Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

25.10.2020

Keskittymisharjoituksia

Osallistuin viikonloppuna After Glow online tapahtumaan yhdessä muutamien taikureitten kanssa. Olen edelleen häkeltynyt siitä, kuinka paljon äänellä, tanssilla ja musiikilla voi saada aikaan tällaisessa online tapahtumassa. Huippukokemus toisensa jälkeen synnytti minussa valtavan luottamuksen kaikkeen, mitä tässä maailmassa on tällä hetkellä tapahtumassa. Kutsun nämä taikurit esittäytymään Astron ystäville karttojensa ja taikuutensa kera vielä tässä loppuvuoden aikana. Heillä on tarjottavana sellaisia henkisiä koktaileja, ettei niiden kokemisen jälkeen ole parhaimmillaan mitään pelättävää. After Glow:n piti päättyä klo 19.00, mutta suurin osa meistä ei pystynyt poistumaan yhdessä värähtelevästä yhteisöstä ennen kuin varttia vaille 20.00 ja silloinkin järjestäjän painaessa stop nappia.

Tapahtumasta jäi sellainen rauha sydämeen, että päätin luopua puhelimestani ainakin toistaiseksi. Siitä on tullut energiaani kuluttava turhake, joka toki edelleen palvelee mahdollista puhelintulkintaa tehdessäni, mutta Whatsapp, messenger, tekstarit ja kaikki muu sälä tavoittaa minut kerran päivässä tietokoneeni välityksellä. Yhteyttä saa edelleen ottaa entiseen malliin ja olen kaikista kontakteista kiitollinen. Tulkintoja teen etänä lähinnä Zoomin välityksellä.

Tällä viikolla Aurinko vaikuttaa oppositiossa Uranukseen tehden kaikesta elämästä hiukan nopeampaa ja arvaamattomampaa. Asioihin ja tilanteisiin on nyt osattava reagoida välittömästi kosmoksen rytmissä pysyäkseen. Marsin aiheuttama paine kuitenkin helpottaa koko ajan ja ajan hermolla olemisesta on helpompi tehdä nautinnollinen kokemus. Siihen ei tarvita muuta kuin omana itsenään olemista ja rehellistä valintojen tekemistä omilla ehdoillasi.

Tavattuani tällaisen määrän valo-olentoja, vakuutuin siitä, että taivas on todellakin täällä maan päällä koko ajan. Helvettiä ei tarvitse pelätä, eikä taivaaseen pääsyä jännittää. Taivas ei odota meitä missään tulevaisuudessa, vaan se on olotila tässä ja nyt. Omien kokemusten perusteella olen vakuuttunut elämien kiertokulusta ja siihen kätkeytyvästä karmallisesta aspektista, mutta kaikki se menneisyys ja kaikki edessä oleva tulevaisuus ilmentyy tässä hetkessä. Jokainen voi siis todeta olevansa täällä ensimmäistä ja viimeistä kertaa mistään muusta huolehtimatta.

Tällä viikolla myös Venus on oppositiossa Chironiin. Tällaisessa kuviossa se tarkoittaa sydänten eheytymis- ja paranemisprosessia sulkumenetelmän avulla. Kenenkään ei koskaan tarvitse ottaa vastaan satuttavaa ja kipua tuottavaa käyttäytymistä keneltäkään itsensä ulkopuolelta eikä tietenkään myöskään itseltään, mutta tällä viikolla ja tulevana viikonloppuna olemme erittäin herkkiä kaikelle kipua tuottavalle kanssakäymiselle. Chiron haluaa tällä tavalla auttaa meitä vapautumaan elämäämme vahingoittavista ihmissuhteista tai tulemaan immuuneiksi satuttavalla käyttäytymiselle. Hyvin usein satuttava käyttäytyminen ei ole sellaiseksi tarkoitettu, vaikka se siltä toki tuntuu. Ratkaisu on omassa suhtautumisessa. Kohdatkaamme itsemme ja toisemme rakkauden puhtaissa energioissa marraskuun alkua odotellessa.

Ajanvietettä alkavalla viikolle (Näitä videoita katsomalla alkaa ihan väkisin ymmärtää astrologiaa, vaikka ei kursseille ehtisi)

Mitä tapahtuu astrologian peruskurssilla

Astrologian valokeilassa Yazka

VIIKON TUOTE: Sisäinen Soturi -tulkinta

Suosittelen koko loppuvuoden aikana jokaista tutustumaan tähän omista henkisistä valmiuksista kertovaan tulkintaan Sisäinen Soturi. Ihan jokaisella ihmisellä on olemassa oma sisäinen voima ja ainutlaatuiset kyvyt minkä tahansa haasteen kohtaamiseen tässä nopeasti muuttuvassa ajassa, joka ei palaa enää ennalleen. Myös Sinulla on oma upea ase arsenaalisi tulevista tilanteista selviämiseen täysin valmiina kovaan käyttöön. Sinun täytyy vain ensin tulla tietoiseksi omasta sisäisestä voimastasi ja kyvyistäsi, jotta voit valjastaa ne palvelemaan itseäsi. Aspektien eli pyhän geometrian viisaudellesi tulee olemaan kova kysyntä koko loppu vuoden ajan.
Katso Sisäinen Soturi tulkinnan opasvideo tästä

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää