Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Kulta-ajan
kauppa
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

10.2.2020

Rakkauden highway

Astrologia kurssit, tulkintapäivät, tapahtumat

Kun vääjäämättä ja tahtoen tai tahtomattamme kohoamme yhdessä maapallon ja aurinkokuntamme kanssa korkeammalle värähtelytaajuudelle, lähestymme myös erästä astrologian ydinenergiaa eli pisteeseen osumista. Yksi synnin alkemiallisista määritelmistä on olla osumatta pisteeseen, eli toimia korkeamman tietoisuutensa vastaisesti. Raamatun kirjoituksissa tästä ilmaisusta tehtiin keino hallita ihmisen tekoja ja ajatuksia Jumalan nimessä, mutta ihmisten toimesta. Monet eri uskonnot kristinusko mukaan lukien ovat tehneet synnistä kuhunkin aikaan sopivia tulkintoja, joiden perusteella syntisiä on sitten tapettu, kidutettu ja alistettu mitä julmemmilla tavoilla.

Uskontojen avulla on luotu pelon kulttuuri, joka on syöpynyt syvälle ihmisen tajuntaan. Meistä on tullut tullut vuosituhansien saatossa ylivertaisia toistemme tuomareita ja samalla uskomattomia pelkureita itseämme kohtaaville tuomioille. Loukkaannumme, ärsyynnymme, ahdistumme ja vihastumme tilanteissa, joissa olemme jonkun mielestä toimineet väärin. Kaikki nämä reaktiot ovat puhtaita pelkoreaktioita ja aiheetonta synnintuntoa, joka on myrkkyä keskinäiselle rakkaudelle ja rakkaudelle yleensä. Yrittäessämme elää toisen tai muiden odotusten mukaisesti etäännymme kauemmas ja kauemmas omasta totuudestamme ja omasta todellisesta itsestämme ahdistuksen kasvaessa koko ajan suuremmaksi.

Kun emme enää uskalla elää itsemme näköistä elämää, odotamme jonkun toisen tekevän elämästämme parempaa milloin milläkin tavalla

Odotamme parempaa elämää työntekijältä, työnantajalta, hallitukselta, poliisilta, verottajalta ja kaikkein eniten odotamme sitä meitä lähinnä olevilta ihmisiltä. Tällä tavalla emme tule koskaan löytämään itseämme ja omaa paikkaamme tässä maailmassa. Yrittäessämme olla synnittömiä muiden silmissä, vajoamme yhä syvemmälle siihen alkuperäiseen syntiin. Odotamme jonkun toisen osuvan pisteeseen puolestamme ja olemme tyytymättömiä, kun se ei onnistu.

Läheiset ihmissuhteet ovat samaan aikaan suurin este ja suurin mahdollisuus oman sydäntietoisuuden saavuttamiselle

Meillä on pitkä syyllisyyden ja syyllistämisen historia, joka on Kulta-ajan myötä muuttumassa ensin hyväksynnäksi ja myötätunnoksi itsellemme ja sen jälkeen ensin läheisillemme ja lopulta kaikille ja kaikelle. Oppiminen alkaa oman tuomitsevuuden tiedostamisesta ja sen hyväksymisestä ensimmäiseksi askeleeksi kohti itsensä hyväksymistä. Minä esimerkiksi olen kovin sanakääntein tuominnut monia hallituksen toimia, vaikka tiedän, että se on ehdottomasti surkein tapa saada mitään parannusta aikaan missään asiassa ja kaikkein vähiten omassa elämässäni. Synnintunnossani olen siis sortunut sohimaan ohi pisteestä tuhannen monta kertaa päätyäkseni tänään täydenkuun hetkellä havaitsemaan virheeni.

Kaikilla vihapuheilla ja kärkevillä mielipiteillä on oma tarkoituksensa ja ne vievät maailmaa, Suomea ja minua johonkin suuntaan. Ei sinällään huonoon eikä hyvään suuntaan muun maailman kannalta, mutta oman mielenrauhan kannalta kaikki ulkopuolisiin kohdistuva arvostelu kolisee lopulta omaan nilkkaan, kunnes on valmis lopettamaan. Maailmalla kiehuu nyt niin rajusti, että arvosteltavaa riittää loputtomasti. Vääryyttä, pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta pursuaa jokaisesta tuutista ehkä juuri siksi, että se auttaisi heräämään omaan todellisuuteen. Tarvitsemme nyt toisiamme enemmän kuin maailman aikoihin ja siksi se oikea tapa on kannustaa niin hallitusta, oppositiota kuin jokaista puoluetta ja poliitikkoa osumaan pisteeseen, löytämään oman totuutensa ja toimimaan korkeamman tietoisuutensa ohjauksessa.

Tuhat kertaa tärkeämpää kuin tuo poliittinen kenttä on oma lähipiiri, kumppani, perhe ja ystävät

Tiukan paikan tullen meillä on lopulta vain itsemme tuki takanamme, mutta siihen pisteeseen päästäksemme tarvitsemme vielä kipeästi toisiamme. Ihan yleisesti ottaen voimme itse kukin antaa tukemme ihmisille ja asioille, joiden koemme tukevan tapahtumassa olevaa heräämistä tai muuten sellaisia asioita, jotka ovat lähellä omaa sydäntämme. Näin tehdessämme olemme siirtyneet tai ainakin siirtymässä rakkauden moottoritielle, jolta ei löydy pahuutta, vääryyttä eikä epäoikeudenmukaisuutta. Ramppi moottoritielle on edessämme juuri nyt. Teen parhaani ohjautuakseni sille ajoissa.

Missä vaiheessa Sinä olet? Moottoritiellä jo valmiiksi vai kanssani samassa jonossa sinne pyrkimässä?

Vastaukset mielellään tuonne kommenttipuolelle.

Kurvaa rakkauden highwaylle TÄSTÄ

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää