Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Astrologisesti kevätpäiväntasaus aloittaa koko maapallolla uuden ja neitseellisen jakson. Jostain syystä tämänkertainen vaihe tuntuu minussa paljon aiempaa voimakkaampana. Vaikka juuri nyt ovat hävinneet kaikki ääniyhteydet muuhun maailmaan jostain käsittämättömästä syystä, tiedän että tilanne on hallinnassa. Samaan aikaan kun voimaa tuntuu olevan vaikka kuinka paljon, olen täysin energioitteni armoilla. Kun ei enää jaksa, niin siihen loppuu kyllä ihan kaikki.
Ankarana suorittajana tällainen hetkessä iskevä voimattomuus tuntui ensin katastrofilta, mutta päivän edetessä olen jo huomannut selvää syklisyyttä, jonka ansiosta tehot ovat aivan huipussaan lyhyitä jaksoja kerrallaan. Pidän siis pitkiä taukoja ja lyhyitä kirjoitusrupeamia, mikä tuntuu oikein hyvältä. Jospa tästä alkaisi uusi ja aikaisempaa mukavampi luovuuden kulttuuri meikäläiselle. Nyt ainakin olen tästä ihan tohkeissani.
Käytä ihmeessä Sinäkin hyväksesi uuden alkamisen aika elämässäsi. Kuulostele, millainen rytmi olisi Sinulle kaikkein toimivin. Seuraa ennen kaikkea omaa jaksamista ja tekemisen rytmiä. Itse saan paljon tukea tälle uudelle luovuuden kulta-ajalle Auringonpaluu -tulkinnastani, jossa heti alussa sanotaan näin:
"Tämän auringonpaluuvuoden henkinen haasteesi on pystyä säilyttämään itsenäisyytesi ja tuntuma omien voimavarojesi riittävyyteen tilanteissa, joissa sinulta odotetaan uhrautumista ja epäitsekästä asettumista läheisesi asemaan. Herkkyytesi heijastuu vahvasti myös ulospäin ja osa läheisistäsi käyttää sitä varmasti hyväkseen (tosin tiedostamattomalla tavalla).
Parhaimmillaan tämä Kalojen nousumerkki avaa sinulle alitajunnan mystisen maailman erittäin kiehtovalla ja samalla menestyksekkäällä tavalla, mutta se tosiaan edellyttää itsesi voittamista uhrautumisen houkutuksilta. Tuntuuhan se niin hyvältä kun joku sanoo, ettei selviä ilman sinua. Luottamalla intuitioosi pienissä ja suurissa ratkaisuissa tulet vahvistamaan mystistä kykyäsi nähdä jo ennakolta, mikä homma toimii ja mikä ei."
Tämä tulkinta antaa opastuksen henkiselle elämäntehtävälle ja itsevarmuutesi kasvattamiselle. Suosittelen!
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?
ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!
Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.
Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.
Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.
Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!
Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...