Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Minulta on kyselty neuvoja osakkeiden ja sijoitusten suhteen viimeisten kahden vuoden ajan ja aina olen antanut saman ohjeen: Osakkeet ja arvopaperit kannattaa muuttaa mieluimmin kiinteäksi omaisuudeksi tai laittaa pankkiin 0 korolle. Kysyjinä on ollut piensijoittajia putkimiehestä pankinjohtajaan. Tuskinpa monikaan seurasi tätä opastusta, mutta yksi kiitollinen palaute kuitenkin tuli perille.
Tulevaisuus on yhtä myllerrystä, kun paperihin kirjattu omaisuus realisoituu ja konkurssit seuraavat toisiaan. Samalla kuitenkin uudet velattomina pysyneet alat ottavat tilan haltuunsa ja elämä jatkuu hiukan erilaisena. Huolehtimaan ei kannata alkaa yhtään mitään. Nyt jos koskaan on elettävä päivä kerrallaan ja nautittava siitä täysin palkein.
Astrologisesti tämä myllerrys ei ole vielä edes kunnolla alkanut ja se tulee jatkumaan vuoden 2015 loppuun saakka. Vasta sen jälkeen voidaan katsoa, mihin päädyttiin ja mistä tilanteesta jatketaan eteenpäin. Euron kaatumisen lisäksi vaarassa on myös USA:n dollari, joka notkahtanee aikanaan vieläkin rankemmin. Velkakattoa ei voi nostaa loputtomiin ja jokainen nosto syventää edessä olevaa kriisiä.
Onneksi meillä yksityisillä kansalaisilla on vielä helppoa. Monet johtajat sovittavat jo köyttä kaulaan kun omaisuus supistuu miljardeista miljooniin. On se vaan niin ihmeellistä tämä ihmisen elämä. Suurimmalle osalle meistä tavallisista pulliaisista riittäisi hyvin tuo jäljelle jäänyt omaisuus "onnelliseen" elämään. Olkaamme siis ikionnellisia, kun emme voi menettää paljon mitään. Suurin menetys tulee olemaan itse kunkin velkataakka. Nehän taitavat mennä suurimmaksi osaksi saneeraukseen.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Löydä feminiininen supervoimasi.




Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa




Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Mitä Jupiter haluaa opettaa meille juuri nyt? Edessä voi olla viikko, joka ravistelee vanhoja rakenteita niin maailmalla kuin omassa elämässä. Jupiterin ja Pluton poikkeuksellisen voimakas kohtaaminen tekee tästä ajasta astrologisesti erityisen mielenkiintoisen. Mitä tämä kaikki voi tarkoittaa? Lue viikon blogi ja ota selvää, mitä astrologia kertoo tästä ajasta. Blogi sisältää myös viikon 30 astrologisen viikkokatsauksen.
Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.
Viikonlopun ja ensi viikon astrologiset kuviot avaavat mielenkiintoisen ajanjakson. Mitä Mars, Saturnus, Khiron, Aurinko ja Jupiter haluavat opettaa juuri nyt? Kirjoitin blogiin syvemmän katsauksen näiden aspektien merkitykseen ja siihen, miten ne voivat näkyä omassa elämässämme.
Jupiter painaisi kaasun pohjaan, mutta Saturnus muistuttaa nopeusrajoituksista. Kumpi istuu tällä hetkellä sinun elämäsi ratissa? Tässä blogissa sukellan näiden kahden planeetan yhteiseen kehityskeskusteluun.
Julkaistu 21.7.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 30 tarotkortin tulkinta on julkaistu. Tämän viikon energioissa on jotakin erityistä. Tasapainon kortti kehottaa pysymään omalla polulla, vaikka ympärillä kuohuisi. Vaa’an, Skorpionin ja Jousimiehen energiat johdattavat meitä kohti oikeaa suuntaa pala palalta. Lue viikon kortin tulkinta ja katso, millainen viesti sillä on sinulle.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Julkaistu 23.7.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Joskus elämä antaa vastaukset hiljaa, pieninä oivalluksina tai tunteina, joita emme osaa heti selittää. Katso kuvaa rauhassa ja valitse kolmesta kortista se, joka puhuttelee sinua ensimmäisenä. Älä analysoi – luota siihen, mikä vetää puoleensa.
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...