sen jälkeen kykyä tehdä enää mitään. Vastuu on myös rajojen tunnistamista ja kunnioittamista, mutta yhtäaikaisesti hienovaraista tunnustelevaa etenemistä. Jos ajattelemme kaurista vuoristossa, on helpompi ymmärtää tätä voimaa. Hetkittäinen hiljentäminen ei tarkoita toimimattomuutta. Se on jalostamista.
Kysymys kuuluukin, kuinka saada edellä mainitut elementit käyttöön. Vernon Howard on sanonut; `On virhe ajatella, että on jo myöhäistä muuttaa vanhoja huonoksi osoittautuneita tapoja ja tottumuksia. Jos napsautat huoneeseen valon päälle, ei ole väliä sillä kuinka kauan huoneessa on ollut pimeää. Valo valaisee joka tapauksessa.` Lempeydellä ja tunnistamalla oman elämän arvoja sekä voimavaroja, voimme ohjata laivaamme paremmin.
Kolmas tekijä on Merkuriuksen, Uranuksen sekä Pallaksen välinen kolmio. Merkurius liittyy tietoon, älyyn, ajatteluun sekä kommunikointiin. Uranus on villi hevonen, joka on edellä aikaansa. Pallas Athene liittyy viisauteen ja itsenäisyyteen. Meissä kaikissa on pala visionääriä, kuin vain osaamme kyseenalaistaa oman mielemme aina tarvittaessa. Viikonlopun aikana myös Merkuriuksen neliö Khironille vaatii uskallusta ja rohkeutta kohdata pelkonsa. On ihan ok pelätä, kunhan se ei lamaannuta meitä ja kunhan uskallamme katsoa mitä pelon takana on. Se on usein aivan jotain muuta, kuin mitä pelko ensituntumalta tuntuu viestittävän. Vapautuminen ja asioiden näkeminen eri valossa voi olla hyvin merkittävä ja oivaltava tekijä muutosta ajatellen.
`Tulevaisuus kuuluu niille, jotka näkevät mahdollisuuksia ennen kuin niistä tulee ilmeisiä.` – John Scully
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
Hyviä uutisia - Astron suuri kesäale sai lisäaikaa! Kesäale jatkuu poikkeuksellisesti vielä su 26.7.2026 klo 24 asti - hyödynnä etusi ennen kuin tarjoukset päättyvät!
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Löydä feminiininen supervoimasi.




Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa




Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.
Viikonlopun ja ensi viikon astrologiset kuviot avaavat mielenkiintoisen ajanjakson. Mitä Mars, Saturnus, Khiron, Aurinko ja Jupiter haluavat opettaa juuri nyt? Kirjoitin blogiin syvemmän katsauksen näiden aspektien merkitykseen ja siihen, miten ne voivat näkyä omassa elämässämme.
Jupiter painaisi kaasun pohjaan, mutta Saturnus muistuttaa nopeusrajoituksista. Kumpi istuu tällä hetkellä sinun elämäsi ratissa? Tässä blogissa sukellan näiden kahden planeetan yhteiseen kehityskeskusteluun.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...