Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

7.11.2019

Onnenpäivää etsimässä

Jokaisella meistä on päiviä, jolloin kaikki tuntuu sujuvan kuin keveät tanssiaskeleet. On hyvä mieli heti aamusta, ja päivä tarjoilee edetessään toinen toistaan mukavampia yllätyksiä. Sitten on niitä päiviä, jolloin on kyseenalaista, kannattaako edes nousta punkasta, saati tehdä mitään vaativaa. Kun osuu keveän energian päivä, saa asioita aikaan, on puuhakas olo. Kun on raskaan energian päivä, no, tiedät sen kyllä. Mikään ei onnistu, eikä mieli taivu uusiin ulottuvuuksiin.

Tähän perustuu myös kiinalaisen astrologian päivänvalinta. Meille kaikille löytyy BaZi-karttamme perusteella niitä hyviä ja huonoja päiviä. Itse olen pidemmän aikaa pähkäillyt, että onko heppa onneneläimeni. Nyt olen useamman vuoden tutkimisen jälkeen viimeistään vakuuttunut siitä, että on se. Hevosen päivä tarjoaa minulle suoraan keppihevosen käteen, ja silloin tapahtuu paljon kivempia asioita kuin muina päivinä. Usein olen yllättynyt, kuinka mukava päivä minulla yhtäkkiä olikaan, niiden aivan keskinkertaisten joukossa, ja silloin vilkaisen uteliaana kiinalaista kalenteriani – kyllä, se oli juurikin se Hevosen päivä, melkeinpä maagisen yksisarvisen taikapäivä, joka kohotti viikkoani ja omia energioitani.

Kerron lyhyesti perusteet sille, miksi näin on. BaZi-karttani Tiikerit tekevät liiton Hevosen kanssa, ja koska 10-vuotisessa onnenpilarissani sattuu juuri nyt majailemaan Koira, nämä kolme eläintä pistävät hynttyyt yhteen, tai oikeammin bileet pystyyn. Kyseessä on kolmen eläimen harmoninen liitto, kolmen kimppa. Omalla kartallani tämä synergia toimii oikein hyvin, ja huomaan sen juuri Hevosen päivinä, jolloin tuo kartaltani muuten kokonaan puuttuva eläin tulee mukaan pistämään vauhtia kavioihin. Siis omiini.

Mikä eläin juuri sinua onnekkaasti potkaisee, on yksilöllistä jokaisella, enkä voi nyt antaa sinulle suoraa laskukaavaa parhaista onnenpäivistäsi, se olisi liian yksinkertaista. Mutta kun kartallesi muodostuu jonkinlainen eläinten liittoutuma, oli se sitten kahden tai kolmen eläimen kesken, silloin sinäkin saat siitä ”liittymisedun”, etenkin jos puuttuva eläin tulee mukaan kalenteripäivästä.

Kun määritetään onnenpäiviä ja etenkin niitä kovan onnen päiviä, aloitetaan kiinalaiseen tyyliin ensin niistä huonoista päivistä. Kiinalaisessa astrologiassa karsitaan huonot vaihtoehdot ensin pois, kunnes jäljelle jää kourallinen hyviä päiviä. Ne kannattaa käyttää johonkin oikein erityiseen, kuten yrityksen perustamiseen, ison kampanjan lanseeraukseen tai siihen ihmisen tärkeimpään sitoumukseen, avioliiton solmimiseen. Sitä ei kannata tehdä huonojen tähtien alla, tai vääränlaisen energian päivänä. Maailmassa, jossa liitot päättyvät eroon fifty-sixty, kannattaa todella varmistaa, että tulee valittua a) oikeanlainen kumppani, ja b) oikeanlainen hääpäivä. Tätä vaativaa tehtävää varten on olemassa kiinalaisen astrologian ammattilaisia, etenkin Aasiassa, jotka tekevät tätä työkseen (toisin sanoen, älä kysy minulta, en halua ottaa vastuuta kenenkään avioliiton onnistumisesta).

Voin silti kertoa sinulle jotain pientä vinkkiä huonojen päivien välttämiseen. Muistat varmaan mikä on vuosipilarisi eläin, eli syntymävuotesi eläin? Sen vastakkainen eläin, törmäyksen aiheuttaja, osoittaa huonot päiväsi. Jos vuosipilarissasi on vaikka Lammas, sinun tulee välttää Härän päiviä isoissa aloituksissa ja hankkeissa, ja etenkin siinä naimisiinmenossa. Apinan vuonna syntyneen tulee puolestaan välttää Tiikerin päiviä, Jäniksen vuonna syntyneen Kukon päiviä jne. Tätä päivien tutkailua varten täytyy kurkistaa kiinalaiseen kalenteriin, tai tehdä haku netissä. Me kiinalaiset astrologit käytämme ns. kymmenen tuhannen vuoden kalenteria. Sieltä voi joka päivä tarkistaa, minkä eläimen päivä on kyseessä.

Oma vuosipilari osoittaa henkilökohtaisesti huonoimman päivän, törmäysenergioiden päivän. Tämän lisäksi voimme vältellä kaikille ikäviä vuoden sekä kuukauden huonoimpia päiviä. Tavallista töihinlähtöä tai kampaajalle menoa ei kuitenkaan kannata lykätä vain siksi, että nyt on hieman huonohkon energian päivä.

Tutkimalla omaa oloa suhteessa haasteellisiin päiviin, pääset niiden energioista ja vaikutuksesta juuri sinuun paremmin jyvälle. Onnenpäivät kannattaa merkitä ylös myös, vaikkapa hymynaamalla omaan allakkaan. Jospa niitä onnenpäiviä olisikin lopulta paljon enemmän kuin niitä kehnoja. Sillä se, mitä ruokit, kasvaa. Minä ruokin omia Hevosen päiviäni ja polle hörisee minulle tyytyväisenä takaisin.

Millaisia liittoutumia sinun BaZi-karttasi eläimet tekevät? Tiedätkö mikä eläin saa karvasi pystyyn, ja mikä taas saa häntäsi heilumaan? Kiinalaisen Ba-Zi astrologisen perustulkinnan avulla pääset kurkistamaan koiraa karvoihin – tai mikä eläin nyt oletkaan.

Terveisin

Virpi Karjalainen

Palaa blogi listaan

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto




Odota hetki ...