Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Riimut

Astrologian ja Tarot-korttien tapaan myös riimuihin liittyy yhteys korkeampiin voimiin, jotka ovat ensin antaneet tietyille kuvioille merkityksen. Yksikään riimu ei asetu eteesi sattumalta tai vahingossa, vaan sillä on aina tärkeä sanoma kerrottavana.

Riimujen viisautta tulee kunnioittaa niin, ettemme käytä niitä leikinpäiten. Silloin myös riimujen sanomaa säätelevä kosminen viisaus suhtautuu pyyntöösi kunnioittavasti, ja ymmärrät saamasi opastuksen helposti.

Riimujen mytologiaa

Mytologiassa Yggdrasil oli viisaudenpuu (vrt Raamatun hyvän ja pahan tiedon puu), joka yhdisti Yhdeksän erilaista henkien maailmaa.

RiimutOdin oli viisauden ja kuoleman jumala, jolla oli sammumaton tiedon ja vallan jano. Viisautensa ansiosta Odin ymmärsi, että vain vilpittömästi jaettu viisaus kertaantuu välittäjälleen, ja niinpä hän päätti lahjoittaa nämä viisauden lahjat seuraajilleen.

Viisautta etsiessään Odin yhdisti itsensä tämän ihmeellisen puun energioihin kuoleman kautta keihästämällä itsensä ylösalaisin puun runkoon yhdeksäksi päiväksi. Näiden päivien aikana hän oppi 18 pyhää laulua, joista muodostui 18 riimun maaginen opas ensin hallitsijoille ja myöhemmin kaikille viisautta etsiville ihmisille.

Aikojen kuluessa riimujen määrä on lisääntynyt siten, että nykyisestä riimupussista löytyy 25 riimua, joista yksi on tyhjä riimu.

Katso tämän päivän riimusi

{{rune.name}}

”{{rune.text}}”





Odota hetki ...

Jotain meni pieleen. Kokeile hetken kuluttua uudestaan tai ota yhteyttä asiakaspalveluun. Yhteystiedot löytyvät sivun alareunasta.

VIP etu

Liity Astron VIP asiakkaaksi huimine etuineen ja lunasta samalla hieno liittymislahja. Ottaessasi VIP jäsenyyden saat ILMAISEKSI kerran Viikinkiriimut TAI Tarot 5 korttia tulkinnan (arvo 7,99€).