Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

12.11.2016

OODI ISÄLLE

Isänä oleminen ansaitsee ehdottomasti oman juhlapäivänsä vaikkapa vain siksi, että se antaa mahdollisuuden osoittaa kiitollisuutta omalle isälle juuri sellaisena kuin hän on. Isänä tiedän, että odotukset ovat usein paljon korkeammalla, kuin mihin minulla on mahdollisuuksia yltää. Minullakin on tietysti isä ja omat odotukseni, jotka eivät toteudu juuri tuosta samasta syystä kuin oma isyyteni jää alle odotusarvojen. Isänä oleminen on osa OMAA elämää, jota yksikään isä ei ole valmis muuttamaan kenenkään toisen mielen mukaiseksi ilman OMAA tahtoaan.

Isää kuvaava taivaankappale on Aurinko. luovuuden ja elämäntarkoituksen symboli. Isänä voi olla vain lapsilleen, vaikka moni puoliso toivoo isällistä suhtautumista myös itseensä ja asettaa mielellään raamit "oikealle" isyydelle.

Mikä sitten on Isä Auringon tärkein tehtävä nimen omaan lapsilleen? Isän tehtävänä on näyttää esimerkkiä luovasta itsensä toteuttamisesta. Näyttää esimerkkiä rohkeudesta tehdä täysin omia päätöksiä kriittisissä tilanteissa, joissa päävastustajana on oma lapsi. Kaiken tämän omapäisyyden tulee tietysti tapahtua rakkauden hengessä ilman vihaa tai katkeruutta, mutta sen tosiaan tulee tapahtua. Lapsi seuraa esimerkkiä ja mitäpä kukaan meistä toivoisi lapsilleen enemmän, kuin rohkeutta elää heistä itsestään hyvältä tuntuvaa ja onnellista elämää. Jos isä osaa tehdä elämästään onnellista, niin kyllä se myös lapsille periytyy näkyviä ja näkymättömiä reittejä pitkin.

Hyvän isyyden tärkein mittari on isän onnellisuus ja mahdollisimman hyvä oma elämä. Sellaisesta lähtökohdasta on paljon helpompi hyväksyä oma lapsi ja hänen ratkaisunsa juuri sellaisina kuin ne kulloinkin toteutuvat. Tuskin kukaan toivoo omilta vanhemmiltaan mitään muuta niin paljon kuin vilpitöntä hyväksyntää omalle luonnolliselle itselleen. Isä Aurinko antaa lapsilleen luvan elää omaa elämäänsä ja toteuttaa rajat rikkovaa luovuuttaan kulloisenkin iän sallimissa rajoissa. Jotta näin tapahtuisi tulee jokaisen meistä antaa - etenkin näin isänpäivänä - omalle isällemme täysi kunnioitus juuri sellaisena, kuin hän on. Kukaan meistä isistä ei olisi voinut tehdä ainuttakaan asiaa toisella tavalla. Jos minä olisin voinut, niin olisin toki tehnyt.

Olitpa isä, äiti tai lapsi, niin kerro minulle minkä asian olisit voinut tehdä toisella tavalla. Ja sen jälkeen selitä, miksi et sitten tehnyt heti sillä tavalla. Hetken mietittyäsi oivallat kyllä, että ensimmäisen kiven viskaaminen kohti isän tai kenen tahansa päänuppia ei kuulosta ollenkaan hyvältä idealta.

Tehkäämme siis tästä rakkaudellinen, kiitollinen ja varauksettoman hyväksyvä ISÄNPÄIVÄ!

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2027 avaa oven avaruusaikaan – oletko valmis astumaan uuteen?

Jotain suurta on jo käynnissä. Vuosi 2026 avasi oven muutokselle – mutta astrologisesti katse kannattaa suunnata jo vuoteen 2027. Olemme siirtymässä aika-avaruudesta avaruusaikaan. Mitä se oikein tarkoittaa, ja miksi juuri seuraavat 12 kuukautta voivat olla niin ratkaisevia? Kirjoitin tästä uuden jutun. Lue ja tunnustele, missä kohtaa muutosta Sinä olet.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua:

Kuinka suuren osan omasta koodistasi todella tunnet? Osa siitä näkyy helposti. Luonteessasi. Valinnoissasi. Tavassasi rakastaa, toimia ja kohdata maailma. Mutta kaikki ei ole pinnalla.

Lue lisää

Vko 38 blogissa Johanna Vilén: Syyspäiväntasaus – tasapainon ja laskeutumisen hetki

Mitä sinussa on nyt valmis muuttumaan? Viikon astrologiset kuviot kutsuvat katsomaan pintaa syvemmälle, kuuntelemaan omaa tahtoa ja tunnistamaan sen, mistä on tullut aika päästää irti.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Näkyykö narsistinen käyttäytyminen syntymäkartalla?

ksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää