Tällä kertaa blogivieraana on Virpi Karjalainen (Feng Suin taitaja)

Biorytmissä mukana
Astro-Seppo on lisännyt kalenteriinsa Biorytmit-osuuden tässä kesällä ja olenkin sitä nyt mielenkiinnolla testaillut pari kuukautta. On ollut hassua huomata, että kun keholla kulkee lujaa, niin äly näyttää jättävän tielle (tai niin biorytmikarttani väittää).
Olen aina aamulla katsellut missä käyräni kulkevat. Onko tänään älykäs päivä? Onko nyt hyvä fiilis tunnepuolella? Pystynkö fyysisiin sankarisuorituksiin juuri tänään?
En ole tuntenut olevani erityisen tyhmä, vaikka älykkyyskäyrä vetää reilusti miinukselle. Nyt esimerkiksi pitäisi olla useampikin aivosolu lomalla, kun älykäyrä vetelee -75:ssä, mutta tässä sitä vaan taaplataan normaaliin tapaan. Tai sitten tekstini on ihan älyvapaata, mutta en vaan sitä itse tajua.
Mutta entäs tuo fyysinen puoli? Tällä viikolla biorytmini näyttää huikeita keholukemia ja olenkin todennut pärjääväni 2 tunnin yöunilla joka toinen yö. Kun menee nukkumaan yhdeltä, niin kolmelta on jo ihan virkeä. Nukkumatti kurvasi unihiekkoineen muille maille enkä ehtinyt saada tarpeeksi isoa annosta. Ei auta muuta kuin nousta ylös, ottaa tietokone kainaloon ja alkaa duunailla milloin mitäkin kesken olevaa. Todella outo ilmiö, sillä yleensä nukun vaikka maailmalla lanseerattaisiin ydinpommi. Mieluummin tietysti ei.
Kun fysiikka on näin priimakunnossa, Astro-Seppo kehottaa purkamaan ylimääräistä energiaa fyysiseen rääkkiin, ei siis pelkästään tietokoneen ääressä istumiseen. Ja kuinka ollakaan, eilen iski taas sellainen ärhäkkä siivoushepuli (taas? se käy meillä aika harvakseen) ja koko päivä meni suursiivotessa. Ei sillä lailla juuri ja juuri rimanalta imuroiden ja vähän mopilla osoittaen, vaan joka nurkka puunaten, huonekalut pöydille ylösalas, sohvan uumenet esiin, huonekasvit suihkuun kosteushoitoon ja kaikki tyynyt parvekkeelle tuuletukseen (parveke oli piripinnassa, sillä sisustustyynyjähän täältä löytyy). Tein myös bravuurini, eli viemäreiden putsauksen. Ja toki niitä mööpeleitä piti siirrellä eri asentoon, vaihtaa taulun paikkaa, putsata suihkulähde ja ylipäätään rätittää kaikki pinnat. Tämä jos mikä on tehokasta fengshuita, sillä jos energioiden refreshaamiseen riittää pelkästään 27 esineen siirtely, niin menin siitä kyllä ainakin sadalla yli (tosin KonMarin mukaan varmaan olisi pitänyt siirtää nuo 27 esinettä asunnosta saman tien ulos). Mitähän jännää nyt tapahtuu, kun on pistetty kunnolla tuulemaan?
Testaan samalla myös toisenlaista energian siirtoa: sanotaan, että tukos takaovella vaikuttaa myös tukokseen ...
Täältä löytyy koko stoori ja muutakin kivaa
ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI ON AVAUTUNUT!
Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät
tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?
ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan
avulla!
Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset
ajanjaksot.
Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja
mahdollisuudet.
Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi
kuukaudelta.
Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI
on
avoinna vain 12.-18.10.2026!
Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa
tulevaa
aikaasi!
Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja
valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä
vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen,
Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Astrokalenteri
Lisälahjana:
Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Tarjous 24,90 € 36,90 €
Lue lisää
Auringon Paluu
Lisälahjana:
Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !
Opas alkavan vuoden energioihisi.




Tarjous 24,90 € 36,90 €
Lue lisää
Vuosi Elämääsi
Lisälahjana:
Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !
Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Tarjous 22,90 € 32,90 €
Lue lisää
Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta
Löydä feminiininen supervoimasi.




VIP 32,90 € Norm. 39,90 €
Lue lisää
Luonteesi Voimat 2.0
Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Tarjous 24,90 € 36,90 €
Lue lisää
Sisäinen Soturi
Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Tarjous 27,90 € 42,90 €
Lue lisää
Valon Lapsi
Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




VIP 25,90 € Norm. 32,90 €
Lue lisää
Parisuhde Paremmaksi
Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa




Tarjous 24,90 € 32,90 €
Lue lisää