Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Kulta-ajan
kauppa
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Margie Marketta Mylläri

Margie Marketta Mylläri

12.3.2020

Israel Jumalan silmäterä

Uusi bloggarimme esittäytyy: Margie Marketta Mylläri

Astrologi Seppo Tanhua: Kuten moni tietää, tutkin tällä hetkellä innokkaasti vanhaa testamenttia ja ihmisen roolia tässä suunnattomassa universaalisessa kokonaisuudessa. Mitä pidemmälle pääsen, sitä ihmeellisemmältä kaikki vaikuttaa. Ikäänkuin siirtyisi scifi maailmaan tässä omassa tavallisessa elämässä. Sitten minuun otti yhteyttä Margie ja lähetti luettavakseni Anna-kirjat, jotka ilokseni selvensivät näkymää valtavasti. Margieen hiukan paremmin tutustuessani huomasin hänenkin elävän jossain toisessa todellisuudessa täynnä luottamusta omaan tehtäväänsä tärkeän henkisen tiedon välittäjänä. Tuntuu hyvältä pystyä tarjoamaan yksi uusi väylä hänen käännöstyölleen ja sitä kautta tapahtuville heräämisille. Margie on vieraileva bloggarimme ja jakaa ajatuksiaan tätä kautta silloin tällöin.

Terv. astrologi Seppo Tanhua

Israel Jumalan silmäterä

Vuonna 2013 kesän alussa olin James Twymanin ryhmän mukana Camino Maria Magdalena -pyhiinvaelluksella Etelä-Ranskassa. Pyhiinvaellusmatka Magdalenejen jalanjäljillä jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Vaelluksella Rennes-Le-Chateaun myymälässä löysin Claire Heartsongin ANNA-kirjat, joita rakas Magdalene sisareni, Lisa Marie Teubel minulle suositteli. Innostuin sittemmin kääntämään Anna, Magdalenejen Ääni –kirjaa Suomeksi.

Kuva: kirjailija Catherine Ann Clemett ja Margie Marketta Mylläri

Anna-kirjoja suomentaessani koin vahvasti eläväni juutalaisena ja Isoäiti Annan jälkeläisenä siinä maassa, jonka Jumala antoi Israelin kansalle jo tuhansia vuosia sitten. Ihmeellinen aikamatka siitä tulikin!

Tein myöhemmin marraskuussa vuonna 2017 fyysisen matkan Israeliin pienen ryhmän kanssa, jota johti Catherine Ann Clemett, toinen Anna -kirjojen tekijöistä. Karmel, Annalle rakas vuori, jolla sijaitsi se mysteeriokoulu, josta puhutaan paljon Anna-kirjoissa, ja joka sijaitsee Välimeren rannalla Haifan kaupungin lähettyvillä, oli ryhmällemme ensimmäinen tärkeä paikka. Tutustuimme tietenkin myös Jerusalemiin, Galileaan, Suolamereen, Betlehemiin ja muihin Raamatun paikkoihin, joissa myös Jeesus elinaikanaan vaelsi.

Israel on edelleen häkellyttävän kaunis maa vuorineen, järvineen ja ikivanhoine paikkoineen, joita koko ajan kaivetaan esiin. Jerusalemin alla on toinen kaupunki, maanalainen maailma, tuhansia vuosia vanha, joka on kaivettu päivänvaloon. Magdalan kaupunki on myös äsken kaivettu esiin.

Kuva: Jerusalem

Tunsin Israelissa tulleeni kuin takaisin kotiin. Pystyin eläytymään ja tuntemaan kuin olisin juutalainen niin kuin Jeesus, hänen isoäitinsä Anna ja kaikki ne Magdalenet, joista näissä Anna -kirjoissa kirjoitetaan. Anna -kirjat tulivat vielä todellisimmiksi kuin suomentaessani ja lukiessani niitä. Jäi myös valtava kaipuu päästä takaisin tähän maahan.

Matkailtuani Israelissa ymmärrän nyt kuinka erityistä elämää juutalaiset ovat eläneet kaikkina näinä tuhansina vuosina. Heitä on todella koulittu ja kohdeltu kovakouraisesti, niin ihmisten kuin Jumalan taholta. Joku syy siihen täytyy olla! Jumalalla on aina pätevä suunnitelma omille rakkailleen.

Kuva: Israelin lippu

Herääminen

Itse en aikaisemmin nuorempana suuremmin välittänyt juutalaisista. Raamattuakin pidin kouluikäisenä juutalaisten historiakirjana eikä se minua kiinnostanut. Jeesus oli joku mies, joka roikkui ristillä, niin kuin roomalaiset tekivät yleisesti rikollisilleen. Äiti Mariakin oli vain kliseinen kirkon kuva.

Sanoin tädilleni, että ”en tarvitse Jeesusta, minulla on suora yhteys Jumalaan”. So, so, sanoi tämä ihana ihminen, ruusuristiläinen teosofi ja elämäni esikuva, jonka kirjahyllystä luin sitten myöhemmin Pekka Ervastin ja muiden teosofien viisaita kirjoja.

Jälleensyntyminen avasi tietoisuuteni kertaheitolla! Tuli jotain järkeä tähän elämään!

Vielä enemmän järkeä tuli tähän elämään Jeesuksen isoäidin, Annan kirjoissa: Anna Jeesuksen isoäiti e-kirja ja Anna Madgalenejen ääni e-kirja. Kerralla tuli käytyä kahden tuhannen vuoden historia, ja vielä kauempaakin Israelin historiaa.

Olen aina pitänyt historiasta, mutta nämä kirjat olivat sellaista aikamatkaamista, että hyvät hyssykät….löysin jopa itseni sieltä niin kuin varmaan moni muukin lukija tulee löytämään!

kuva: Juutalais perhe

Israelin kansan vaino

Miksi tätä kansaa on aina vainottu? Joku syy siihenkin täytyy löytyä, ajattelin. Ja kirkastuihan se minulle, miksi arabit ovat niin kovasti aina vihanneet juutalaisia. On mentävä historiassa useampi tuhat vuotta taaksepäin Mesopotamian Urista kotoisiin olevaan Abrahamiin ja Saaraan, Israelin kansan kantavanhempiin asti. He olivat jo iäkkäitä ja Abraham halusi perijäkseen pojan. Saara oli kuitenkin jo iäkäs hänkin. Saara tuumi, että mitä jos hänen egyptiläinen orjattarensa, Hagar, antaisi  Abrahamille pojan. Näin sovittiin ja siten sai alkunsa poika, nimeltään Ismael.

Kaikki hyvin, vai oliko sittenkään? Naiset kun ovat naisia, niin tapahtui, että orjatar Hagar ylpistyi ja päätti nostaa itsensä korkeampaan asemaan kuin Saara joka oli Hagarin emäntä. No, eihän Saara sitä luonnollisesti hyväksynyt. Ja niin Hagar poikineen sai lähtöpassit, vaikka se pahalta Abrahamista, isästä, tuntuikin.

Ismaelin historiasta

Ismaelin jälkeläisinä pidetyt ismaelilaiset olivat pohjoisarabialainen beduiiniheimo, josta on muutamia mainintoja myös Vanhan testamentin myöhemmissä kohdissa. Myöhempinä aikoina sekä juutalainen että islamilainen perinne ovat pitäneet Ismaelia muidenkin arabien kantaisänä. Sen takia Ismael on muslimeille erityisen tärkeä hahmo ja yksi islamin profeetoista. Ismaelia pidetään islamissa myös Muhammadin esi-isänä.

Muslimien käsityksen mukaan Jumalan käsky uhrata "ainokainen poikansa", jonka nimeä ei mainita Koraanissa, voi viitata vain Ismaeliin (arab. Ismail), eikä nuorempaan velipuoleen Iisakiin (arab. Ishaq) joka nimi mainitaan Raamatussa. Muslimien mielestä Iisakin maininta uhrauksen yhteydessä on juutalaisten lisäys, koska heidän taas katsotaan periytyvän Iisakista.

Iisak syntyy

Sittemmin Saara koki suuren ihmeen ja hän tuli raskaaksi korkeasta iästään huolimatta. Syntyi poika, joka sai nimekseen Iisak. Ja siitä se suku sitten aukeni vuosisatojen saatossa nykyiseksi Israelin kansaksi.

Alueella missä tämä kaikki kertomani on saanut alkunsa, oli monta erilaista valloittajaa. Nykyään alue tunnetaan Israelina. Oli Nebukadnessarin sota, noin 600 eKr, ja Salomonin aikaisen loiston menetys. Jerusalemin mahtava temppeli hävitettiin ja kansa pakkosiirrettiin Babyloniaan 70 vuodeksi. Näihin aikoihin syntyi Anna, Jeesuksen isoäiti ja Marian äiti, Betlehemin lähistöllä. Sitten Persian kuningas Kyyros voitettuaan Babylonian, oli armeliaampi ja päästi kansan taas kotiin.

Kuva: Juutalais symboli

Israelin historiaa pähkinäkuoressa

Jaakob oli Raamatun Vanhan Testamentin patriarkka, jolle Jumala antoi nimen Israel. Hän oli Iisakin nuorempi kaksospoika. Jaakob sai 12 poikaa: Lean synnyttämiä olivat Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar ja Sebulon, hänen orjattarensa Silpan lapsia olivat Dan ja Naftali, Raakelin orjattaren Bilhan lapsia olivat Gad ja Asser, ja Raakelin lapsia Joosef ja Benjamin.

Nämä Jaakobin kaikki muut pojat myivät yhden veljensä Josefin orjaksi Egyptiin. Sieltä oli sitten paluu Mooseksen johdolla. Mutta farao ei halunnutkaan päästää juutalaisia, koska tarvitsi edelleen orjatyövoimaa. Jumala auttoi faraon vastustaessa valintaa antamalla sataa muun muassa heinäsirkkoja taivaalta, ja tuli monenlaista nälänhätää ja suurta vaivaa. 

Israelin historiassa edetäksemme:

Pyhään Maahan tulivat myös kreikkalaiset ja sitten roomalaiset Jeesuksen syntymän aikoihin alistamaan kansaa. Missä nämä kaikki valloittajakansat ovat nyt? Hävinneet kaikkine loistoineen tuhka tuuleen! Niin Aleksanteri Suuri kuin Rooman keisarit. Jokunen patsas siellä täällä. Ja Roomaa ja koko Italiaa vaivaa tänä päivänä koronavirus. Ei näköjään näillä valloittajilla ollut suurempaa Jumalan siunausta!

Entä Israelin kansa, juutalaiset? Tämä pieni porukka on aina sinnitellyt, missäpäin lieneekin on sattunut elämään, muslimien kalifaateissa tai kuusi miljoonaa tuhottuina natsien kaasu-uuneissa. Mutta aina juutalaiset ovat säilyneet!

Siinähän on selitys (ainakin minulle) kun Hagarin poika Ismael karkotettiin ja hylättiin tuhansia vuosia sitten. Miksi tästä ei puhuta?

Kuva: Juutalais symboli ja kynttilä (valaistuminen)

Mitä tämä vainoaminen kautta aikojen on tehnyt juutalaisista?

Se on tehnyt heistä maailman älykkäimmät ihmiset! Heidän on ollut pakko koko ajan matkata maailmalla säilyäkseen hengissä. Heidän on ollut pakko oppia selviytymään. Siksipä heistä on tullut koko ihmiskunnan älykkäin, kekseliäin ja fiksuin kansa. Kuvitella, että suurin osa ihmiskunnan etevimmistä tiedemiehistä ja kulttuurin vaikuttajista on juutalaisia! Sitähän todistaa jo se, että suurin osa maailman Nobel-palkinnon saajista on juutalaisia.

Entä sitten Jeesus, eli aramean kielellä Jeshua? Ilman tätä juutalaista Jeshuaa meillä tuskin olisi edes tätä ihmeellistä planetaarista Kristus-tietoisuuden nousua, joka on tapahtumassa aikanamme.

Tätä siis tarkoittaa olla Jumalan ikioma kansa, Jumalan silmäterä!

Miten Raamatussa sanotaankaan:

Sitä joka siunaa Israelia, sitä Jumala siunaa.

Näistä tapahtumista saa enemmän tietoa Anna -kirjoista, jotka nyt voit ostaa e-kirjoina Astrosta.

 

Rakastavin Siunauksin
Margie Marketta Mylläri
Anna -kirjojen suomentaja/ kustantaja

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Margie Marketta Mylläri

Tervehdys kaikille
Olen Margie Marketta Mylläri. Elämäntehtäväni on tuoda esille Jumalaista Äitiä, niin että tasapaino Äiti/Isä pääsee vaikuttamaan. Jumala on sekä Äiti että Isä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kirjoituksiani voit löytää mm Sielunpeili lehdestä.
Rakastavin Siunauksin Margie Marketta Mylläri

Margie Marketta Mylläri

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää