Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Mitä tietoisemmaksi tulen nopeutuvasta ajasta, sitä vähemmän sitä tuntuu olevan. Päivän aikana tuntuu, ettei ole ehtinyt tehdä yhtään mitään. Kuitenkin illalla kulunutta päivää skannatessa voi huomata olleensa tiukasti liikkeessä koko päivän, mutta eri alueilla kuin olisi oman suunnitelman mukaan pitänyt. Ellen jollain hämärällä tasolla ymmärtäisi tämän "saamattomuuden" tarkoitusta, olisin varmasti paljon isommassa paniikissa. Kyllä se nytkin aina jossain välissä pääsee yllättämään, mutta aamuharjoitusteni yhteydessä muistutan itselleni uudelleen ja uudelleen, että juuri ne oikeat asiat tulevat tehtyä, vaikka miltä tuntuisi.
Yleinen hätä tämän kuukauden aikana näkyy ja kuuluu suuren kysynnän muodossa. En valitettavasti ehdi vastaamaan kaikille kysymyksiä tai aikavarauksia tekeville asiakkaille niin nopeasti kuin haluaisin. Olemme nyt kaikki samassa sopassa ja voimme kunnioittaa vain omaa aikatauluamme, vaikka se väkisin pahoittaa jonkun toisen mielen. Tärkeintä olisi luottaa omaan tekemiseen ja omaan luonnolliseen rytmiin. Tekemällä vähemmän saat aikaan enemmän. Tämän viisauden kun saa jurrutettua omaan ajatteluunsa, niin huomaa kaiken sujuvan sittenkin aivan mahtavasti.
Olen saanut paljon palautetta Astrokalenterin toimivuudesta juuri tässä oman ajan kunnioittamisessa ja suosittelen sitä todella lämpimästi apuvälineeksi uuteen aikakäsitykseen sopeutumisessa.Tällä viikolla Astrokalenteri on viikon suositukseni ja hyvään tarjoukseen voi tarttua tästä.
Maanantaina 11.9 keskustelemme jälleen tästä nopeutuvan ajan ilmiöstä klo 18.00 alkavassa facebookin livelähetyksessä. Tervetuloa kuulolle silloin. Video on katsottavissa myös myöhemmin Astron facebook sivulla.
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Vko 11 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Tuntuuko, että elämä järjestyy nyt uudella tavalla? Moni huomaa, että ihmissuhteet, suunnat ja tunteet muuttuvat nopeasti – eikä se ole sattumaa. Lue viikon astrologia ja tietoisuus katsaus.
Johanna Vilén
0700-92125
(2,31e/min)
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Astrologi Seppo Tanhua: Jokaisessa vuodessa on hetkiä, jolloin elämä ikään kuin pysähtyy hetkeksi – ja näyttää suunnan eteenpäin. Vuonna 2026 tällaisia hetkiä näyttäisi olevan erityisesti kolme.
Vko 11 blogissa astrologi Johanna Vilén: Vanhankuun hiljaisuus kääntyy vähitellen kohti Kalojen Uuttakuuta. Tässä ajassa menneet ajatukset, tunteet ja keskustelut voivat nousta pintaan – mutta samalla syntyy myös tilaa uusille oivalluksille. Kirjoitin blogiin tämän viikon astrologisista energioista ja siitä, miksi juuri nyt kannattaa pysähtyä kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä.
Astrologi Seppo Tanhua: Haluatko ymmärtää paremmin, mitä oma sisäinen viisaus yrittää juuri nyt kertoa sinulle? Kirjoitin siitä, miksi yhteys omaan itseen korostuu erityisesti vuonna 2026 – ja miten Jumlatarvoimat-tulkinta voi auttaa näkemään oman suunnan, voimavarat ja mahdollisuudet selkeämmin.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Mitä yhteistä on psykologialla ja astrologialla? Psykoanalyytikko Carl Jung ei nähnyt maailmaa sattumien ketjuna, vaan merkityksellisenä kokonaisuutena, jossa mieli ja kosmos heijastavat toisiaan. Tässä jutussa sukellat Jungin ajatuksiin synkronisiteetista, kollektiivisesta alitajunnasta ja arkkityypeistä – ja siihen, miten ne kietoutuvat astrologian symboleihin planeetoista varjoon ja jumalalliseen lapseen.
Tässä jaksossa pureudumme vuoden 2026 astro-sääennusteeseen, pohdimme mitä vuosi 2025 opetti ja mihin on hyvä suunnata fokus tänä vuonna!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...