Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Astrokalenteri

Opas oman sisäisen valon löytämiseen

Omalla polulla

Omalla polulla Astrokalenterin avulla

Meistä jokainen haluaa tuntea itsensä erityiseksi ja ajatella kulkevansa omia polkujaan, toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä. Useimmilla vaan ei ole hajuakaan siitä, mikä se tämän elämän tärkein tehtävä olisi. Mikä on minun polkuni? Lähdenkö oikealle vai vasemmalle? Leveää, jo valmiiksi raivattua raittia suoraan eteenpäin vai puskan ja ojan kautta tuntemattoman perään?

Maailma ja internet ovat henkisiä oppaita pullollaan ja jokaisen täytyy itse päättää kenen viesti ja kommunikointitapa parhaiten resonoi oman elämän kanssa.

Itse heitän roskapostiin monen muun viestit, mutta yhdestä en luovu: Astrologi Seppo Tanhuan Astrokalenterin viesteistä. Kun kuuntelen Sepon ohjeita päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuositasolla, niin tuntuu, että en voi mitenkään mennä vikaan.

Kaikella on tarkoituksensa, ja jos jokin asia ei vain ota onnistuakseen, siinä on hyvä syy taustalla. Kenties pitääkin muuttaa suuntaa kokonaan tai odottaa otollisempaa aikaa.

Joskus ei voi muuta kuin antautua. Chiron, haavoittunut parantaja, on juuri tänään ottanut elämästäni tukevan otteen peräti kahden päällekkäisen transiitin voimin. Astrokalenteri sen minulle aamulla kertoi ja minun täytyy valmistautua tälle henkiselle parantumismatkalle. Syvällinen muutos on jo alkanut, ja jatkuu edelleen. Kyllä elämä vie, mutta on hyvä tietää mihin suuntaan! Enkä minä tyydy pelkästään vikisemään, vaan otan tilanteen haltuun, nimenomaan astrologian avustuksella.

Astrologi Seppo Tanhua valaa minuun uskoa joka päivä. Hän kertoo mitkä asiat ovat oikealla tolalla juuri nyt, ja missä on petraamisen varaa. Sillä elämä on nimenomaan matka. Ei tässä kukaan vielä valmis ole. Ja se tieto antaa kummasti lohtua. Me kaikki tarvomme välillä polviamme myöten suossa, välillä vedämme syöksyliitoja pilvien päällä. Se jos mikä on elämää.

Ajan vahva energialataus

Virpi Karjalainen

Astrologia tutkii millainen energialataus kulloinkin ajassa on meneillään. Aina on silti muistettava ihmisen oman toiminnan merkitys, asenteesta puhumattakaan.

Täytyy olla kykyä tarttua tilaisuuksiin, kun aika on otollinen ja astrologia näyttää, että tuosta portista ja portaalista nyt sisään. Jos jää vain odottamaan haavi auki, mehevä tilaisuus saattaa hypätä viereiseen veneeseen.

Kun sen huomaa tapahtuneen, kerran toisensa perään, alkaa ymmärtää, että täytyy tässä jotain itsekin tehdä. Pelkkä voivottelu ei autakaan. Olen sen alkanut itse koko ajan paremmin ymmärtää. Ikääntyminen on paras keino viisastua!

Riippuu tietenkin meidän perusluonteestamme missä asioissa olemme rohkeita ja missä olemme pelkureita. Emme pysty aina olemaan rohkeita joka asiassa ja kaikilla elämänalueilla. Riittää kun joka päivä olet rohkea jossain asiassa. Ja jos et tänään jaksa, niin hienoa! Silloin kuuntelet oman kehosi ja intuitiosi ääntä, ja olet todellakin ajan hermolla. Oman aikasi.

Astrokalenteri on auttanut minua kuuntelemaan sisäistä ääntäni. Kaikilla meillä on mahdollisuus saada kiinni omasta sisäisestä viisaudesta ja saada rohkeutta toimia, kun on sen aika. Ja se aikahan on NYT.

Terveisin,

Virpi Karjalainen
Kiinalaisen ja länsimaisen astrologian asiantuntija

Aktivoi sisäinen viisaus käyttöösi

Astrokalenteri on ainutlaatuinen työväline, joka antaa käyttäjälleen mahdollisuuden aikamatkustamiseen kalenterin tulkintojen avulla. Astrologiaan tutustuminen ja oman kosmisen rytmin seuraaminen ei ole vielä koskaan ollut näin helppoa ja yksinkertaista.

Kalenteri sisältää muun muassa päivittäisiä viestejä erilaisista energioista päivä-, kuukausi- ja vuositasolla joita tulet kohtaamaan. Tulevaisuuden energioiden tiedostaminen auttaa Sinua aivan valtavasti saamaan varman ja luottavaisen otteen tämän hetken suurista mahdollisuuksista ja välttämään turhia haasteita ja stressiä elämässäsi.

Astrokalenteri sisältää myös Vuosi Elämääsi tulkinnan. Tulkinta löytyy kalenterin tilaamisen jälkeen oma astro osiosta. Sieltä voi käydä lukemassa nopeasti ja helposti kuvauksen vuoden tärkeimmistä vaiheista, joiden tiedostaminen auttaa Sinua tekemään sydämesi allekirjoittamia päätöksiä. Tiedät milloin mahdollisuudet kohdistuvat työelämään, ihmissuhteisiin, kotielämään tai harrastuksiin.

Astrokalenteri sisältää:

Päivätulkinta
Auttaa ymmärtämään ja hyödyntämään päivittäin elämässä kohtaamiasi energioita.

Kuukausinäkymä
Kuukausinäkymässä näet kuukauden sisällä merkittävimmät hetket aina pienimmästä suurimpaan.

Vuosinäkymä
Tästä osiosta löydät ajankohdat kaikille merkittävimmille isoille muutoksille elämässäsi kuluvan vuoden aikana.

Astro-profiilin
Löydät oman astrologisen karttasi ja saat pikatulkinnan karttasi sisällöstä.

Tämän lisäksi Astrokalanterista löytyy astrologinen minivideokoulu ja kalenterin käyttöopas.

Katso Astrokalenterin opasvideo

UUTTA: Kulta-ajan rakentaja (uusi ominaisuus kalenterissa)

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä. Enää ei tarvitse selviytyä päivästä toiseen, vaan opit kääntämään pikkuhiljaa elämän omaan hallintaasi ja kuuntelemaan korkeampaa tietoisuuttasi.

Olen koonnut Astrokalenterin Kulta-aika osioon tarkalle syntymäajallesi laaditun astrologisen kartan persoonalliset tekijät, joiden välityksellä olet jo syntyessäsi päättänyt osallistua Kulta-ajan rakentumiseen maapallolla. Tekijöitä voi olla yhdestä hurjimmillaan jopa seitsemään, jotka kuitenkin aktivoituvat kukin omina ajankohtanaan ja näkyvät Astrokalenterissasi ja sähköpostiviesteissä sekä älylaitteiden App versioissa värikoodein merkittyinä.

Ajan kuva saattaa olla paljon voimakkaampi kuin, mistä Astrokalenterin teksti kertoo ja silloin on tärkeintä pyrkiä luottamaan sisäisiin tuntemuksiisi ja tekemään selkeitä, rohkeita päätöksiä niiden perusteella. Astrokalenterin viestejä kuunnellessasi alat ottamaan vastuuta elämästäsi aiempaa paremmin ja luottamaan sisäiseen viisauteesi, joka vie sinua koko ajan oikeaan suuntaan kohti todellista valaistumista sekä universumin todellisuutta.

Astrokalenterin viestintä

Tämän saat sähköpostiisi:

Astrokalenteri

Astrokalenterin käyttö on helppoa:

Astrokalenterin käyttöohje

Astrokalenterin mukana tulee selkeä käyttöohje

Se auttaa Sinua heti ensimmäiseksi löytämään lähiajan tärkeimmän astrologisen ajankuvauksesi.

Astrokalenterin opastuskirje

Lähetän neljä erillistä opastuskirjettä noin viikon välein tukemaan kalenterin käyttöönottoa yksi askel kerrallaan.

Lisäksi voit milloin vain laittaa suoraan minulle sähköpostia ja kysyä mitä tahansa kalenteriin liittyvää asiaa.

Astrokalenterin käyttöopas

Yleiskuvaus

Katso

Sähköpostiviestit

Katso

Tärkeysjärjestys

Katso

Astrologinen profiili

Katso

Biorytmitulkinnat

Katso

Numerologiset tulkinnat

Katso

Kuukalenteri

Katso

Astrologinen minivideokoulu

Katso

Tuki ja asiakaspalvelu

Katso

Mitä muut kertoivat?

En ole aikaisemmin kommentoinut tai edes kiittänyt Sinua, mutta nyt lähetän Isot Kiitokset näistä sinun opastavista ja kannustavista viesteistä ja merkeistä kartallani.

Satu

Voin suositella noita tulkintoja mitä olen nyt saanut sähköpostissani lukea. Ei muuta kuin räiskettä ja rätinää ensi vuoteen. Terkut koko perheellesi ja ennen kaikkea koko astrotiimille ja kollegoille toivottaa.

Aija

Ystävätulkinnoista sen verran, että ei siis pelkästään tulkintasi minun luonnehoroskoopistani, mutta myös tulkintasi ystävistäni ovat osuneet siinä määrin yhteen todellisten asioiden ja tapahtumien kanssa, että myös se on saanut minut aika hiljaiseksi.

Pirjo

Kiitos Seppo! Juuri lueskelin näitä Astrokalenteriin liittyviä viestejä mitä olen saanut sinulta. Ne ovat pitäneet ihan uskomattoman hyvin paikkansa!

Minulla on tunne, että nyt ovat suuret muutokset käynnissä minun elämässäni ja hyvällä tavalla sellaiset! Kiitos jo menneistä ja valmiiksi tulevista Astrokalenterin tulkinnoista.:).

Netta