Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Vuodenvaihde pääsi nyt yllättämään kuin ensilumi silloin aikojen alussa, kun Suomessa vielä oli lunta talvella. Melkoinen määrä suunnitelluista jutuista jää ainakin minulta tekemättä vain siksi, etteivät asiat, omat ajatukset ja energiataso tunnu pelittävän juuri millään tavalla. Onneksi tällaiseen menoon on ehtinyt tottua joidenkin aikaisempien Merkuriuksen peruutusten aikana. Toistaiseksi kaikki on ihan hyvin. Ei ole varvas murtunut ja murtovaraskin kävi naapuritalossa.
Pienestä alavireisyydestä huolimatta alkavaan vuoteen kannattaa suhtautua suurena seikkailuna, joka tarjoaa valtavan määrän uusia mahdollisuuksia työssä, kotona ja harrastuksissa. Ihan helpolla ei kukaan meistä tähän menestyksen kelkkaan pääse hyppäämään, mutta ihan jokaisella siihen on samanlainen mahdollisuus. Vaikka itse olen näitä kuvioita jo liki kolme vuosikymmentä seuraillut, en ole yhtään paremmassa asemassa kuin kukaan muukaan. Koko ensi vuoden vaikuttava T-risti Jupiterin, Uranuksen ja Pluton välillä vaatii uskallusta jättää asioita tekemättä vain siksi, että se ei enää tunnu hyvältä. Jos sitten väkisin yrittää, niin ahdistus iskee päälle ja kääntää koko jutun vielä enemmän sinua vastaan.
Mitään suunnitelmissasi ollutta asiaa ei pidä mennä väkipakolla kiirehtimään. Menestys ja onnistumiset eivät näyttäydy 2017 vuonna tuloksina, vaan ainoastaan tekemisen ilona, joka tulee palkituksi odottamattomien tapahtumien välityksellä hiukan myöhemmin. Tunnustan olevani perusluonteeltani suorittaja, jolle tällainen suhtautuminen on todella kova haaste. Jokainen toki allekirjoittaa vanhan viisauden "työ tekijäänsä kiittää", mutta kenestä on ottamaan tämä lahja vastaan, etenkään silloin kun maailma tuntuu kaatuvan niskaan.
Tulen tämän blogini välityksellä muistuttamaan Sinua, mutta ennen kaikkea itseäni epätasaisin väliajoin siitä, että kaikki menee koko ajan juuri oikealla tavalla ja oikealla vauhdilla eteenpäin, kunhan Sinä ja minä uskallamme tehdä sielunkehityksen kannalta elämäämme helpottavia valintoja. Ellei jotain aikomaansa ehdi tehdä, niin silloin tulee aina jotain parempaa ja mielekkäämpää tilalle. Ei ihan heti, mutta tulee kuitenkin. Tästä suuresta totuudesta joudun jo nyt muistuttamaan itseäni muutaman kerran päivässä. Suosittelen samaa Sinulle läpi koko tulevan vuoden.
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.
"Kaikki todellinen kasvu tapahtuu näkymättömässä ennen kuin siitä tulee näkyvää." Tuleva Härän Uusikuu muistuttaa, että siemen tarvitsee pimeyttä itääkseen. Samalla Mars ja Khiron nostavat esiin vanhoja haavoja, jotka voivat muuttua voimaksi. Kirjoitin uuden katsauksen viikon voimakkaista astrologisista energioista ja niiden syvemmästä symboliikasta. Käy lukemassa koko blogi.
Astrologi Seppo Tanhua: Kaikki vuodet eivät tunnu samanlaisilta. Toiset vuodet tuovat muutoksia, toiset avaavat uusia mahdollisuuksia ja jotkut haastavat katsomaan elämää uudesta suunnasta. Mitä vuodet 2026 & 2027 voivat korostaa juuri sinun elämässäsi?
Astrologi Seppo Tanhua: Tulevat kuukaudet voivat avata enemmän kuin osaat vielä nähdä. Vuoden 2026 energiat eivät jää tähän hetkeen, vaan rakentavat jo pohjaa vuodelle 2027 – uusille suunnille, päätöksille ja mahdollisuuksille. Joskus tärkein kysymys ei ole mitä tapahtuu nyt, vaan: mihin suuntaan elämä on viemässä sinua seuraavaksi?
Julkaistu 19.5.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 21 tarot kortti on nostettu. Viikon kortti kantaa mukanaan kepeää mutta vahvaa energiaa. Nyt on aika luottaa prosessiin, omiin vahvuuksiin – ja ehkä myös ympärillä oleviin ihmisiin. Lue viikon tulkinta blogista.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...