Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

4.10.2017

Kun joku on iloinen Sinusta

Mennessäni eilen ensimmäistä kertaa täkäläiselle kotikentälleni (North Hill golf club) pelaamaan, kohtasin uskomattomalta tuntuvan tapahtumien vyöryn. Ihan ensimmäiseksi vastaani juoksee ulkona päivystävä ovimies leveästi hymyillen ja käsivarret levällään: Mr Seppo How are you, wellcome back. Hänen ilonsa saattaisi selittyä sillä, että olen antanut silloin tällöin pienen tipin kyydistä skootterilleni pelin päätyttyä, mutta seuraava tapahtuma ei selity rahalla.

Jokainen kohtaamani caddy lähtöpaikan ulkopuolella ja jopa sisällä heidän taukopaikallaan tervehti minua nimeltä leveästi hymyillen. Pelasin viime kerralla muutaman caddyn kanssa, mutta kaikki muutkin tuntuivat muistavan minut. Se tuntui todella mahtavalta ja antoi ensimmäiselle kierrokselle sellaisen itseluottamuksen, että uskalsin pelata vapautuneesti epäonnistumisia miettimättä. Paras pelini moneen vuoteen. Ei tulokseltaan, mutta tunnelmaltaan.

Todistamme tällä viikolla energian ja rakkauden liittoa Venuksen ja Marsin tehdessä yhtymää keskenään ja lisäksi kolmiota Plutolle. Itselleni konkreettinen merkki tämän viikon mahtavista energioista oli läpi koko taivaan ulottuva sateenkaari ja lähes täysikuu takaysille lähtiessäni illan jo pimetessä.

Tunnelman merkitys on valtavan suuri ja uskon kotikenttäni caddy-yhteisön oivaltaneen jotain valtavan tärkeää. He todennäköisesti tekevät saman kaikille useammin vieraileville pelaajille, jotka ehkä hekin nauttivat enemmän pelistään ystävällistä huomiota saatuaan. Hyvältä tuntuneen kierroksen jälkeen antaa mielellään hiukan enemmän tippiä, jolloin jokaisen caddyn ystävällisyys ja vieraanvaraisuus tuo tullessaan myös taloudellista vaurautta.

Energian ja vetovoiman laki toimii myös meidän jokapäiväisessä elämässä samalla tavalla. Ystävällisyys ja ilahtuminen jokaisesta tutun ihmisen tapaamisesta voisi olla astro-yhteisön yhteinen käyttäytymismalli. Se ei takuulla ole keneltäkään pois ja tutkimustenkin mukaan suurin tyydytys tulee, kun voi antaa jotakin. Hymy ja ilahtuminen ovat antamista ja lopulta arvokkainta sellaista. TEHKÄÄMME TÄSTÄ VIIKOSTA AIVAN ERITYINEN TAPAAMISESTA ILAHTUMISEN VIIKKO!

Olisi kiva saada kommentteja siitä, miltä tapaamisista ilahtuminen itsestäsi ilahduttajana tuntuu. Vastaanottajasta se aivan varmasti tuntuu hienolta. Seurauksista saa myös kommentoida.

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Halloweenin taikaa Astrokaupassa!

Uskallatko kurkistaa tähtien salaisuuksiin? Tutustu Astrokaupan TOP 8 -suosikkitulkintoihin ja löydä uusia oivalluksia rakkaudesta, tulevaisuudesta ja omista voimavaroistasi!

Tarjoukset alk. 24,90 €!
Useimpien tulkintojen mukana 4 Tarot 5 -kortin tulkintaa kaupan päälle (arvo 32 €)!

Tutustu Halloweenin tähtitarjouksiin!

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää