Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

5.2.2019

Kiinalainen astrologia pähkinänkuoressa

Kiinalainen vuosi on juuri vaihtunut Maa-Koirasta Maa-Sikaan ja monia kiinnostaa, mitä kiinalainen horoskooppi eläimineen oikein pitää sisällään. Otetaan siihen pikakatsaus.

Kiinalaista astrologiaa kutsutaan myös Neljän Pilarin astrologiaksi tai BaZi:ksi (kirjaimellisesti kääntäen ”kahdeksan tavua”).

Moni tietää oman vuosieläimensä kiinalaisessa astrologiassa, mutta se on vasta pintaraapaisu kokonaisuuteen. Tarvitsemme vielä kolme eläintä lisää mukaan, jotta kiinalainen kopla on valmis.

Kaikilla meillä on siis neljä eläintä peruskartallamme, syntymävuoden eläin, kuukauden eläin, syntymäpäivän eläin ja vielä kellonajan mukainen eläin. Aivan kuten länsimaisessa astrologiassa on 12 eläinradan horoskooppimerkkiä, myös kiinalaisessa astrologiassa on 12 eläintä.

Nämä 12 eläintä voidaan vielä jaotella viiden eri kiinalaisen elementin mukaan, jolloin saadaan esimerkiksi Vesi-Hevonen, Puu-Hevonen, Tuli-Hevonen, Maa-Hevonen ja Metalli-Hevonen. Nämä laukkaavat toisistaan hieman eri tahtiin, joten ei ole olemassa vain yhtä ainoaa perusheppaa. Olemme kaikki eläinyksilöitä.

Erilaisia eläin- ja elementtiyhdistelmiä on siis olemassa yhteensä 60 kappaletta (12 eläintä x 5 elementtiä).

Kun eläimeen yhdistetään elementti, kuten tänä vuonna Sikaan yhdistetään Maa, saadaan aikaan pilari. Kiinalaisen horoskoopin rakennuspalikat eli nuo neljä pilaria saadaan siis syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -tunnin mukaan. Yksityiskohtaisessa kartan tulkinnassa pilareista ja niiden alla olevista piilorungoista voidaan päätellä huikea määrä informaatiota.

Vuosieläin

Vuosieläin on se mitä kiinalaisesta horoskoopista ensin saadaan selville, sillä siihen ei tarvita muuta tietoa kuin syntymävuosi. Niinpä se edustaakin koko ikäluokkaasi, kaikkia, jotka syntyivät samana vuonna kuin sinä. Tämä ei tietenkään voi olla koko totuus ihmisen persoonasta. Se antaa pintasilauksen sinusta, ensivaikutelman siitä, millainen olet muiden silmissä. Ensivaikutelma ei useinkaan petä, mutta pinnan alta löytyy niin paljon muutakin!

Vuosieläin kuvailee myös luonnettamme lapsena, ja sen vahvuus voi myöhemmin alkaa hiipua, kun muut eläimet sisällämme pääsevät iän myötä paremmin esiin. Jos siis olet aina uskonut olevasi Apina, ja käyttäytynyt sen mukaan, sinua voi yllättää luonteesi monipuolisuus, kun sitä oikein ryhdytään tutkimaan.

Harvalla meistä on neljä tismalleen samaa eläintä, kyllä sieltä variaatiota löytyy. Mitä enemmän samoja eläimiä astrologiselta kartalta kuitenkin havaitaan, sen vakaampaa oma energiasi on. Jos kartallasi on esimerkiksi kolme Koiraa, olet todella vahvasti Koiran persoonallisuuden omaava, mutta nämäkin voivat olla söpöjä puudeleita tai raivokkaita vahtikoiria.

Kuukauden eläin 

Kuukauden eläin on tärkeä omien vahvuuksien ja työelämän kannalta. Se määrittelee missä asioissa ja minkätyylisellä alalla loistat parhaiten. Se antaa vinkkejä siitä, miten voisit kenties tienata leipäsi ja mitkä ovat vahvuutesi työelämässä. Se kertoo, että minkälaisen eläimen karismalla niität ammatillista mainetta. Joku eläin jää mieluummin sivuun vääntämään koodia, kun joku toinen taas haluaa estradille tai palaa halusta näyttää myyntitykin taitonsa.

Päivän eläin ja elementti 

on kartan ehdoton kuninkaallinen. Se määrittää sitä kuka oikein pohjimmiltasi olet, miten toimit ja ajattelet. Se kertoo, miten rakastat yksityiselämässäsi ja miten kommunikoit kumppanisi kanssa. Se on persoonallisuutesi ja parisuhdekäyttäytymisesi ydin. Se on ”aina voimassa”, olit minkä ikäinen tahansa.

Meitä on moneen junaan, vai pitäisikö sanoa moneen astrologiseen muottiin. Vertailemalla pariskunnan astrologisia karttoja, etenkin tätä päivänpilaria, voimme päätellä monia asioita heidän yhteensopivuudestaan ja suhteen harmoniasta – tai sen puutteesta.

Tuntipilari 

Tuntipilari on vastaavasti meidän kätketyin puolemme, joka edustaa sisimpiä toiveitamme ja salaisia unelmiamme, kenties ajatuksia, joita emme muille helpolla paljastakaan. Tuntipilarista löytyvät kunnianhimoiset hankkeemme, se mitä haluamme elämässä vielä saavuttaa. Tuntipilari alkaa vaikuttaa n. 40-ikävuoden tienoilla, kun alamme vihdoin ymmärtää mistä tässä elämässä on ylipäätään edes kyse.

Tuntipilaria sanotaan toiselta nimeltään myös lapsipilariksi, eli se kuvaa myös suhdetta omiin lapsiimme. Se on siis hyvin intiimiä energiaa, muilta piilossa, vähän samalla tavalla kuin suojelemme omia lapsiamme.

Tuntipilari voi olla jotain ihan muuta kuin mitä annat maailman nähdä julkisen ensivaikutelmasi, eli vuosieläimesi kautta. Ei siis ihme, että Kiinassa kaikki eivät halua paljastaa syntymäkellonaikaansa, etenkään bisnesmaailmassa! Joku saattaisi käyttää tuota tietoa hyväkseen.

Kiinalainen astrologia voi olla hauskaa pintapuolista huvia, jolloin katsot vain oman vuosieläimesi ja kurkkaat mitä sille ennustetaan tulevalle vuodelle. Mutta jos haluat tietää lisää, ei auta muu kuin sukeltaa karttaan syvemmälle ja katsoa millainen eläin oikein olet pohjimmiltasi ja kenen muiden kanssa olet samassa eläinaitauksessa. 

Tieto siitä, millainen eläinkatras omassa kiinalaisessa kartassasi piilee, on onneksi vain yhden klikkauksen päässä. Tarjoan sinulle mahdollisuuden lukea omasta eläimellisestä puolestasi ja tutustua siihen tarkemmin

Neljän Pilarin tulkinnan kautta.

Ollaan ihmisiksi – eikun eläimiksi!

Terveisin
Kiinalaisen astrologian asiantuntija

Virpi Karjalainen

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...