Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia
Valitse horoskooppimerkki
Talouden romahtamisen vuosi
Vuosi 2022 jää historiaan suuren ylikuolleisuuden vuotena USA:ssa ja Euroopassa. Asiaa ei ole uskallettu mediassa tuoda esille, koska syytä ei haluta selvittää, enkä minäkään lähde sitä tässä selvittämään. Jokainen voi ihan itse tehdä päätelmiä siitä, mistä 15-55% ylikuolleisuus saattaisi johtua. Toinen merkittävä spektaakkeli liittyy Ukrainan, Venäjän ja Naton keskinäisiin kahinoihin, joihin Suomikin varsin ansiokkaasti otti osaa, vaikka sille saattaa tulla melkoinen hintalappu muutenkin kuin energiapulan muodossa.
Pluto piipahtaa Vesimiehen merkissä perääntymisjaksonsa aikana huhtikuusta kesäkuuhun, joka saattaa hyvinkin merkitä taloudellisten ja poliittisten korttitalojen – ellei romahtamista – niin vähintään ankaraa huojuntaa Jupiterin tehdessä neliötä Plutolle juuri merkin vaihdon aikaan. Pluto perääntyy toukokuusta lokakuuhun saakka ja tälle välille mahtuu kaksi sotaisaa jaksoa.
Ensimmäinen toukokuun lopulle, jolloin Mars tekee oppositiota Plutolle ja Neliötä Jupiterille. Tätä T-ristiä voi hyvällä syyllä pitää myrskyvaroituksena pankkilaitokselle ja pörssikursseille.
Lokakuussa samankaltainen tilanne toistuu Marsin tullessa neliöön Plutolle ja oppositioon Jupiterille. Tällä kertaa myös Jupiter peruuttelee Pluton vetäessä henkeä ennen eteenpäin lähtemistään. Talouteen liittyy tämäkin kuvio ja ainakin tätä kirjoittaessani on vaikea kuvitella, että se tapahtuisi kovin innostavassa nosteessa.
Jo vuoden 2022 puolella suomalaisuus nosti mahtavasti päätään. Monien eri tahojen kautta on noussut esille kansamme ikiaikainen historia tietäjien ja shamaanien maana. Pluton käydessä moikkaamassa Suomen astrologisen kartan keskitaivasta ja Venusta Vesimiehen puolella, voisin hyvin kuvitella henkisen heimomme heräilevän melkoisella voimalla uuteen vapauttavaan tietoisuuteen korkeasti värähtelevästä henkisestä valovoimasta. Vaikka media puskee pelottavaa uhkakuvaa toinen toisensa perästä, ei meillä yhtenäisenä ja toisistamme huolta pitävänä henkisenä yhteenliittymänä ole pienintäkään hätää eikä aihetta minkäänlaiseen pelkohysteriaan. Olemme säilyttäneet ainutlaatuisen identiteettimme tuhansien vuosien ajan monien sotien keskellä ja pienestä viime vuosina tapahtuneesta notkahduksesta huolimatta löydämme tänä vuonna voimamme uudelleen.
Kosmiset planeetat valmistelevat meille tietä kokonaan uusiin ulottuvuuksiin tulevien vuosien aikana. Henkiset kykymme ja ainutlaatuinen sitkeytemme nousevat arvoon arvaamattomaan maapallon värähtelytaajuuden kohotessa eksponentiaalisesti yhteisten ponnistelujemme ja lisääntyvien konkreettisten tapaamisten myötä.
Tämä loppuosa on toistoa viime vuodelta, mutta niin ajankohtaista, että päätin ottaa uudelleen mukaan tähän vuosikatsaukseen.
”Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen lahjakkuutemme selvitä haasteellisista tilanteista. Keskinäisen yhteyden kehittyessä ja vahvistuessa tulemme löytämään keinot jokaisen eteemme nousevan haasteen voittamiseen. Merkkikohtaisissa tulkinnoissa kerron kyseiselle merkille soveltuvasta tavasta uudenlaisen järjestyksen rakentajana
Vuosien 2012 ja 2032 väliin ajoittuva Kulta-aika toteutuu värähtelytaajuuden kohoamisena, jonka tuloksena henkisesti valveutuneet ja totuuteen heränneet ihmiset pystyvät yhdistämään energiansa ja tukemaan toisiaan kollektiivisesti vaikeissa ja kriittisissä tilanteissa. Suurin osa ihmisistä niin Euroopassa kuin Amerikassa elää armottomassa taloudellisessa ahdingossa, joka ei merkitse nälkäkuolemaa, mutta monille henkistä kuolemaa ja tarkoituksen katoamista elämästä. Jatkuva pelko rahojen riittämisestä, lainojen niskaan kaatumisesta, ulosottoon ajautumisesta ja häpeästä läheisten silmissä, johtaa lopulta pelon katoamiseen. Kun on menettänyt kaiken, ei ole mitään pelättävää muilla kuin niillä, jotka ovat vastuussa näistä kärsimyksistä. Kärsimystensä kautta pelottomuuden lahjan hankkineet ihmiset tulevat olemaan ne suurimmat ja arvokkaimmat muutoksentekijät tulevien vuosien aikana. Jo nyt nousee esille rohkeita lääkäreitä, tuomareita, poliiseja ja jopa salaiseen eliittiin kuuluneita heränneitä, jotka paljastuksillaan edistävät puhtaan oikeudentunnon pysäyttämätöntä esiinmarssia. Viimeiset tulevat ensimmäisiksi.”
Jupiter ja Pluto heiluttavat tahtipuikkoa vuonna 2023
Kuten tuolla aikaisemmin jo mainitsin, on Jupiterin ja Pluton keskinäinen neliö suurin astrologinen mielenkiinnon kohde tänä vuonna. Kukaan ei voi tietää, millaiseen ahdinkoon tulemme taloudellisesti ja energeettisesti päätymään, mutta samaan aikaan tämä kuvio antaa mahdollisuuden jokaiselle meistä löytää itsellemme kuuluva paikka muutosten keskellä. Kysymys on luottamuksesta omaan ainutlaatuiseen viisauteemme, joka johdattaa koko ajan voimakkaammin juuri oikeaan suuntaan. Muistakaa tänä vuonna tämä ikiaikainen viisaus: Ellei joku asia mene nyt odotustesi mukaisesti, niin jotain paljon parempaa on tulossa tilalle.
Vuoden 2023 voimakeskittymät
Astrologian harrastajina pääsemme seuraamaan vuoden 2023 tapahtumia aitiopaikalta tietäessämme jo etukäteen, mitkä ajankohdat ovat astrologisesti ratkaisevia maailmantalouden ja maailman politiikan osalta. Samalla nämä ajankohdat ovat merkittäviä henkilökohtaisessa elämässä etenkin silloin, kun ne osuvat omalle astrologiselle kartalle. Astrokalenterista löytyy kulta-ajan symbolilla merkittynä vuoden tärkeimmät ja voimakkaimmat aikajaksot.
Tässä kuitenkin luettelo kollektiivisesti voimakkaimmista kuvioista lyhyesti ja ilman tarkempia selityksiä siitä, mitä kuvio saattaisi käytännössä tarkoittaa. Näihin jaksoihin palaan Astrokalenteriin sisältyvässä kuukauden voimakkain osiossa yksityiskohtaisemmin aina kuun alussa.
12.3.2023. Jupiter yhtymä Chiron
15.3.2023. Mars neliö Neptunus
30.3.2023 Mars kolmio Saturnus
29.4.2023 Mars sekstiili Uranus
15.5.2023 Mars kolmio Neptunus
18.5.2023 Jupiter neliö Pluto
21.5.2023 Mars opposition Pluto
23.5.2023 Mars neliö Jupiter
19.6.2023 Jupiter sekstiili Saturnus
26.6.2023 Mars neliö Uranus
20.7.2023 Mars opposition Saturnus
22.8.2023 Mars oppositio Neptunus
25.8.2023 Mars kolmio Pluto
9.10.2023 Mars neliö Pluto
11.11.2023 Mars oppositio Uranus
29.12.2023 Mars neliö Neptunus
Seuraa astrologista karttaasi
Paras apuväline näiden voimakkaiden planeettakohtaamisten tunnistamiseen omassa elämässäsi on Astrokalenteri, joka uudistuneessa muodossaan näyttää jokaisen Sinun kartallesi tulevan Kulta-ajan ohituksen päivämäärän ja kuvauksen erillisenä luettelona, joka löytyy astrokalenteristasi kohdasta ”Kulta-Aika”. Tämän luettelon avulla voit ennakkoon valmistautua huolehtimaan omasta osuudestasi Kulta-Ajan muutosten toteuttajana oman elämäsi välityksellä. Palkkiona tästä työstä on elämänlaadun paraneminen, uusien henkisten kykyjen avautuminen ja itseluottamuksen kohoaminen.
Jokaisella horoskooppimerkillä on oma haasteensa ja tietysti myös omat suuret mahdollisuutensa tässä tapahtumien vyöryssä vuonna 2023 rakkauselämän kuvioita unohtamatta. Oman merkkisi kuvaus löytyy, kun jatkat lukemista.
Vuoden haaste
Vuoteen 2023 sisältyy kolme haastavampaa jaksoa lähinnä Marsin ja Neptunuksen harrastaessa nyrkkeilymatsia keskenään tiukoissa aspekteissa Neitsyen merkkiin. Keväällä maaliskuun puolivälin tietämillä Marsin neliö Neptunukselle, joka on oppositiossa merkkiisi, tuo tullessaan voimakkaita varoittavia aavistuksia ja upeaa menestystä tarjoavia huijareita. Varoituksia ei tee mieli kuunnella, jos tarjolla on pettämätön menestystarina. Ehkä kuitenkin kannattaisi. Toinen haasteellinen jakso tulee kohdalle ollessasi aloittamassa jotain kahden vuoden superprojektia heinä- elokuussa. Marsin oppositio Saturnukselle 20.7. vaatii rauhoittamaan tahtia, vaikka päällä tuntuu olevan selvä menestysbuumi. Elokuun lopulla 22.8. molemmin puolin merkissäsi häärivä Mars on oppositiossa samaiseen Neptunukseen ja pyytää jälleen seuraamaan herkkää vaistoasi heti, kun tuntuu, että jotain on pielessä. Saturnuksen enteilemä väsymys auttaa kyllä huomaamaan varoittavan värinän vatsanpohjassa. Sama pariskunta tarjoilee väsymystä 25.11. ja sumurintamaa 29.12.
Menestys
Jupiter siirtyy kolmiomerkkiisi 16.5. ja tarjoilee monenlaisia mahdollisuuksia koko loppuvuoden ajan, mutta kaikkein kovin juttu menestyksesi kannalta osuu toukokuun puoliväliin Jupiterin tehdessä neliötä Plutolle. Silloin on löydettävissä uusi ja kutkuttava mahdollisuus tilanteessa, jossa joku toinen on pakotettu vetäytymään kentältä. älä epäröi ottaa mahdollisuutta vastaan, vaikka se aluksi tuntuisi aivan liian vaativalta tietämykseesi nähden. Kaikkea ei tarvitse tehdä samalta istumalta, mutta päätös liikkeelle lähdöstä on uskallettava lyödä pöytään toukokuun aikana. Aluksi voi olla aika takkuista, mutta suunta vaihtuu laitamyötäiseksi kesäkuun puoliväliin mennessä Jupiterin tehdessä sekstiiliä Saturnukselle. Todellinen sankaruutesi mitataan kuitenkin vasta heinäkuussa Marsin tullessa merkkiisi 10.7. ja paukutellessa sieltä kolmioita Jupiterille, Uranukselle ja Plutolle elokuun loppuun mennessä. Kesä on Sinun sesonkiaikaasi, jolloin on oltava valmis tarttumaan jopa pelottavan isoilta tuntuviin mahdollisuuksiin. Kahden vuoden vauhtijakso alkaa 10.7.-27.8. välisenä aikana. revippä siitä.
Rakkaus
Venus on merkissäsi 9.10. ja 8.11. välisen ajan, jolloin se osuu aivan mahtavassa kolmio asetelmassa Jupiteriin, Uranukseen ja Plutoon. Ihan jakson alussa 10.10. Venus on oppositiossa Saturnukseen, eivätkä tapahtumat välttämättä tunnukaan niin upeilta, kuin tuossa alussa hehkutin. Todellakin Saturnus auttaa Sinua karsimaan tarpeettomat velvoitteet ihmissuhteistasi jakson ensimmäisellä viikolla, jotta Sinulla olisi varmasti tilaa, vapautta ja huikeaa intohimoa heittäytyä nauttimaan tarjolle tulevista nautinnoista täysin siemauksin. Tärkeintä on siis pitää vain mahdollisimman hauskaa ja ihan tietoisesti hakeutua itselle arvokkaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Myös avokätinen anteliaisuus itselle tuo tullessaan paljon muutakin kivaa. Olet tällä aikavälillä käynnistämässä vuoden mittaista rakkausjaksoa, joten tutki elämääsi sillä silmällä. Oppositio Neptunukselle 4.11. opastaa kaiken villin menon keskellä, että lupauksiin ei edelleenkään ole luottamista. Ellei tunnu kivalta tänään, ei tule tuntumaan kivalta myöskään huomenna tai ensi viikolla.
Nämä ovat merkkikohtaiset ja siksi yleisluontoiset tulkinnat vuoden 2023 astrologisista kuvioista ja ne kannattaa ottaa ihan sellaisinaan huomioon päätöksiä tehdessäsi. Henkilökohtaisemmat näkymät selviävät Vuosi Elämääsi tulkinnasta tai Astrokalenterista, joihin voit tutustua tekstilinkkejä klikkaamalla.